Su 18.04.2010 @ 00:00Tuija Aalto

10 keinoa kotiinpaluuseen - keksitkö lisää?

Äiti tule heti kotiin, määräsi 2,5-vuotias tyttäreni eilen aamulla Skypessä.

- Kulta, äiti vähän matkustaa vielä, nieleskelin.
 

Tavallisesta työmatkasta tulikin Amazing Race. Vajaa viikko piti olla reissussa, mutta minkäs teet - kotiinpääsyä vailla on muutama muukin. Lentokentät Madridia ja Roomaa lukuun ottamatta kiinni ja junat ja bussit täynnä.

Lentoyhtiö Deltan peruutettua paluulentoni perjantailta tein kaikkeni löytääkseni korvaavan reitin. Olisin vaikka lentänyt maailman ympäri itään tuhkapilveä väistääkseni, mutta matkatoimistovirkailja piti ehdotusta liian lennokkaana. Päätin ostaa kokonaan uuden lipun sen sijaan, että olisin jäänyt aloilleni odottamaan lentoyhtiön järjestämää uudelleenreititystä. Sain lipun sunnuntaille Madridiin.

Olen Atlantan lentokentällä. Jatko on nyt sen varassa, että tuhkapilvi ei levittäydy etelämpään yön aikana.

Mutta miten Madridista kotiin?

Tässä ovat vaihtoehdot, jotka olen tähän mennessä tutkinut, sunnuntain tilanteen ja tietojen varassa.

A) Odottaa Madridissa, kunnes Deltalla/KLM:llä on korvaava lentoyhteys. Ensimmäiset lennot mitä varattavissa oli, olisivat olleet lauantaille - siis vähintään kuuden päivän odotus.

B) Odottaa Madridissa ja toivoa, että Suomen suurlähetystö järjestää bussikuljetuksen. Tällaisesta mahdolisuudesta kuulin kaverilta, mitään virallista tietoa asiasta en ole nähnyt ja suurlähetystön päivystysnumero oli poissa käytöstä päivällä kun soitin. Kuljetuksen mahdollisuudesta lisätietoa varmaan toimistoaikaan maanantaina.

C) Liittyä Madridissa kimppakyytiporukkaan, joita ilmoitellaan netissä: Volcanohelp.eu, Roadsharing.com, Facebook: Carpooleurope.

D) Odottaa Madridissa lippua junaan. Ensimmäiset vapaat paikat oli saatavilla loppuviikolle, selvitti ystävällisesti blogituttu Mia Koo Barcelonasta puhelimitse. Tilannetta sotki ilmeisesti Ranskassa odotettu rautatielakko.

E) Odottaa Madridissa lippua Eurolinesin bussiin. Paikat lähipäivien vuoroihin oli loppuun myyty, mutta asiakaspalvelusta oli kerrottu Mia Koolle, että yhtiö mahdollisesti järjestää lisäkalustoa ja että asiasta kannattaa tiedustella uudestaan maanantaina.

F) Ottaa vuokra-auto Madridista San Sebastianiin lähelle pohjoista rajaa. Tämä optio on olemassa, olen varannut auton Hertzin nettisivujen kautta. Riskinä on se, että autoja ei onnistu saamaan loppumatkaksi. Kertovat, että Ruotsi on täynnä vuokra-auoja ja firmat yrittävät nyt erikoistarjoukslla houkutella ihmisiä ajamaan niitä etelään.


Hylätyt vaihtoehdot

G) Varata Iberian lento Barcelonaan, josta mahdollisesti enemmän yhteyksiä pohjoiseen? Barcelonan kentän tilanne on vaihdellut kahden päivän sisällä niin että se oli välillä kiinni ja nyt ilmeisesti olisi taas auki.

H) Ostaa fillari. Matti Rämökin polki halki Euroopan ja puoli Intiaa. Ehkei kuitenkaan tällä pohjakunnolla.

I) Suostutella joku Suomesta pelastusretkikunnaksi.

J) Liftata. Lliftaako nykyään enää kukaan tien varressa vai liftataanko nyt netissä kimppakyytipalstoilla?

 

Muita?

K) Muu, mikä? Keksi lisää vaihtoehtoja, niitä kaipaavat varmasti nyt muutkin.

Omalla kohdallani voittajavaihtoehto lienee C. Ruotsista on tiemmä heti aamulla lähdössä liikkeelle bussi, johon kerätään parhaillaan porukkaa. Oli kuulemma hetkessä tullut 26 ilmoittautumista, joten toteutunee tuo retki.

16 kommenttia

- AL:län mukaan jokin Espanjan hieman erikoinen sivusto päivittää myös tietoja : http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/oletko-espanjassa-nama-sivut-auttavat/176469 , suunnitteilla kai kimppabussi aurinkomatkalaisille.
- yksi vaihtoehto Venäjän kautta, kentät lienevät vielä auki, ensin Moskovaan (MOW)/Pietariin (LED) ja sieltä junalla Suomeen.
- joillakin yrityksillä on busseja , matkatoimiston kautta voisi neuvotella pääsisikö sellaisen kyytiä nappaamaan.

Hmmm, tässä on harmi kun ei ole Euroopan laajuista matka.fi palvelua, löytäisi eri vaihtoehdot ja noistakaan tiedä olisiko noilla tilaa.

Voimia ja onnea matkaan!

Tuija
Junaan voi mennä ilman lippuakin. Sen voi sitten ostaa konduktöörisetältä. Toki joutuu ehkä seisomaan tai istumaan lattialla, mutta eteenpäin pääsee. Näin tuli pari tuttua aika sähäkästi Pariisista Tukholmaan.

Osta Espanjasta vanha halpa auto ,jos mahdollista kavereiden kanssa ja aja se ruotsiin ,tai Tallinnaan jne,

Tarkoitus oli viettaa viikon mukava loma Nykissa ja palata lauantaina illalla Finskin koneella Suomeen ja paasta nukkumaan omaan sankyyn. Toisin kavi, valloissa ollaan ja nakojaan kauan. Rahat ovat lopussa ja luottokortin rajat rupeavat paukkumaan. Onneksi limiitin on saanut nosetttua tilapaisesti, siita kiitos luottoyhtiolle. Kuka sitten taman kaiken maksaa, tietysti pieni ihminen itse. Tulee mielenkiintoinen reklamaatiorumba kun tilanne normalisoituu. Finski vastaan tuhannet matkailijat, mita tekee kuluttajavirasto ja EU:n komissio.
Pahinta tassa on ollut tietamattomyys. Kuulin tanaan, etta Finski lensi sunnuntaina 18.4 lennon Nykista Helsinkiin puolityhjana. Meille, jotka missasimme lauantain lennon, ei kerrottu tasta kotiintulomahdollisuudesta mitaan, vaikka Finnairilla on meidan sahkopostiosoite ja puhelinnumero. Tiedotus ja info on todella ollut surkeaa.

Tanaan maanantaina paasin vihdoin lapi finskin puelinjonon ja sain kasityksen, etta parasta tulla Suomeen omin avuin.
Taman jalkeen saimme liput Suomeen maanantaiksi 26. huhtikuuta sikamaiseen hintaan. Meno/paluulipun hinta oli aluksi 1200 euroa, nyt pelkan paluulennon hinta on 1850 dollaria.

Nyt vain odottamaan kotiinpaasya johonkin kohtuuhintaiseen hotelliin, joita Nykista ei hevin loydy.
Lomakin pitenee yli viikolla, pois kesasta. Kun kaikki menetykset ynnaa, paasee helposti 5 000 dollariin eli lahes 4000 euroon

Entäpä laivat - Euroopan sisällä: http://www.ferrycenter.fi/index.php?1353

Ihmeen riippuvaiseksi lentoliikenteestä on yhteiskunta tullut. Atlanttia ei ihan helpolla ylitä. Kyllähän laivaristeily kuulostaa idylliseltä mutta ei oikein realistiselta.

http://www.finavia.fi/ - mukaan ilmatila on vielä tiistai-iltaan (ainakin) kiinni, ja jotakin spekulaatiota oli koko loppuviikosta jos se seuraava tuhkapilvi iskee päälle ja tuulen suunta on sopiva.

Kuulostaa kovin tutulta tarinalta. Finnair saa kyllä täydet NOLLA pistettä toiminnastaan. Uskomatonta ettei mitään infoa lähetetty esim. tekstiviestillä eikä netissäkään ollut tietoa tuosta yhdestä koneesta joka puolityhjänä suomeen jo lensi. Aamulla sai uutisista lukea, että voisi jo olla matkalla suomeen. Jonotuksesta huolimatta en ole vieläkään päässyt läpi asiakaspalveluun varaamaan/imoittamaan paluuhalukkuudesta suomeen kunhan lennot taas joskus lähtevät pyörimään. Finnair ei netin mukaan voi automaattisesti järjestää paluukyytiä tänne jääneille kun ei tiedä jos joku on jo itse järjestänyt jotain muuta paluukyytiä... aika huono vitsi, kumiveneelläkö!

Laivalla väli USA-UK ja sitten Skotlannista autolautalla Göteborgiin jne. Melkein kotona...

eli tulevana sunnuntaina 25.04 Atlantasta Madridiin?
Jos se toteutuu, tilanne Europpan sisällä on varmasti jo muuttunut.

Jos lennot Suomeen ei silloinkaan onnistu, lähtisin itse junalla kohti pohjoista.

Madrid-Lyon-Frankfurt-Hampuri-Köpis-Malmö-Sto ja Kappelskäristä Naantaliin jos Sto-Turku tai Sto-Hki-laivat on täynnä.

Kaikki mahdolliset tavarat postitse kotimaahan ja kevyt kantamus tyyliä reppu selkään. Vähän interrailmeiningillä ja mukavuudesta tinkien matkaan menee 3-4 päivää.

carpoolit ja muut on ok, tietenkin. Itse rakastan junia jostain syystä, ja kun ei tunge bisnesluokkaan paikkoja on isommankin katastrofin aikaan...

Osta kunnollinen vähän käytetty auto, aja Suomeen (hommaa kimppakyytiläisiä mukaan seuraksi) ja myy se sitten hyvällä voitolla Suomeen saavuttuasi. Toki sitä ennen sinun pitää tutustua maailman parhaaseen autoverotukseen, mutta siitä huolimatta pystyt tekemään mukavan tilin.

Matkaseurueemme matkusti Roomasta Tallinnaan taksilla ja tänä aamuna Tallinnasta laivalla Suomeen. Matkaa kertyi reilu 3000 km ja aikaa n. 40 tuntia. Kuskina oli italialainen "Luigi" ja ajoimme itse myös osan matkasta. Taksin järjesti roomalaisen hotellin johtaja. Vinkkinä voisi kertoa, että kirjoittakaa etukäteen sovittu matkan hinta ylös paperille, jottei määränpäässä tule ongelmia.

-Elina-

Anonyymi kirjoitti:

Osta kunnollinen vähän käytetty auto, aja Suomeen (hommaa kimppakyytiläisiä mukaan seuraksi) ja myy se sitten hyvällä voitolla Suomeen saavuttuasi. Toki sitä ennen sinun pitää tutustua maailman parhaaseen autoverotukseen, mutta siitä huolimatta pystyt tekemään mukavan tilin.

Ja voihan sen myydä vaikka ei siitä veroa itse maksaisikaan, veronhan voi maksaa myös mahdollinen ostaja.

Ajoneuvon väliaikainen veroton käyttö
Autoveron alaisista ajoneuvoista on maksettava autoveroa ennen niiden käyttöönottoa Suomessa. Autoverolaissa on säädetty, milloin ajoneuvoa saa käyttää väliaikaisesti autoverotta.
Muussa valtiossa kuin Suomessa vakinaisesti asuva henkilö voi tietyissä tapauksissa käyttää Suomessa väliaikaisesti veroja suorittamatta muussa maassa rekisteröityä ajoneuvoa. Tällaisia tilanteita ovat oikeus käyttää ajoneuvoa ns. turistiautona sekä ulkomaille rekisteröidyn ajoneuvon käyttö yritystoiminnassa.
Joissakin tilanteissa myös Suomessa vakinaisesti asuva henkilö voi käyttää ulkomaille rekisteröityä ajoneuvoa väliaikaisesti verotta. Autoverolaissa on yhdeksän eri tapausryhmää, joissa voidaan soveltaa ajoneuvon väliaikaista verotonta käyttöä. Ne koskevat esimerkiksi eräitä auton huolto- ja korjaustilanteita sekä rekisteröimättömien ajoneuvojen siirtoa veroviranomaisen luvalla tuontipaikalta muualle maahan tai vientipaikalle. Myös eräissä testi- ja esittelyajoissa ajoneuvoa voidaan käyttää väliaikaisesti verottomana. Lisäksi laissa on säännökset yritysajoneuvojen, työsuhdeajoneuvojen ja esittelyajoneuvojen väliaikaisesta verottomasta käytöstä.

Taustaseuraaja... kirjoitti:

- AL:län mukaan jokin Espanjan hieman erikoinen sivusto päivittää myös tietoja : http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/oletko-espanjassa-nama-sivut-auttavat/176469 , suunnitteilla kai kimppabussi aurinkomatkalaisille.
- yksi vaihtoehto Venäjän kautta, kentät lienevät vielä auki, ensin Moskovaan (MOW)/Pietariin (LED) ja sieltä junalla Suomeen.
- joillakin yrityksillä on busseja , matkatoimiston kautta voisi neuvotella pääsisikö sellaisen kyytiä nappaamaan.

Hmmm, tässä on harmi kun ei ole Euroopan laajuista matka.fi palvelua, löytäisi eri vaihtoehdot ja noistakaan tiedä olisiko noilla tilaa.

Voimia ja onnea matkaan!

Anonyymi kirjoitti:
Taustaseuraaja... kirjoitti:

- AL:län mukaan jokin Espanjan hieman erikoinen sivusto päivittää myös tietoja : http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/oletko-espanjassa-nama-sivut-auttavat/176469 , suunnitteilla kai kimppabussi aurinkomatkalaisille.
- yksi vaihtoehto Venäjän kautta, kentät lienevät vielä auki, ensin Moskovaan (MOW)/Pietariin (LED) ja sieltä junalla Suomeen.
- joillakin yrityksillä on busseja , matkatoimiston kautta voisi neuvotella pääsisikö sellaisen kyytiä nappaamaan.

Hmmm, tässä on harmi kun ei ole Euroopan laajuista matka.fi palvelua, löytäisi eri vaihtoehdot ja noistakaan tiedä olisiko noilla tilaa.

Voimia ja onnea matkaan!

Venäjän kautta tulee ongelmia viisumin kanssa eli ei ekaksi sitä vaihtoehtoa. Facebookissa Carpool yhteisö jossa kyytejä vailla ja tarjoajia. Tsemppiä.

Niiltä osin kuin on pakko olla jumissa, on paras koittaa nähdä ongelmassa mahdollisuus. Ash Break 2010 -ryhmässä Facebookissa tsempataan jumiutuneita juuri näistä lähtökohdista käsin.

Kiitos kaikista kommenteistanne, linkeistä ja kannustuksen sanoista. Kävi uskomaton tuuri. Lentoni (joka siis ei ollut tulevana sunnuntaina vaan kirjoituksen julkaisupäivänä sunnuntaina 18.4.) toteutui aikataulussaan. Madridissa totesin jatkolentotilanteen mahdottomaksi ja menin ulos saapuvien tasanteelle haukkaamaan happea ja fundeeraamaan. Näin siinä bussin, johon nousi ihmisiä. Takaoven kohdalla oli nainen tupakalla. Kysäisin, minne heillä on matka. Olivat menossa Pariisiin ja bussissa oli kuulemma tilaa. Jätin matkalaukun ruumaan, juoksin automaatista käteistä, maksoin matkan (150€) ja astuin kyytiin.

Bussi oli Air Francen järjestämä kotiutuskyyti ja että Orlyn lentokentällä oli tarkoitus olla maanantain ja tiistaisen välisenä yönä kolmen maissa, riippuen matkan sujuvuudesta.

Kaleva Travel, jonka buukkaamalla työamatkalla olin, infosi saman aamupäivän aikana että Pariisista on heti tiistaina aamulla lähdössä kotiutusbussi Tukholmaan. Suurlähetystö koordinoi matkaan lähteviä paikan päällä. Sain paikan siihen. Lähtö oli jo 6:15, koska oli tarkoitus ehtiä keskiviikon lauttaan Tukholmasta Helsinkiin.

Bussi oli Orlyn lentokentällä 5:30. Sain heti taksin, joka kaahasi kuin tietäen tulipalokiireeni. Ehdin bussiin, mutta viittä minuuttiakaan ei jäänyt pelivaraa. Loppu olikin vain bussissa istumista. Minulla kävi aivan uskomattoman hyvä säkä korvaavien matkajärjestelyjen suhteen.

Kaikilla muilla ei ole sujunut matka yhtä saumattomasti, vaan euroopan rautatieasemilla ja hotelleissa päivystää monia tosi huolestuneita ihmisiä. Voimia heille, toivotaan että lennotkin alkavat sujua mutta itse olen kyllä tyytyväinen että valitsin tämän hitaan, mutta suht varman maaliikenneoption.

Tein bussimatkan varrella ja Siljan terminaalissa eilen videogalluppia ihmisten matkakertomuksista. Julkaisen linkin tässä blogissa, kun se valmistuu.

Anonyymi kirjoitti:

Laivalla väli USA-UK ja sitten Skotlannista autolautalla Göteborgiin jne. Melkein kotona...

Toivottavasti olet jo päässyt kotiin. <a href="http://blogit.yle.fi/aalto/matkakertomuksia-euroopasta-tuhkapilven-alta">Tässä lisää matkakertomuksia</A>.

Aalto

  • Ylen Toimintaympäristön ja sosiaalisen median päällikkö Tuija Aalto kirjoittaa blogissaan median toimintaympäristöön ja tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Muualla webissä:  Google+, Slideshare, Twitter, Facebook, LinkedIn.

Blogiarkisto

2011

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2007

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2005

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu