Montako henkeä eurolla on?

                                                                                         Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju            
                         
 Euron koossa pysyminen on viime vuosina ollut pari kertaa tosi pahasti  veitsen terällä. Mutta miten sen käy jatkossa?

Talousennusteet näyttävät juuri nyt hyviltä  ja Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju sanoo pitävänsä  tilannetta parempana, kuin millaisena  me tavalliset kansalaiset sitä pidämme. 

Euron hajoamisen uhka on edelleen olemassa. Kyproksen ja troikan väliset neuvottelut ovat umpikujassa. Ja kaduilla kuohuu Kreikassa ja Espanjassa. 

Euroon tulee jatkuvasti uusia maita, mutta se tuntuu kaikkien euromaiden mielestä olevan ihan hyvä juttu. Miksi siis  jonkun maan eurosta eroamisen mahdollisuus on niin iso draama, että sitä spekuloidaan jatkuvasti ja sitä myös pelätään.

Ja miksi Eurosta eroamiseen ei ole luotu selkeitä sääntöjä, että eri maat voisivat laskea kannattaako eurossa pysyä tai pitääkö jonkun muun maan eroa pelätä.

Entä oliko Suomen euroon meno taloudelölisesti hyödyllistä?

Ja jos euro hajoisi, niin millä tavoin  se todennäköisimmin tapahtuisi ja mitä seurauksia sillä olisi Suomelle asiaa tutkineen Aki Kangasharjun mukaan.

Mitä mieltä olet asiasta? Hajoaako euro? Jos hajoaa, niin miten?  Ja mitä sitten tapahtuu?

10 kommenttia

Kiitos hyvästä ohjelmasta, joko uskaltaa käsitellä myös eliitille arkoja aiheita. Mielestäni olemme väärässä euro-seurassa. Miksi eurosta ei voisi kehittää kahta euroversiota; etelän maille esim. Seuro, ja pohjoisen maille, ml. Saksa Hollanti ja Lux. Neuro. Lisäksi pitäisi nopeasti luoda pelisäännöt eurosta eroamiseen.

Nykyinen euroryhmä tulee hajoamaan, ja hajoamisen pitäisi tapahtua hallitusti. Milloin Suomessa aidosti kysyttäisiin kansalaisten mielipidettä EU:hun ja Euro-ryhmässä pysymiseen? Niin pitkään kuin asiat lakaistaan maton alle "kansan mielipide" tulee ulos Perussuomalaisten kautta.

Jukka kirjoitti:

. Mielestäni olemme väärässä euro-seurassa. Miksi eurosta ei voisi kehittää kahta euroversiota; etelän maille esim. Seuro, ja pohjoisen maille, ml. Saksa Hollanti ja Lux. Neuro. Lisäksi pitäisi nopeasti luoda pelisäännöt eurosta eroamiseen.

Mitä euron hajoamisvaihtoehtoa pidät todennäköisimpänä? Ja jos kansanäänestys EU- ja Euroryhmässä pysymisestä Suomessa järjestetään, niin miten arvelet siinä käyvän? Joku ratkaisu tietenkin tulisi, mutta miten itse äänestys muuttaisi EU-keskustelua?

Ensinnäkin; ssSuuret kiitokset Maijalle ja toimitukselle tästä arvostamastani ohjelmasta ja siitä, että se on kuunneltavissa playback:inä.
Aki Kangasharjun haastattelu oli loistava veto. Olisi ollut suotavaa, että hän olisi pysynyt edellisessä työpaikassaan.
Matkustelen paljon, lähinnä Euroopassa. Yhden valuutan käyttö on kätevää. En usko Eurosta eroamiseen.
Kannattaa kuunnella Kangasharjun haastattelua korvan kanssa.
Jos kansanäänestys pidettäisiin, niin perinteisen Fazerin suklaapatukan löisin vetoa: 80% äänestäisi Euron ja Eu:n puolesta.

Euroryhmä hajoaa reunoista alkaen. Ydintä pidetään pystyssä ns hamaan tappiin asti, onhan se politiikkaa enemmän kuin taloutta.

Mikäli kaikissa euromaissa järjestettäisiin avoimesti kansalaiskysely siitä kuinka hyvin euro-projekti on onnistunut, kuinka hyvin jäsenet ovat noudattaneet sovittuja sääntöjä ja lopuksi joitakin vaihtoehtoja jatkon osalta tavoitteena päästä nopeasti ns. kuivalle maalle, olisi äänestyksen tulos suuresti samansuuntainen mitä Britania nyt oireilee.

Tämä nykyinen meno ei halua ottaa huomioon kansalaismielipidettä.

Ajoittain tulee mieleen vanhan sadun lause mieleen "eihän sillä ole edes vaatteita". Tähän pätee myös toinen armeijatermi, jonka mukaan alokkaan asento ei korjaamalla parane, vaan se pitää tehdä uudelleen.

Maija Elonheimo/Brysselin kone kirjoitti:
Jukka kirjoitti:

. Mielestäni olemme väärässä euro-seurassa. Miksi eurosta ei voisi kehittää kahta euroversiota; etelän maille esim. Seuro, ja pohjoisen maille, ml. Saksa Hollanti ja Lux. Neuro. Lisäksi pitäisi nopeasti luoda pelisäännöt eurosta eroamiseen.

Nykyinen euroryhmä tulee hajoamaan, ja hajoamisen pitäisi tapahtua hallitusti. Milloin Suomessa aidosti kysyttäisiin kansalaisten mielipidettä EU:hun ja Euro-ryhmässä pysymiseen? Niin pitkään kuin asiat lakaistaan maton alle "kansan mielipide" tulee ulos Perussuomalaisten kautta.

Mitä euron hajoamisvaihtoehtoa pidät todennäköisimpänä? Ja jos kansanäänestys EU- ja Euroryhmässä pysymisestä Suomessa järjestetään, niin miten arvelet siinä käyvän? Joku ratkaisu tietenkin tulisi, mutta miten itse äänestys muuttaisi EU-keskustelua?

Erkki kirjoitti:

Matkustelen paljon, lähinnä Euroopassa. Yhden valuutan käyttö on kätevää. En usko Eurosta eroamiseen.
Kannattaa kuunnella Kangasharjun haastattelua korvan kanssa.
Jos kansanäänestys pidettäisiin, niin perinteisen Fazerin suklaapatukan löisin vetoa: 80% äänestäisi Euron ja Eu:n puolesta.

Tarkoitatko, että olisit valmis vaarantamaan Fazerin suklaapatukkasi ihan vaan sillä perusteella, että ihmiset haluavat pysyä Eurossa valuutanvaihtohankaluuksista päästäkseen.
Mitä muita todennäköisiä syitä siihen Eurossa ja EU:ssa pysymiseen voisi mielestäsi olla?

Mielettömän hauska keskustelu.

Ei kai tuloerojen kasvun ja työttömyyden kasvun ongelma olekaan se, että taloudellisesta kasvusta osattomiksi jääneet ihmiset äänestäisivät nykyistä hallintoa vastaan. Ongelma on se, että nämä ihmiset lakkaavat kokonaan äänestämästä ja vähitellen lakkaavat tuntemasta itsensä yhteiskunnan jäseniksikään. Sellainen taas lisää riskiä, että syrjäytyvät ihmiset ryhtyvät pelkän apatiaan vajoamisen sijaan ammuskelemaan kouluissa ja kaduilla ja ostoskeskuksissa, ryöstelemään ja muutenkin käyttäytymään tuhoisasti paitsi itseää ja perhettään, myös muita ihmisiä kohtaan.

Jukka kirjoitti:

Euroryhmä hajoaa reunoista alkaen. Ydintä pidetään pystyssä ns hamaan tappiin asti, onhan se politiikkaa enemmän kuin taloutta.

Jos se hajoaa reunoistaan, niin missä järjestyksessä arvaisit sen suunnilleen tapahtuvan, ja millaisin motiivein? EU:n laidat ovat niin erilaisia.
Ja miten tilanne mahtaisi muuttua, jos EU:ta muutettaisiin aiempaa joustavammaksi, kuten Englanti toivoisi?

Minua kiinnostaisi kuulla, miten EU, ja Suomi EU:ssa oikeastaan voisi toimia järkevästi tulevaisuudessa. Jos tavoitteena on pelkästään pyörittää maahan tai EU:n alueelle enemmän rahaa eikä välitetä siitä, mitä alueella asuville ihmisille käy, ollaan tosiaan epäilemättä pian siinä tilanteessa, että nuori, toimeton väki, joilla ei ole mitään tulevaisuuden näkymiä, alkaa riehua?

Kuten tässäkin keskustelussa käy ilmi, EU:n talouspolitiikka perustuu paljolti siihen, että vauraiden maiden yritykset hyödyntävät köyhien maiden halpaa työvoimaa ja raaka-aineita. Kun sitten vauraiden maiden omat työntekijät jäävät työttömiksi, koska yritysten toiminta siirtyy halvan työvoiman maihin, ihmetellään, miten saadaan yhteiskuntarauha säilymään.

Ongelmia syntyy toisaalta vauraissa maissa, missä yhä useammat ihmiset jäävät elämään sosiaaliturvan varassa, koska heidän työpanostaan ei kukaan halua. Ja toisaalta myös köyhissä maissa syntyy ongelmia. Kun rahaa virtaa enemmän maahan, kustannustaso nousee, ja pienillä palkoilla on entistä vaikeampi tulla toimeen. Lisäksi ympäristö alkaa pilaantua, niin että luontaiselinkeinotkaan eivät enää elätä. Pieni osa köyhien maidenkin ihmisistä taas vaurastuu hyvin paljon, ja kasvavat tuloerot saavat aikaan yhä lisää kustannustason nousua ja yhteiskunnallista levottomuutta.

Lopulta köyhien maiden ihmiset alkavat hakeutua liikkumisoikeuden turvin niihin vauraampiin maihin koulutukseen ja töihin. Siinä vaiheessa ehkä tuloerot alkavat lopulta hiukan tasoittua, mutta kustannuseroihin perustuva talouspolitiikka joutuu ongelmiin, ja yritysten täytyy hakeutua yhä köyhempiin maihin löytääkseen riittävän halpoja työntekijöitä.

Ja kaiken aikaa ollaan ihmeessä sen kanssa, kenelle yritysten tuotteet myydään, jos kerran suuri osa väestöstä elää hyvin niukan palkan tai sosiaaliturvan varassa?

Maija Elonheimo/Brysselin kone kirjoitti:
Jukka kirjoitti:

Euroryhmä hajoaa reunoista alkaen. Ydintä pidetään pystyssä ns hamaan tappiin asti, onhan se politiikkaa enemmän kuin taloutta.

Jos se hajoaa reunoistaan, niin missä järjestyksessä arvaisit sen suunnilleen tapahtuvan, ja millaisin motiivein? EU:n laidat ovat niin erilaisia.
Ja miten tilanne mahtaisi muuttua, jos EU:ta muutettaisiin aiempaa joustavammaksi, kuten Englanti toivoisi?

Hajoaminen, tai paremminkin murentuminen tapahtuu eteläisimmissä ja läntisimmissä maissa todennäköisesti enemmän taloudellisista syistä johtuen. Toteavat ettei "pohjoisen pojat" enää rahoita heidän menoaan riittävästi, ja muilla reunoilla rapautuminen etenee tietouden ja ymmärryksen lisääntyessä EU:n epädemokraattisuudesta, sääntörikkomuksista ja talouskehityksestä joka johtaa yhteisvastuun lisääntymiseen.

En tiedä mitä Britannialle jouston lisääminen käytännössä tarkoittaa, mutta jos he hakevat integraatiokehityksen pysäyttämistä, ja kevyempiä yhteistyön muotoja, jolloin jokainen valtio hoitaa esim. omat talouskuprunsa on se todella kannatettavaa, mutta se tarkoittaisi myös perussopimusten aukaisua ja uudelleenkirjoitusta. Pelkään pahoin että "kansanäänestys EU:sta" -tauti lisääntyy tietoisuuden lisääntymisen myötä, ja EU:sta päättävillä menee "pupu pöksyyn".

Brysselin kone

Tule mukaan kommentoimaan ja vaikuttamaan siihen, mistä puhumme, kun puhumme EU:sta.

Kuka voittaa ja kuka häviää kun Brysselin kone jyskyttää?

Brysselin koneen ensilähetys on siis keskiviikkona 8.5 klo 10.05 Yle Radio Yhdessä. ja uusinta torstaina klo 21.15.
Lisäksi se uusitaan Yle Puheessa  sunnuntaina 6.03.

Keskustellaan yhdessä tässä blogissa tai lähetä sähköpostia osoitteeseen maija.elonheimo@yle.fi

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 2 )

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 1)

Brysselin koneen Linkkilä. Jaa hyviä EU-linkkejä

Lue keskustelua aiempien vuosien ohjelmista 

Tietoa eurokriisistä kuuneltavissa myös  Elävässä arkistossa

Aiheeseen liittyvä Blogiteksti  London School of Economics and Political Science (LSE) -yliopiston sivulla

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu