EU ja alkoholipolitiikka

Kari Paaso

Mikä ohjaa alkoholipolitiikkaa EU:ssa? Alkoholialan edut vai alkoholin haittojen ehkäisy. EU:n nykyinen alkoholistrategia, joka oli voimassa vuoteen 2012 on jo vanhentunut, ja tulevan komission odotetaan tekevän uuden strategian.

Käytännössä EU on löysentänyt alkoholipolitiikkaa ainakin meillä. Tuontirajoitukset muista maista ovat isommat kuin ennen EU-jäsenyyttä ja samalla alkoholin hinta on laskenut. Pitkällä tähtäimellä paineet hintojen yhtenäistymiseen koko EU-alueella, ja sitä kautta hintojen laskuun esim. Suomessa ovat isot. Esimerkiksi Viron ja Suomen väliselle viinarallille on vaikea rakentaa esteitä, sillä alkoholimäärät, joita saa tuoda omaan käyttöön EU-maiden välillä ovat suuret,

Vaikka lisääntynyt alkoholinkäyttö lisää alkoholin aiheuttamia haittoja myös muille, kuin suurkuluttajille, niin EU:ssa pidetään tärkeänä myös alkoholiala liiketoimintana, ja alkoholiala onkin iso lobbari kun EU:ssa alkoholiasioita käsitellään.  

Ohjelmassa haastateltavana on haittojen ehkäisyn yksikön päällikkö Kari Paaso sosiaali- ja terveysminiteriöstä.

1 kommentti

Haastattelu vahvisti aikaisempaa käsitystäni unionin luonteesta eturyhmien taistelukenttänä.Tähän europarlamentin näennäisdemokratia joutuu naurunalaiseksi. parasta Parasta olisi tunnustaa tosiasit ja antaa eurooppalaisten eturyhmien keskenään sopia elinkeinoelämän säännöt,tällöin korruptio ainakin vaikeutuisi. Aikakautemme jakomielinen vaatimus elää terveellisesti ilman paheita ja rankaista niihin sortuvaa heikompaa ainesta korkeilla paheveroilla ja tästä seuruksena kunnollisen terveidenelintapojen valioyksilöiden tuottaman kestävyysvajeen kanssa kampaileminen on mahdoton yhtälö.

Brysselin kone

Tule mukaan kommentoimaan ja vaikuttamaan siihen, mistä puhumme, kun puhumme EU:sta.

Kuka voittaa ja kuka häviää kun Brysselin kone jyskyttää?

Brysselin koneen ensilähetys on siis keskiviikkona 8.5 klo 10.05 Yle Radio Yhdessä. ja uusinta torstaina klo 21.15.
Lisäksi se uusitaan Yle Puheessa  sunnuntaina 6.03.

Keskustellaan yhdessä tässä blogissa tai lähetä sähköpostia osoitteeseen maija.elonheimo@yle.fi

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 2 )

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 1)

Brysselin koneen Linkkilä. Jaa hyviä EU-linkkejä

Lue keskustelua aiempien vuosien ohjelmista 

Tietoa eurokriisistä kuuneltavissa myös  Elävässä arkistossa

Aiheeseen liittyvä Blogiteksti  London School of Economics and Political Science (LSE) -yliopiston sivulla



Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu