Lisää parempaa EU:ta

Arto Aniluoto

Lisää EU-aiheista keskustelua Suomeen - myöskin kriittistä keskustelua. Sitä haluaa Eurooppalainen Suomi.

Eurooppalainen Suomi ry:n toiminnanjohtaja Arto Aniluodon mukaan EU-keskustelussa on edetty Juuaps-eipäs-väittelystä eteenpäin. Nyt ollaan jo pisteessä, jossa keskustellaan siitä minkälainen EU olisi hyvä EU.

Keskusteluun onkin nyt erityisesti syytä ensi kevään europarlamenttivaalien vuoksi. Tulevat vaalit innostavat monenlaiseen spekulaatioon. Hajaantuvatko puolueiden ehdokkaiden rivit EU- politiikan tavoitteiden suhteen? Entä valitaanko mihinkään suureen ryhmään suomalaista kärkiehdokasta? Suurimman ryhmittymän kärkiehdokkaastahan tulee vaalien jälkeen muodostettavan uuden komission puheenjohtaja. Entä mihin ryhmittymiin parlamentissa meidän tulevat europarlamentaarikkomme liittyvät. Tuleeko mitään muutoksia, vai mennäänkö entisellä linjalla.  

Euroopan unioni vaikuttaa jo monin yllättävinkin tavoin EU-kansalaisten elämään.

Mutta entä kansallisvaltiot? Mikä merkitys niillä tulee olemaan? Tuleeko federalisaatio muuttamaan muotoaan niin, että vaikka osa asioista päätetään entistä tiukemmin EU:n kautta, niin joidenkin asioiden päätösvaltaa siirretään takaisin kansalliselle tasolle. Vai tuleeko kansallisvaltioiden merkitys tulevaisuudessa vääjäämättä pienenemään?

3 kommenttia

Aina kun puhutaan uusista ryhmistä, pitää muistaa sääntö 25 jäsentä ja 7 maata. Rajottaa mahdollisuuksia muodostaa ryhmiä ilman edustajia isoista maista. Beppe Grillo on vaalien musta hevonen.

s kirjoitti:

Aina kun puhutaan uusista ryhmistä, pitää muistaa sääntö 25 jäsentä ja 7 maata. Rajottaa mahdollisuuksia muodostaa ryhmiä ilman edustajia isoista maista. Beppe Grillo on vaalien musta hevonen.

Tuintuu kyllä aika kovalta urakalta tuo uuden ryhmän luonti. Mitä arvelet, voisiko se silti olla tässä poliittisessa tilanteessa helpompaa kuin aiemmin?

Äärioikeisto EFD:n taakse voinee muodostua. FN kannatus on korkeaa (teoreettisesti 18) ja yhdessä PVV:n ja FPÖ:n kanssa se voinee muodostua. Beppe Grillo on avoin kortti.

Brysselin kone

Tule mukaan kommentoimaan ja vaikuttamaan siihen, mistä puhumme, kun puhumme EU:sta.

Kuka voittaa ja kuka häviää kun Brysselin kone jyskyttää?

Brysselin koneen ensilähetys on siis keskiviikkona 8.5 klo 10.05 Yle Radio Yhdessä. ja uusinta torstaina klo 21.15.
Lisäksi se uusitaan Yle Puheessa  sunnuntaina 6.03.

Keskustellaan yhdessä tässä blogissa tai lähetä sähköpostia osoitteeseen maija.elonheimo@yle.fi

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 2 )

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 1)

Brysselin koneen Linkkilä. Jaa hyviä EU-linkkejä

Lue keskustelua aiempien vuosien ohjelmista 

Tietoa eurokriisistä kuuneltavissa myös  Elävässä arkistossa

Aiheeseen liittyvä Blogiteksti  London School of Economics and Political Science (LSE) -yliopiston sivulla



Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu