EU ja vakuutusala

Esko Kivisaari

 

 

Onko EU:hun suunnitteilla vakuutusunioni?  Euroopan valvova viranomainen EIOPA  on herättänyt keskustelua siitä ja ajatus ollut esillä jo  ainakin yhdessä Euroopan parlamentin raportissa.

Mutta ongelmaa mahdollisella vakuutusunionilla yritetään ratkaista, siitä ei ole ainakaan saanut selvää varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari Finanssialan keskusliitosta.

Olisiko vakuutusunionissa kyse  vain siitä, että toiminta EU:n sisämarkkinoilla saataisiin entistä tehokkaammaksi  vai jostain muusta?

Ajautuisiko vakuutusala EU:ssa mahdollisen vakuutusunionin kautta jonkunlaisiin yhteisvastuisiin.  Yhteisvastuihin sana unionihan usein viittaa.

Ja jos yhteisvastuisiin mennään, niin suomalaisten kannalta kiinnostavin kysymys on se ovatko suomalaisten eläkevakuutusrahat silloin turvassa vai menisivätkö ne yhteisvastuiden kautta joidenkin mahdollisten ongelmiin joutuneiden EU-alueen vakuutusyhtiöiden talouksien turvaamiseen.  Suomen liittymissopimuksessa EU:hun ne tosin turvattiin, mutta mitä seurauksia mahdollisella vakuutusunionilla olisi tilanteeseen. Tai jos eläkerahat saataisiinkin turvattua, niin olisiko silti edessä jonkunlaiset EMU-alueen tai EU-alueen vakuutusyhtiöiden yhteisvastuut, ja mitä seurauksia sillä olisi meidän vakuutusyhtiöillemme.  Ja mitä seurauksia sillä olisi meidän vakuutusmaksuillemme? Ja miten hankalaa olisi liittää syvempään yhteistoimintaan eri maiden hynkin erilaiset vakuutuskäytännnöt? Tähän pohdintaan Suomessa on syytä valmistautua jos vakuutusunioni ajatus etenee.

Euroopan finanssimaailma tapahtuu hetkellä paljon. Esimerkiksi niiden 350 mrd euron kohtalo ,jotka ovat suunnitteilla innovaatioiden tukemiseen on kiinnostava. Kaikki tämä muutos vaikuttaa myös siihen miten vakuutusrahoja tulevaisuudessa tullaan sijoittamaan.

Haastateltavana on varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari Finanssialan keskusliitosta 

0 kommenttia

Brysselin kone

Tule mukaan kommentoimaan ja vaikuttamaan siihen, mistä puhumme, kun puhumme EU:sta.

Kuka voittaa ja kuka häviää kun Brysselin kone jyskyttää?

Brysselin koneen ensilähetys on siis keskiviikkona 8.5 klo 10.05 Yle Radio Yhdessä. ja uusinta torstaina klo 21.15.
Lisäksi se uusitaan Yle Puheessa  sunnuntaina 6.03.

Keskustellaan yhdessä tässä blogissa tai lähetä sähköpostia osoitteeseen maija.elonheimo@yle.fi

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 2 )

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 1)

Brysselin koneen Linkkilä. Jaa hyviä EU-linkkejä

Lue keskustelua aiempien vuosien ohjelmista 

Tietoa eurokriisistä kuuneltavissa myös  Elävässä arkistossa

Aiheeseen liittyvä Blogiteksti  London School of Economics and Political Science (LSE) -yliopiston sivulla



Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu