Pe 07.05.2010 @ 12:24Tuija Aalto

Seminaaritaltioita verkkoviestinnästä YLE Areenassa

Tässä yhteenveto seminaaritallenteista, joita YLE Uudet palvelut yhteistyökumppaneineen on viimeisen puolen vuoden aikana YLE Areenaan tuottanut. Seminaarit ovat katsottavissa rajaamattoman ajan, osan voi myös ladata tiedostona omalle koneelleen.

Näiden seminaarien lisäksi YLE Areenassa on Ruudun takaa - YLE Tuotanto esittää -sarja, jossa YLE Tuotannon ammattilaiset kertovat työstään.

Mistä aihepiireistä ja keiden haluaisit tulevana syksynä kuulla puhuvan? Tai olisiko sinulla käytännön ideoita seminaarijärjestelyjen suhteen? Nyt on oikea aika tehdä ehdotuksia ja antaa ideoita.

2 kommenttia

Tuija, Kiitos esimerkillisen moniulotteisesta ja vuorovaikutteisesta toiminnasta verkon eri ulokkeissa!

On ollut ilo seurata Ylen smedialähetysten valmistelua, toteutusta ja jälkihoitoa vähän joka vinkkelistä ja nähdä myös upeita unia niiden huomisesta.

Alustukseksi niille huomisille: Keväällä 2003 verkkokansalaisperustalle käynnistettyjen ns. bisnestreffien fadena ja modena olen ollut ideoimassa ja toteuttamassa jo pian 60 aivojen aamujumppatuntia. Tiimissä on myös puurtanut Veli Riekki (Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus TIEKE), sekä vuosittain monikin tapaamispaikkamme avainhenkilö (Talentumista, Ylestä, Sitrasta, WTCstä) - sadasta alustajasta ja useampituhatpäisestä keskustelijoiden joukosta puhumattakaan. Keväällä 2008 tulivat mukaan jaikurapot ja etäyleisö, nyttemmin qaikuamiset. Viimeksikuluneen vuoden bisnestreffit olen lisäksi yhdenmiehenylenä striimannut suoraan nettiin (Ustream, Bambuser). Bisnestreffien ajoitukset ja alustaja/aiheideatkin ovat jo paljolti mutta joustavasti paketissa tämän vuoden loppuun saakka. Kutsuikkuna avautuu 3-5 viikkoa ennen kutakin tilaisuutta, sana leviää TIEKEn, minun ja treffipaikan nettiverkostoissa ja mukaan mahtuu joka kuukausi 50 nopeinta ilmoittqautujaa. Tuntosarvina verkossa Bisnestreffit-ryhmät Qaikussa, LinkedInissä, Facebookissa.
Kaikki pidetyistä ja putkessa olevista vielä pitämättömistäkin Bisnestreffeistä löydät pikalinkillä http://tieke.fi/bisnestreffit - striimauksia myöten.

IDEOITA YLE AREENAN SMEDIAJATKUMOON:

- Nimikilpailu Yle Areenan suorille smediakeskusteluille. Julistus ja julkistus sekä nettiteeveessä että perinteisen spoteilla. Helppo osallistumisosoite (esim. http://yle.fi/smediaskaba)

- Löytyvälle nimelle muistuva pikaosoite ja se aktiivilevitykseen kaikille Ylen kohderyhmille

- Pikaosoitteessa heti framilla kaikki osallistumis/vuorovaikutusmahikset sekä historia linkkeineen pähkinänkuoressa (kuten bisnestreffeillä tai dynaamisemmin)

- Yhteistyöjatkumo Bisnestreffien kanssa (YLE-TIEKE) sekä kehitystuumatiimitasolla että yhteislähetyksinä

- TV-lähetysajan tiivistäminen tunniksi katsojalukujen ja kiteytyksen parantamiseksi. Bisnestreffien kokemukset kahdesta 10 minuutin alustuksesta ja 40 minuutin keskustelusta positiiviset.

- Jälkilähetyksen/taltioinnin pätkäiseminen 3 osaan: kumpikin alustus ja yhteinen keskustelu omiksi tiedostoiksi hakusanoineen. Reilua alustajille ja näppärää lukemattomissa jälkitilanteissa, joissa kaivattaisiin pika-alustusta tai keskustelusparrausta.

- Palautekanava sisältöineen seinälle osallistujille ja ruutuun etäkatsojille yhä paremman vuorovaikutuksen aikaansaamiseksi ja oivalluttamiseksi. Mikseri kääntämään toiselle kameralle jos jotain kovin epäpasselia änkeää linjalle.

- Osallistujien ennakko-oivalluttaminen aktivoimaan omat verkostonsa mukaan palaute/kyselykanavalle.

- Keskusteluosioon mukaan pari puolen minuutin suoraa tai videohaastattelua maakunnista. Ilmaisessa VH Multi Camera Studiossa muuten näyttää olevan Skype-yhteys.

- Viikkottaisuus yhdessä tuntiin tiivistämisen kanssa antaisivat tilaisuuden sekä parempaan online-kehitystyöhön että nopeampaan ystävä/katsoja/vuorovaikuttajapiirin kasvuun. Tämä on paljon isomman yleisön juttu kuin nyt.

- Interaktiivista yllytyshulluutta mielekkäämmän nettiarjen suuntaan!

Yltyvin yhteistyöhaastein

Kurre

Kiitos Kurre!

Tai sitten - jotain <a href="http://www.youtube.com/watch?v=DNB0_c-5TSk
">Aivan Muuta?</A> :P

<object width="445" height="364"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/DNB0_c-5TSk&hl=en_US&fs=1&rel=0&border=1"></param><param name="allowFullScreen" value="true"></param><param name="allowscriptaccess" value="always"></param><embed src="http://www.youtube.com/v/DNB0_c-5TSk&hl=en_US&fs=1&rel=0&border=1" type="application/x-shockwave-flash" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="445" height="364"></embed></object>

Aalto

  • Ylen Toimintaympäristön ja sosiaalisen median päällikkö Tuija Aalto kirjoittaa blogissaan median toimintaympäristöön ja tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Muualla webissä:  Google+, Slideshare, Twitter, Facebook, LinkedIn.

Blogiarkisto

2011

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2007

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2005

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu