EU ja Ukrainan tilanne ja totuuden löytämisen vaikeus

Peter Saramo

 

Mitä uskoa, kun kaikki valehtelevat? Näin kysyi varatuomari Peter Saramo kirjoittamassaan Ortodoksisen verkkolehden "Simeon ja Hanna" artikkelissa kesäkuussa.

Löytyykö perimmäinen totuus tapahtumista lännen tarinasta vai Venäjän? Vai Ukrainan vai EU:n? Vai oliko totuus joku ihan muu? Ja mikä on EU:n rooli tässä kaikessa?

Kun EU neuvotteli assosiaatisopimuksesta Ukrainan kanssa, miten sopimatonta oli olla  käymättä samalla myös neuvotteluja sopimuksen vaikutuksista Venäjän kanssa? Yleensä tämäntyyppisissä neuvotteluissa otetaan myös huomioon ne sopimuksen ulkopuoliset maat joilla on vahvoja kaupallisia intressejä tulevan sopimuksen suhteen.

Kun Maidanin aukion tapahtumien aikaan Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Catherine Ashton ja EU:n laajentumiskomissaari kävivät siellä puhumassa kannustavasti kapinallisille ohi Ukrainan senhetkisten vaaleilla valittujen laillisten vallanpitäjien, miten sopivaa se oli? Kapinallisethan kuitenkin kapinoivat senhetkistä laillista hallintoa vastaan.

Ja mitä on ajateltava siitä, että kun valta vaihtui, niin Ukrainalle tarjottiin huomattavasti enemmän taloudellista tukea, kuin mitä alkuperäisessä sopimuksessa oli tarjottu. Sopimushan alunperin jäätyi, ainakin niin sanottiin, siitä syystä, että Ukrainalla ei ollut varaa muuttaa maataan siihen kuntoon mitä assosiaatiosopimus olisi edellyttänyt.

Muodostuiko kapinallisille sellainen kuva, että lännestä oli tulossa enemmän tukea kuin sitten tulikaan. Ja mikä vaikutus sillä käsityksellä oli siihen, miten suuria riskejä ihmiset olivat halukkaita ottamaan taisteluissaan.

Ja loppujen lopuksi miten selkeä käsitys ukrainalaisilla tapahtumien aikana loppujen lopuksi oli siitä, että tarjolla ei lopultakaan ollut pääsyä EU:n jäseniksi, vaan kyseessä oli vain assosiaatiosopimus. Olisivatko he osoittaneet mieltään hengenvaarallisessa tilanteessa pelkän assosiaatiosopimuksen vuoksi.

Varatuomari Peter Saramon aiheeseen liittyvät kirjoitukset löytyvät seuraavat linkit avaamalla:
Mitä uskoa, kun kaikki valehtelevat? – Ukrainan kriisi ja maailman ymmärtäminen
Ukraina och informationskriget

40 kommenttia

Tämän 10.9. esitetyn Brysselin kone-ohjelman parina kannattaa kuunnella samoin tänään 10.9. radiosta tullut ohjelma Julkinen sana, erityisesti alkuosan jälkeen alkava Argo Ideonin ja Marti Aavikin haastatteluosuus,

Näissä kahdessa ohjelmassa puhuneiden henkilöiden puheiden sisällöt yhtenä kokonaisuutena valottavat aihetta useasta näkökulmasta.

Kuluvalla viikollla yleykkösellä on ollut kaksi kiitoksen ansaitsevaa ohjelmaa aikamme yleisen russoobisen hysterian keskellä..Roman Shatsin haasattelema Juhni SuomiKekkosen elämää ja polittista toimintaa ja vaikutusta myötäsukaan arviointi, haukkumista onkin kuultu viimevuosina riittävästi, jälki kuva hieman tasapinotuu. Tmänpäiväinen haastattelu oli erittäin rohkea, toivottavasti kummllekaan ei tule vaikeuksia.Itsekkin olen netin kautta kielenkäääntäjän avulla seurannut Ukrainan tapahtumia talvesta saakka ja kummastellut,kuinka olankohautuksella ja hyvksyvästi nyökytelen vakaidenläntisten demokratioiden eliitit ovat suhtautuneet tapahtumiin. Revoluution tie tähänasti on tuomittu ja muistutettu vallankumouksen yleensä syövän lapsensa.Venäjän politiikkasa huomataan vain Putinin toimet ja arvailaan hänen seuraavia siirtoja. Täysin vaille huomiota jää varsinainen organisaatio velho nykyinen puolustusministeri Soigu. joka aiemmalla uralaan maan hätätila ministerinä loi siitä maan hallinnon tehokaimman.

Luulin jo että tästä maasta ei löydy enää yhtään järkevää täyspäistä ihmistä selventämään tätä tapausta. Tämä on kyllä samaa mikä minulla on ollut pointtina ja arasti puhunut tutuille ja vain 1 ymmärsi. Minua on katsottu vinoon ja ryssitelty ym. kun olen ilmaissut just tätä samaa kuin arvoisa Varatuomari Peter Saramo. Kertakaikkiaan kiitos ja kumarrus tästä. Koko juttu selkeni minulle heti kun sen asiantuntija ymmärrettävästi selvitti. Toimittajalle kiitos valinnasta tähän aiheeseen. En ole enää paljon Suomen mediaa kestänyt katsoa tai lukea tuon hirveän ryssäfobian tunkemisen takia joka juttuun. Tämä lähtee jakoon. Tämä oli asiallinen ja toi esille hyvin myös esim. Usa:n ym. kannat.

Muutama vuosi sitten tuomioistuimissa oli useita viharikos tapauksia ja tuomioita rasistista nettikirjoittelua vastaan, nyt kun lukee varsinkin iltapäivä lehtiä ja niiden kommentteja luulisi samojen julkisen sanan sääntöjen olevan kansanryhmää vastaan kiihottamisesta olevan voimassa.Ihmismielen syövereistä kaivetaan kaikki mahdolliset pelkotilat, liittyen inhaan itään. Unionin itäisissä maissa on vallalla jälki sosialistinen trauma näiden mielialat venäjää kotaan tulevat näin ymmärrettäviksi, siellä varmaan pelätään myös vaurastuvaa venäjää, kapuloiden heittäminen taloudellisen yhteistyön rattaisiin tulee näistä menneisyyden haamuista.Eestin on joutumassa kaksoisvallan tilaan kun Tallinnan paikallishallinto on omalla politiikalaan viemässä aluetta irti valtion uusliberaalin doktriinin alta.

Hyvä puheenvuoro, joka palautti edes hieman uskoani YLE:n yritykseen toimia laajakatseisesti. Se kuka teki mitä ja milloin Ukrainan kriisissä on tärkeä selvittää, jotta voisimme oppia tulevaa silmälläpitäen. Tulevaisuuden wikileaksit ja snowdenit tulevat kyllä kertomaan "totuuden", mikä se sitten onkaan...
Jos käsitellään median ja informaation välittämän tiedon puolueellisuutta, minut on yllättänyt Yleisradiomme ottama vahva kanta EU:n, kriisin yhden osapuolen, äänitorvena. Suomi tunnetusti ei ole enää liittoutumaton, mutta luopuminen puolueettomuudesta ja monipuolisesta näkemyksestä Yleisradiossa on kyllä ollut silmiinpistävää. Esim. Ulkopoliittisen instituutin ilmeinen agenda Suomen Nato-jäsenyyden ajamiseksi on saanut esim. aamutv:ssä kiitettävää mainosta. Aamutv:n toimittajille kaikki UPI:n Aaltolan ja Raikin "tutkijankannat" ovat menneet läpi totuuksina, ilman perusteluja. Jos taas seuraa kyseisten tutkijoiden twitter-päivityksiä, niistä näkyy selvästi puolueellisuus. Nyt tosin on ollut, tämä ohjelma esimerkkinä, nähtävissä pieni muutos Kansanradiomme pyrkimykseen laajentaa näkökulmaa. Hyvä.

On sääli että Peter Saramon kaltaisia todellisia kokeneita asiantuntijoita ei näe YLEn näköradion puolella.
Kiitos taasen kerran hienosta Brysselin koneen ohjelmasta - Maija Elonheimo.

Ohjelman ydin oli mielestäni se, että Peter Saramo kuvasi pitkän aikatapahtumien sarjan Venäjän ja EU:n suhteissa USA:ta ja Natoa unohtamatta. Ongelmat alkoivat kun Venäjä, USA ja Britit neutralisoivat Ukrainan ydinaseet ja sopivat nihkeän sopimuksen Sevastopolin laivastotukikohdasta 1990-luvun alkuvuosina. Jo tällöin oli selvää että merkittävä osa Venäjän korkean teknologian asetuotannosta oli Itä-Ukrainan sotilasteollisuuden kombinaatissa johon kuuluu n. 250 teollisuusyritystä. Siis kaikkea avaruusteknologiasta, konepistoolin lippaisiin. Vahvin tuotantoala on ilmailu. Pääasiakas on edelleen tänään Venäjä.

Kun Putin esiintyi MSC vuosittaisessa turvallisuuskongressissa Munschenissä 2007, kukaan ei vaivautunut huomioimaan Venäjän uutta doktriinia eikä reagoinnut mitenkään Venäjän voimakkaisiin reaktioihin uusista ohjuksentorjunta ohjuksista EU:n alueella. Ne kun ovat sijoitetut Puolaan, Zsekkiin, Bulgariaan ja Romaniaan. Uudenaikaisia hyökkäyseita pienellä madifikaatiolla!?
Nato on tullut liian lähelle Venäjän rajoja kuten nyt myös näemme asian Ukrainan kriisissä.

Kauppapolitiikka on vain sivujuonne, josta siitäkään EU ei välittänyt saada kunnon rakennetta aikaan, joka olisi tyydyttänyt kaikkia osapuolia. Ukrainasta oli tullut hylkiö EU:lle. Vastaavasti Ukrainasta oli tullut turvallisuusriski nro.1 keskelle Eurooppaa.
________________________________________________________________________________

Samalla tässä esitän vielä erillistä Brysselin koneen ohjelmaa ; uudesta teemasta jossa EU:n ulkopolitiikan koneisto käytäisiin vielä kerran läpi. Kuka tekee mitä ja mitä tekevät kukin erikseen resurssit huomioiden. Tällä tavoittelen suurten EU maiden raadollista toimintamallia, saavuttaa itselleen edullisia energiasopimuksia ja erityisiä kehitysprojekteja Venäjän eri teollisuuden aloille. Esimerkiksi Suomen mediassa Saksan kansleri Angela Merkeliä on kohdeltu erityisen hellästi, ellei suorastaan silkkihansikkain! Saksa on hyötynyt Venäjän kaupan suorista yhteyksistä selvästi eniten.
Vai onko rouva Merkel Suomen "hopeahanhi", joka munii "kultamunia" myös Suomen eduntavoittelussa EU:ssa? Toisaalta Saksa on tukenut monesti Suomen tavoitteita aina 1990-luvulta lähtien.

Mestaritoimijat tässä tiedämme jo nykyisin. Saksa, Ranska, Italia, Britit jne. Mikä tahansa on kaupan kunhan hinnasta sovitaan. Mukaanlukien asejärjestelmät ja teknologian siirto lisensoituna.

On ollut todella säälittävää nähdä "korkean edustajan" Catherine Ashtonin kujanjuoksu eri vaiheissa - etenkin Ukrainan kriisin aikana 2014. Ohjelman eräs ulostulo voisi olla, onko mahdollista, että EU:n kehno ja koordinoimaton ulko ja kauppapolitiikka on todellisuudessa eräs merkittävä taustatekijä syntyneessä Ukrainan kriisissä, jota on todellisuudessa kestänyt jo yli vuosikymmenen.

Kun EU on nyt tyrinyt mielestäni ulkopolitiikassaan yli vuosikymmenen on käsittämätöntä, että sanktioiden implementointi näinä päivinä on yhtäkkiä muutamasta päivästä kiinni!? Venäjä on todellakin siirtänyt merkittävästi joukkojaan pois Ukrainsa.

Keltainen lehdistö masinoinut historiassa maailmalla useita konlflikteja tunnetuimpana amerikan ja espanjan sota vähän yli sata vuotta sitten.Siinä ei paljon järjen ääni paina kun ihmis yksilöiden ja massojen sisäinen peto hierotaan esille.Mielenkiinnolla odotan hollyvoodin uusia tuotoksia kuinka päivystävä pahis astuu esiin kremlistä.On kuitenkin täysin mahdollista modernin alempien kansankerrosten tukeen nojaavan illliberaalin modernin konservativismin voimistuminen maailmalla. Tapahtumat turkissa ,unkarissa jopa thaimaan kehitys ennen sotilasvallankaappausta ovat etiäisiä tulevista virtauksista myös venäjä kuuluu tähän ryhmään.

Melko nuorena ihmisenä, 31-vuotiaana, täytyy todeta, että vaikka Saramon kommentit olivat ihan mielenkiintoisia, jotenkin näkökulma ei aina vakuuttanut. Ensimmäinen seikka, jossa puhujan "suomalaisuus" käy ilmi, on tietty ylikorostettu funktionaalisuus. Voiko kysymystä Kiovan vallankumouksesta tai -kaappauksesta lähestyä ilman moraalifilosofista näkökulmaa? Niin kuin liian usein Suomessa, mielestäni dilemmaa lain ja moraalin suhteesta ei otettu huomioon, kun oli puhe Janukovitsyn presidenttiydestä ja EU:n suhteesta "laillisesti valittuun", mutta legitimiteettinsä menettäneensä hallitsijaan. Toinen seikka oli aavistuksen verran jälkiviisas (ja sitä kautta vähän epäempaattinen konfliktin kaikille toimijoille) sävy siinä, miten Ukrainan ja EU:n olisi pitänyt toimia konfliktissa. Aivan kuin kaoottista todellisuutta pystyisi samanaikaisesti säätelemään rationaalisen semanttisin mallein kohti järkevää päämäärää. Kolmas koskee lähdekritiikkiä ja etenkin painetun sanan ylivaltaa. Miten luotettavia ovat Saramon mainitsemat presidentin viralliset lausunnot maassa, jonka valtiojohtoinen uus-orwellilainen media pyrkii kadottamaan käsityksen totuudesta ja fiktiosta ja sitä kautta luomaan puhtaan mielivaltaisen julkisen diskurssin (kuten tyhjästä syntynyt fiktiivinen Novorossijan valtio historioineen, lippuineen jne). Neljänneksi, olisi ollut mielenkiintoista saada tetoa siitä, mikä oli Saramon positio. Onko hän innokas bloggari ja aiheesta kiinnostunut vai onko hänellä esim. akateemista tutkimusta idänsuhteiden tuntemuksesta tai muuta kokemusta (kontakteja, työsuhteita tms.)? Hyvin itsevarman oloisia joka tapauksessa kommentit olivat ilman eri tulkinnallisten viitekehysten ja näkökulmien erittelyä. Viidenneksi mielessäni kävi, että olisiko Saramo myös hieman liikaa kiinni omassa käsityksessään Venäjän perinteisestä tavasta toimia, jonka pohjalta hän on tehnyt tulkintansa? Mutta mihin jäi analyysiyritys Venäjässä tapahtuneeseen nopeaan muutokseen kohti "postmodernia diktatuuria" Pussy rioteineen, homolakeineen, opposition ja lehdistön vaientamisesta? Missä oli puhe Putinin uusimman kauden (2012) rajusta uuskonservatiivisesta ja avoimen länsi-vihamielisessä käänteessä, opposition vaientamisesta, emigranttiaalloista länteen, flirttailusta Duginin uusimperialistiseen ideologiaan jne? Tämä käänne on mielestän ollut niin voimakas, että ilman sen ottamista osaksi analyysia Venäjän suhteesta Ukrainan konfliktiin, ei voida päästä oikein vakuuttaviin lähtökohtiin analyysissä. Nyt puhuttiin liikaa omalla elämänkokemuksella perinteisestä Venäjästä.

Töölön Jukka kirjoitti:

Melko nuorena ihmisenä, 31-vuotiaana, täytyy todeta, että vaikka Saramon kommentit olivat ihan mielenkiintoisia, jotenkin näkökulma ei aina vakuuttanut. Ensimmäinen seikka, jossa puhujan "suomalaisuus" käy ilmi, on tietty ylikorostettu funktionaalisuus. Voiko kysymystä Kiovan vallankumouksesta tai -kaappauksesta lähestyä ilman moraalifilosofista näkökulmaa? Niin kuin liian usein Suomessa, mielestäni dilemmaa lain ja moraalin suhteesta ei otettu huomioon, kun oli puhe Janukovitsyn presidenttiydestä ja EU:n suhteesta "laillisesti valittuun", mutta legitimiteettinsä menettäneensä hallitsijaan. Toinen seikka oli aavistuksen verran jälkiviisas (ja sitä kautta vähän epäempaattinen konfliktin kaikille toimijoille) sävy siinä, miten Ukrainan ja EU:n olisi pitänyt toimia konfliktissa. Aivan kuin kaoottista todellisuutta pystyisi samanaikaisesti säätelemään rationaalisen semanttisin mallein kohti järkevää päämäärää. Kolmas koskee lähdekritiikkiä ja etenkin painetun sanan ylivaltaa. Miten luotettavia ovat Saramon mainitsemat presidentin viralliset lausunnot maassa, jonka valtiojohtoinen uus-orwellilainen media pyrkii kadottamaan käsityksen totuudesta ja fiktiosta ja sitä kautta luomaan puhtaan mielivaltaisen julkisen diskurssin (kuten tyhjästä syntynyt fiktiivinen Novorossijan valtio historioineen, lippuineen jne). Neljänneksi, olisi ollut mielenkiintoista saada tetoa siitä, mikä oli Saramon positio. Onko hän innokas bloggari ja aiheesta kiinnostunut vai onko hänellä esim. akateemista tutkimusta idänsuhteiden tuntemuksesta tai muuta kokemusta (kontakteja, työsuhteita tms.)? Hyvin itsevarman oloisia joka tapauksessa kommentit olivat ilman eri tulkinnallisten viitekehysten ja näkökulmien erittelyä. Viidenneksi mielessäni kävi, että olisiko Saramo myös hieman liikaa kiinni omassa käsityksessään Venäjän perinteisestä tavasta toimia, jonka pohjalta hän on tehnyt tulkintansa? Mutta mihin jäi analyysiyritys Venäjässä tapahtuneeseen nopeaan muutokseen kohti "postmodernia diktatuuria" Pussy rioteineen, homolakeineen, opposition ja lehdistön vaientamisesta? Missä oli puhe Putinin uusimman kauden (2012) rajusta uuskonservatiivisesta ja avoimen länsi-vihamielisessä käänteessä, opposition vaientamisesta, emigranttiaalloista länteen, flirttailusta Duginin uusimperialistiseen ideologiaan jne? Tämä käänne on mielestän ollut niin voimakas, että ilman sen ottamista osaksi analyysia Venäjän suhteesta Ukrainan konfliktiin, ei voida päästä oikein vakuuttaviin lähtökohtiin analyysissä. Nyt puhuttiin liikaa omalla elämänkokemuksella perinteisestä Venäjästä.

Separatismin henkäys kiertää euroopaa,huomenna skotlannissa äänestetään kataloniassa syksymmällä pohjois italiahaluaa erotautua emämaastaan,samaa virtausta on myös novarossian henkiin herätäminen.Kaikkia tapauksia yhdistää alueiden suhteellinen kehittyneisyys ja vauraus nykyiseen emämaahan nähden, kyse on siis vauradiden irtiotosta rupusakista.Itäukraina oli viellä vuosisitten ukrainassa alue jossa pyyhki suhteellisen hyvin.Kun suomessa käytiin euroopan yhteisöihin liitymis kmppaiua,Lasse Lehtinen heitti huulena suomenkin jakamista kansallismieliseen suomeen jaeurooppa myönteiseen finlandiaan. Aika näytää löytyykö hyvivointiyhteiskunnan kiistämättömistä huipputuotteista ,kokoomusnuorista Lehtisen vision realisoijiksi.

Tämä ohjelma oli huikaiseva esimerkki vapaan tiedonvälityksen voimasta. Siitä, kuinka totuutta on haettava ja kuinka totuus on paljastettavissa,-vaikka kaikki valehtelevat.
Tarvitaan rohkeaa journalismia, sen mahdollistava media, sekä analyyttiseen, itsenäiseen ajatteluun kykenevä asiantuntija. Ja kun asia on näin suuri, ja valehtelun koneisto näin ylivoimainen, on asiantuntijankin tultava vähän sivusta, poliittisen, taloudellisen ja tieteellisen eliitin ulkopuolelta.

Edellisissä kommenteissa mainittu venäjän muotifilosovi Dugin edustaa neoliberalismin ja postmodernimin kyynisen aikakauden jälkeistä modernia konservativismia ja traditionalismin paluuta, katsotaan ja opitaan kansakuntien jylhistä menneisyyksista aikaamme käyttökelpoisimmat muodot. Myös saksalaisella haideggerilla on paljon meille kerrottavaa.Yhdysvaltain rebublikaanien sisällä myös tapahtuu kovin mielenkiintoista kehitystä, neokonservatiivit, jotka ovat trotskilaisuuden eräs muunnos,heidän tavoiteensa viedä amerikkalaista rauhaa ja demokratiaa kaikkialle on hyvin edennyt maailmassa. Liberttaristit ovat pienyritäjä kastia ympäri maailmaa elähdyttävää joukkoa, he ajavat mahdollisimman pientä valtiota.Paleokonsevatiivit ovat löytäneet mainitun Duginin ja ovat globaalisti löytämässä hengenheimolaisensa. Marraskuussa unkarissa pidetään globaali trditionakistien konferenssi paikallisen jobbikin järjestämänä. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Kiitos paljon erinomaisesta haastattelusta. Oli todella ilo kuulla punnittua, harkitsevaa ja asiantuntevaa puhetta Ukrainan kriisistä. Tämä palauttaa hieman uskoa Ylen tarjontaan ja suomalaiseen tiedonvälitykseen. On jo aikakin, että asiaa käsitellään muutenkin kuin NATOn/Yhdysvaltain ja EU:n näkökulmasta. Kriisissä on aina kaksi osapuolta ja näkemystä vastakkain, ja niin vaaditaan sen ratkaisuunkiin molempien osapuolten kuuntelemista.

Usein vaadittu totuus asiasta kuinasiasta on aina suhteellinen , on vain vallitsevia totuuksia jotka saadaan muodostumaan taitavilla media operaatioilla helposti aikamme kiireisen ihmisen asioidentilan uskomuksiksi.Kosovon sodan aikana serbit syyttivät kosovon vapautus armejaa kaatuneiden ja vankien elinkaupaa sotatoimia rahitaakseen,läntinen maailma ei uskonut vaan suojeli kosovolaisia serbit olivat tuolloin pahiksen roolissa. Menneenä kesänä yk viimein vahvisti serbien väittämät todeksi, ketään ei kiinostanut,kun ukrainan ja lähi idän kriisit valtasivat tietoisuudemme kapean tilan.

Radio oli sattumalta auki ja jäin kiinnostuneena kuuntelemaan Saramon puhetta. Olipa mukava kuulla järkevää ja asiantuntevaa puhetta Ukrainasta ja Venäjästä! Kiitos että tämä haastattelu lähetettiin. Kunpa kuulisi useammin näin asiantuntevia ihmisiä.
Eilen klo 9 uutisissa tuli taas niitä omituisia muka-uutisia, kuten puolustusministerin valitus siitä että niin paljon on häiritseviä mielipiteitä.
Ja joku "tutkija" kertoi Pietarin trollitehtaasta joka lähettää väärää tietoa mediaan. Minkähänlainen trolliarmeija on Yhdysvalloilla? Kaikeksi huipuksi tätä (muoti?) termiä käytettiin oudosti . Ihan äskettäin joku toinen tutkija kertoi että trolli tarkoittaa jonkinlaista sadistista häirikköä, riidankylväjää joka nauttii saadessaan jonkun kiihtymään tai pahoittamaan mielensä.

Töölön Jukka, ohjelmaan ystävällisesti haastateltavaksi suostuneen varatuomari Peter Saramon taustoista voit saada tarkemmin selvää, jos kuuntelet mitä hän siitä kertoo ohjelman alussa. Mitä arvelet itse pääasiasta, eli siitä, millä tavoin monimutkainen Ukrainan kriisi tulisi hoitaa?

Tulevat kauheudet euroopassa voidaan vältää ainoastaan kuuntelemalla ja myös kunnioittamalla eri sivilisaatioiden olemassaoloa.Kaupallinen toiminta ja jokereiden aloittama urhheilubisnes on myös omiaan normalisoimaan suhdettamme venäjään päin.Puolustusministerimme on tämänvuodenn aikana paljastunut varsinaiseksi piipittäväksi surkimukseksi, joka toimii ,kansallista etuamme haitaten,häneltä ei löytynyt kanttia kohdata puolustusministeri shoigua kasvotusten, johon tarjoutui tilaisuus kevällä.Ukraina on menetetty tapaus vuosiksi todellinen luhistunut valtio. Oligarkeista on muodostumassa asejoukkoineen tulevaisuuden paikallisruhtinaita, jotka tulevat mittelemään voimiaan vasalliensa voimin.Venäjä ilman putinin ja siloviikien valtaannousua olisi ajautunut samaan tuhokierteeseen.

Maija Elonheimo/Brysselin kone kirjoitti:

Töölön Jukka, ohjelmaan ystävällisesti haastateltavaksi suostuneen varatuomari Peter Saramon taustoista voit saada tarkemmin selvää, jos kuuntelet mitä hän siitä kertoo ohjelman alussa. Mitä arvelet itse pääasiasta, eli siitä, millä tavoin monimutkainen Ukrainan kriisi tulisi hoitaa?

Kiitos vastauksesta. Varsinaisen kysymyksen Ukrainan kriisin hoitamisesta jättäisin mielelläni erilaisille asiantuntijoille, joilla on aiheesta todellista tietoa, näkemystä ja meriittiä. Toivoisin myös, että media nostaisi heitä esille. Mielestäni EU:n pakotelinja on ollut ihan ok, paras rauhanomainen ratkaisu, vaikka ei kovinkaan tyydyttävä. Toivoisin myös, että pidettäisiin yllä kulttuurista ja muuta dialogia venäläisten kanssa heidän arvaamattomasta hallinnostaan huolimatta -- täydellinen eristäminen ei ole hyvä ratkaisu. Ihailen itse kovasti venäläisten saavutuksia tieteessä ja kulttuurissa. Mielestäni yksi tärkeä seikka olisi ennen kaikkea mahdollisimman objektivisen informaation tuottaminen vastuullisessa mediassa, kuten YLE. Omasta mielestäni varatuomari Saramo kuulosti jotenkin siltä, että hän halusi samastaa läntisen median epäluotettavuuden Venäjän median keskitettyyn narratiiviin. Aivan kuin olisi kaksi periaatteessa tasavahvaa puolta, jotka tietoisesti pyrkisivät sumuttamaan. Ihmettelinkin vähän alun Goebbels-viittauksia. Huomautettakoon, että "länsimedia" ei ole monoliittinen blokki, vaan pluralistinen kokonaisuus, minkä vuoksi sen narratiivi ei voi ikinä olla samalla lailla "yhteneväinen" kuin Venäjän propagandakoneiston. Tästä lähtökohdasta en siis ole samaa mieltä ohjelmassa haastatellun Saramon kanssa.

Pahoittelen, jos koit pari sarkastista kommenttiani sellaisiksi, että ne piti editoida pois tältä keskustelupalstalta. Ensimmäinen pyysi karnevalistisessa hengessä selvennystä heideggerilais-duginillais-uusfasistiseen maailmankuvaan. Toinen kommentti tuolla ylhäällä, johon reagoin, taas halvensi ja mitätöi epäasiallisesti eilen esitettyjä YLE:n uutisia, joiden mukaan Venäjä on nostanut keskitettyä informaatiosotaansa.

Mutta kysyisin sinulta, Maija Elonheimo, että minkä itse näkisit toimittajan haasteeksi tilanteessa, jossa Venäjän informaatiosota jyllää? Miten saada objektiivista tietoa välitettyä näin kompleksisesta tilanteesta kuin Ukrainan kriisi, kun länsimediakaan ei aina ole tehtäviensä tasalla? Miten vastuullinen media pysyisi paremmin tilanteen tasalla kuin aiemmin ja pystyisi tunnistamaan uudentyyppisen venäläisen propagandan? Ja jos "länsikin" esittää propagandaa, niin millä lailla sen pystyisi tunnistamaan? Mikä voisi olla läntisen propagandan typologia?

Töölön jukan mainitsema duginilais haidegeriais fasistinen kompleksi on luonteva seuraus ja haaste liberaalille hegemonialle joka on ajanut maailmamme tähän kunniattomaan jamaan, kaikenlainen arvokuus ja elämänvoiman kunnioitus on katoamassa läntisen sivilisaation elämänmenosta. Aikoinaan kylmänsodan aikana Solsenitsyn oli arvossa pidetty sankari toisiajattelian maineessa lännessä.Palattuaan kotimaahansa suurena sankarina hän varoitti maanmiehiään kulttuurisen rappion vaaroista ihailemalla ns läntisiä vapauksia ,taisipa todeta itsensä myynnin joka käänteessä perinteiseksi huoraamiseksi. Dugin ja muut konservatiivi ajatteliat ovat hänen innoitamiaan. Mitä Haideggeriin tulee,hänen työn ja rasituksen ja hetkessä elämisen filosofiansa on hyviä ohjeita aikamme taapertajalle joita uhkaa alati hyvinvoinnin tuoma kermaperse syndrooma

Räsänen Pirkanmaalta kirjoitti:

Töölön jukan mainitsema duginilais haidegeriais fasistinen kompleksi on luonteva seuraus ja haaste liberaalille hegemonialle joka on ajanut maailmamme tähän kunniattomaan jamaan, kaikenlainen arvokuus ja elämänvoiman kunnioitus on katoamassa läntisen sivilisaation elämänmenosta. Aikoinaan kylmänsodan aikana Solsenitsyn oli arvossa pidetty sankari toisiajattelian maineessa lännessä.Palattuaan kotimaahansa suurena sankarina hän varoitti maanmiehiään kulttuurisen rappion vaaroista ihailemalla ns läntisiä vapauksia ,taisipa todeta itsensä myynnin joka käänteessä perinteiseksi huoraamiseksi. Dugin ja muut konservatiivi ajatteliat ovat hänen innoitamiaan. Mitä Haideggeriin tulee,hänen työn ja rasituksen ja hetkessä elämisen filosofiansa on hyviä ohjeita aikamme taapertajalle joita uhkaa alati hyvinvoinnin tuoma kermaperse syndrooma

Kiitoksia stimuloivista pointeista. Ne avasivat monia asioita mielessäni ja auttoivat hahmottamaan kokonaisuutta...En itsekään pidä monista läntisen Euroopan monista paradigmoista, kuten talouskurista autuaaksitekevänä voimana Eurokriisin hoidossa. Kyllä, Solsenitsyn on varsin ambivalentti henkilö monella tapaa, joten pidän näkemystäsi hyvinkin uskottavana. En myöskään henkilökohtaisesti pidä siitä, että talouskeskeinen maailmankuva hallitsee kaikilla elämän osa-alueilla muuttaen ihmiset tuotantokoneiksi. Olisi mielenkiintoista kuunnella näkemyksiäsi vielä tarkemmin siitä, millä lailla duginililais-heideggerilais-fasistinen kompleksi on seurausta länsimaiden kunniattomuuden jaman tilasta. Eräänlaisena taviksena uskoisin, että myös oma läntisen hegemonian manipuloima maailmankuvani vosi avartua. Jaethan näkemyksiäsi myös meille muille?

Maija Elonheimo/Brysselin kone kirjoitti:

Töölön Jukka, ohjelmaan ystävällisesti haastateltavaksi suostuneen varatuomari Peter Saramon taustoista voit saada tarkemmin selvää, jos kuuntelet mitä hän siitä kertoo ohjelman alussa. Mitä arvelet itse pääasiasta, eli siitä, millä tavoin monimutkainen Ukrainan kriisi tulisi hoitaa?

Maija Elonheimo, hieman hämmästelen, kun kirjoitit kommentissasi, että Ukrainan kriisin hoitaminen on ohjelman "itse pääasia". Kyseinen ohjelmahan käsitteli erilaisia narratiiveja kyseisestä konfliktista sekä totuuden löytämisen vaikeutta, mutta ei niinkään kriisin hoitamista (menneistä virheistä oli puhe, ei niinkään tulevaisuudesta).

Pysyisinkin mielelläni tarkemmin asiassa, eli eri narratiivien uskottavuudesta. Ainakin minulle on ollut sangen valaisevaa perehtyä hyvinkin analyyttiseen blogiin Saramon kirjoituksesta, ja arvioimaan sen jälkeen uudelleen sekä ohjelman sivulta löytyviä linkkejä Saramon kirjoitukseen että itse radio-ohjelman premissejä. Nythän ohjelmassa ei edes valistettu kuulijaa siitä, että Saramon kirjoitus on melko kiistanalainen.

http://maailmajapaikat.blogspot.fi/2014/08/sodassa-ja-propagandassa.html

Hegel muinoin totesi ideologisen kamppailun seurauksena syntesin eri aate virtausten kamppailun seurauksena. Kaikki tuo tapahtuu meidän rahvaan kannalta ns ohuessa yläpilvessä jota vain harvat viitsivät tarkkailla.Suurimmalle osalle riitää empiiririsen olevaisen seurailu,hyvä niin ahdistuksen sieto voi tehdä arjesta hankalaa.Kotini kasvatuksllisena viestinä oli työn lisäksi älä ole maailman vietävänä. Hegelin kenties suurin virhe oli ajatus historian loppumisesta kunvalistuksellinan liiberalismi saa lopullisen voittonsa aatteiden kamppailussa. Francis Fukujama oli tässä huumassa realikommunismin romahtaessa.Kaipa se on jotakin paratiisin odottelua.Itse luulen kehityksen menevän vallalle pääsevän aate virtauksen tuovan mukanaan sen tuhoutumiseen johtavat ennalta arvaamattomat ongelmat.Se että nyt maailmalla vahvistuu turkkilaisen sosiologin nimeämä ill-liberalismi, jolla tarkoitetaan liberaalin markkinatalouden muodossa toimivaa ylhäältä polittisesti johdettavaa resurssien ohjausta, pääoma on polittisen vallan ohjauksessa. Keskittynyt media luo kaikupohjan alempien kansan kerrosten ja suuren päälikön väliselle dialogille ja vallan uusintamiselle.Venäjä Turkki Unkari ovat tämän mallin edeskäyviä. Meillä oli muinoin sellainen suuri nyttemmin liberaalin eliitin halveksima Kekkonen, jonka aikakausi oli rajua muutoksen ja kehityksen sekä myös talouskasvun aikaa.Kekkosen aika oli etiäinen siitä mihin nyt olemme siirtymässä. Erittäin hyvä käsite tulevalle henkiselle virtaukselle olisi moderni konservativismi.

Syytän vääristävää vapaamielisyyttä ihmisten ajamisesta kilpailun kautta häpäisemään itseään kadottamalla ammattiylpeyden edullisuuden joudumme jättämään jälkeemme usein sutta ja sekundaa esim rakennus-alalla. Sitoutuminen ylensä mihinkään on käymässä harvinaiseksi. Kunniattomuus näkyy myös liberaalien piirien yllytyksenä käytäää hyväksi maksimaalisesti yhteiskunnan tukiverkkoa.Samalla pyritään minimoimaan omat vastuut yhteiskunnan suuntaan.Leipäjonoissa seisoo ne joiden kyvyt tai moraali ei riitä tukirumban pyöritykseen. Pahin ihmisarvoa uhkaava viirus on jokapaikaan tunkeva ihmisen pelkäksi eläimeksi alistava seksuaali ja pornokultuuri. Uuus puritanismi tulee tämänkin elämänalueen palauttamaan normaaleihi uomiin.

Kim von Freymann, Tuo ulkopolitiikka on hyvä teema. Sitähän sivutaan toistuvasti eri yhteyksissä, mutta ei useinkaan erityisen perusteellisesti

Aamutelevisiossa oli puplustusministeriön edustajat varoittamassa venäläisten propaganda sodasta.Trolli keskus on kuulema pietarissa'ihmettelen miksi noinkin arvovaltaiselta tasolta olaan levittämässä kansalaisten keskuuteen pelon ilmapiiriä. Kun lukee nytkin varsinkin iltapäivä lehtiä on varsinkin niiden kommentointi osiossa heti jos ei kommentoija osallistu venäläisten molaamiseen saa otsaansa moskovan tiltun leiman. Unohdettu on tallinaan perustettu inormasaatio sodan tutkimuskeskus naton toimesta. Somessa leviää parhailaan venäläisten uusin sodankäynti innovaatio mobiili krematorio väite haiskahtaa inosodan ammukselta, tarkoitus lienee saada viestiviedyksi sotilaiden äitien korviin,tai toisealta pirustakos sen tietää. Napoleonin sodan aikana venäläiset maatuskat lovat siviilisodankäynti innovaation, kunmiehet ja muut olivat paenneet ottivat ranskalaiset sotilaat vastaan ja juottivat heidät leipäsahdilla sammuksiin ja vapauutivat lopullisesti sodan tuottamilta kärsimyksiltä.

Palaisin viellä nykyisen talous-liberalismin mukanaan tuomiin haitakkeisiin,suomalaisilla yrittäjillä näytää olevan rimakauhu siirryttäessä aidosti kapitalistiluokaan.Vaasalaisen yrityksen myynti osaksi tanskalaista konsernia on tästä erinomainen esimerkki.Myymällä omaisuutensa pääsee yrittäjä reaalimaailman vastuista finanssimaailman paratiiseihin. Kansantaloutemme on näin valumssa tytäryhtiötaloudeksi. Konservatiivisella velvollisuuksien kaikkia koskevalla korostuksella ainakin jarruttaisimme moista kehitystä.Yksilön ylösnousemus on todellinen vaara,kaikkien tulisi elää välttämättömyyksien valtakunnassa.

Aiheeseen liittyen; mitä Maija pidät ylen trolli-kampanjasta?

Toimitaja Elonheimo tiedusteli aiemmin kriisin ratkaisua ,vailla minkäänlaista vastuuta rohkenen hakkiloida seuraavaa.Ukrainasta muodostuu aidosti liittovaltio jonka toinen silmä katsoo euroopaan ja toinen venäjään päin.Balttian venäläinen vähemmistö voimaantuu kriisin innoittamana ja toivottavasti heihin ymmärretään suhtautua tasaveroisesti, menneisyydestä huolimatta.Venäjän tapahtumat voisivat kulkea esin seuraavasti. Krim on heidän pysyvämmmin, lähiulkomaiden politiikaan he voivat vaikuttaa venäläis vähemmistöjen kautta.Pattitilanne taloussodassa onkin hankalampi esim viron russofobinen asenne estää pakoteteiden purun unjonin puolelta ellei Savisaar vahingossa pääsisi maan johtoon.Näyttävä operaatio purkaa umpikuja suhteissa voisi kulkea seuraavasti, maan hallitus vaihtuu pääministeriksi nousee Sergei Shoigu läntinen tietoisuus hurmaantuu hänen imagostaan,jonkun suuren kansallisen juhlan yhteydessä Putin ilmoitaa pelkästä isänmaan rakkaudestaan väistyvänsä kansakunnan kukoistuksen tieltä ja länsimaiden hurmaaja Shoigu sirtyy virkaa tekeväksi valtionpäämieheksi tulevin vaaleihin saakka. Vakavapaan palaten alkaa inhottaa tuo edellä mainittu trolli jahti,jota puolustus ministerimme sankarillisesti johtaa. Vastaavalla tavalla saatiin neuvostoliitossa kansanviholliset kiini jopa omien perheen jäsenten voimin. Emmekö me mitään historiasta opi.

Trollisodalle historiallinen vastine löytyy korean sodan aikaan kun läntisen maailman viestimissä puhutiin pohjois korean harjoittamasta vankien aivopesusta.Myöhemmin todettiin behavioristisen tutkimuksen amerikkalaisisa yliopistoisa murtaneen juuri nillä menetelmillä koehenkilöiden mieliä. Kesällä oli muka paljastunut mongolian rajalla venäjällä suuri hakkerointi keskus.Myös eräisiin amerikkalaisin rahoituslaitoksiin väitetiin murtautuneen pietarista käsin. Smaan aikaan naureskelaan venäjän yleisellä takapajuisuudella. Maalikosta vaikutaa melkoiselta imismassojen mielen kieputukselta, ei ihme että yhä useammat alkavat pistää tajuntansa kiini ja keskittyvät vaikkapa syksyn antimien korjaamiseen.on

kilpilampi kirjoitti:

Aiheeseen liittyen; mitä Maija pidät ylen trolli-kampanjasta?

Kiitos kysymyksestä. En kuitenkaan voi vastata tuohon, sillä minun toimittajanrooliini ei kuulu esittää tässä omia mielipiteitäni

Tuosta trolliarmeijasta kuulin ja luin että EU olisi palkannut niitä joihinkin maihin tarkoituksella ja maksavat vajaa 500 € kk. Joku salainen papru vuosi julkisuuteen erään Saksalaisen poliitikon kautta ja jaettu juttujen mukaan kaikille EU maiden puupääpoliitikoille isolla fontilla varustettuna. >:) Niin tai näin se on aina mennyt kun sota kolkuttaa lähellä. Eikä Suomalaiset ole vieläkään päässeet irti edellisestä kahakasta naapurin kanssa. Syytellä voi ja voisi esittää myös näkemyksiä , että mitä Hitlerin joukot Suomessa teki. Siitä ei hiiskuta sanaakaan. Jos olen lukenut trollia niin anteeksi etukäteen. >:)

omalta kohdaltani innokuus tämän jauhantaan on pelkää sublimoivaa toimintaa kun netin kautta maailman seuraaminen ja siitä oppiminen on edullisempaa kuin vastaava toiminta reaalimaailmassa.Viime vuosien aikana käteenjäävällä palkalla on oleminen tullut ahtaammaksi, kun viellä turisti viisumilla saapunut ukrainalainen halpatyövoima on sotkenut täysin maaseudun pimeän työvoiman markkinat,alkaa talouskriisi kolkutella useampienkin kotitalouksien ovia. Venäläinen yhdysvalloissa asuva romahdus teoreetikko Dimidri Orlov on kuvannut siviilisaation romahduksenen eri tasot koettuaan Neuvostoliiton romahduksen ja nähden läheltä amerikan kehityksen meneenä .vuosikymmenenä. Kiinitämällä yleisen huomion ukrainan kriisiin voidaan myös sublimoida läntisten demokratioiden väestön tukalammaksi tulevaa asemaa ulkoisten mörköjen avulla,tällä möröllä on vain Putinin kasvot.

Olen seurannut suomalaista viestintää jo viidellä vuosikymmenellä ja muutos on ollut huomattava lehdistön tarjoama taustoituskin on kaventunut,lukijoiden aliarvioimista on tekstien lyheneminen ja keventyminen. Ylessäkin oli informatiivisen ohjelmapolitikan aikakausi, jolloin arkohinkin aihepiireihin uskalletiin kajota.Nyt kun verkko tarjoaa mahdollisuuden tutkailla tapahtumia eri puolilta ,valtiovalta ryhtyy ohjeistamaan ja varoittelemaan kansalaisiaan ja mikä pahinta leimaamaan osan väestöstään kijaamat ajatukset viholliskuvaa vastaaviksi. Tosiasia on suomen kansan vähintään kahteen mentaaliseen ja kultuuriseen osaan jakautuminen. Sotiemme aikana on jälkikäten paljastunut päämajan kehnot henkilösuhteet.Jääkärikenraalit ja ryssänkenraalit eivät olleet puheväleissä. Pietarilaiset pitävät Mannerheimiä pelastajanaan kun hän esti Leningradin piirityksen täyden toteuttamisen.saksalaismielinen sodanjohto oli tästä nyreissään.Kekkosen aikana myös hän koki erittäin raivoisaa kansalais vastarintaa.Toivottavasti muutaman vuosikymmenen kuluttua olisin elossa kun tämän ajan tapahtumat tulevat julkisiksi ja paljastuu esim kokoomuksen sisäinen taistelu länsimielisten idealistien ja venäjään päin katselevien realimaailman pelureiden kamppailu. Informaatio sodan epäilysten kylvö kansalaistemme keskuuteen ei ainakaan paranna tulevien ankeiden aikojen läpi ehyenä kansakuntana selviämistä

En ole tosikko, mutta perjantai iltana Stiller esitti melkoisen loukkauksen naapurimaan johtajaa kohtaan.Satiirin tulisi sisältää jonkinlaista älyn säihkettä. Missään massamediassa ei tilannetta eikä venäjällä vaikuttavia polittisia virtauksia esitellä ,jolloin tapahtumat näyttäytyvät pelkästään mielenvikaisen toimintana.Vaikutaa siltä kuin suomalainen media piehtaroisi pelkässä omassa traumaattisessa ja käsittelemättömässä russofobiassaan, jolloin yhden televisiossa nähdyn pellen toiminta tulee ymmärrettäväksi.Valitettavasti näin sama tauti saadaan levitetyksi koko kansan vaivoiksi. Suoraselkäinen Suomalainen ei onneksi moisen tartuntaan alistu, tiedotus välineiden tehtävänä oli joskus aikaisemmin laaja-alaisen information levitys, mutta nyt halutaan padota suuremmilta ihmisryhmiltä, sen konservativisen arvomaailman leviäminen ,jonka vain eräs juonne on venäjän ideologinen kehitys.Historia ei selväsikään ole loppunut, Liberaali ajattelia muinoin toivoi.

Räsänen Pirkanmaalta kirjoitti:

En ole tosikko, mutta perjantai iltana Stiller esitti melkoisen loukkauksen naapurimaan johtajaa kohtaan.Satiirin tulisi sisältää jonkinlaista älyn säihkettä. Missään massamediassa ei tilannetta eikä venäjällä vaikuttavia polittisia virtauksia esitellä ,jolloin tapahtumat näyttäytyvät pelkästään mielenvikaisen toimintana.Vaikutaa siltä kuin suomalainen media piehtaroisi pelkässä omassa traumaattisessa ja käsittelemättömässä russofobiassaan, jolloin yhden televisiossa nähdyn pellen toiminta tulee ymmärrettäväksi.Valitettavasti näin sama tauti saadaan levitetyksi koko kansan vaivoiksi. Suoraselkäinen Suomalainen ei onneksi moisen tartuntaan alistu, tiedotus välineiden tehtävänä oli joskus aikaisemmin laaja-alaisen information levitys, mutta nyt halutaan padota suuremmilta ihmisryhmiltä, sen konservativisen arvomaailman leviäminen ,jonka vain eräs juonne on venäjän ideologinen kehitys.Historia ei selväsikään ole loppunut, Liberaali ajattelia muinoin toivoi.

Käytän tätä palstaa ja kommenttia kertoakseni, että olen täysin samaa mieltä Stillerin esiintymisestä ja laajemminkin varsinkin ip-median käsittämättömän yksipuolisesta tavasta käsitellä Ukrainan tapahtumia.

Suurta myötähäpeää tuntien Stillerin esiintyminen alitti kaikki mahdolliset hyvän ymmärryksen alarajat. Erityisen pahan ja vaikean ristiriidan esiintyminen sai aikaan siitäkin syystä, että olin pari päivää aikaisemmin kuunnellut Peter Saramon ajatuksia Maija Elonheimon ohjelmassa ja viimeinkin kuukausien jälkeen päässyt huomaamaan, että jokin järki sentään löytyy suomalaistenkin kyvyssä käsitellä Ukrainan tapahtumia.

Minua miellytti Saramon ajatukset ja asioiden käsittelytyyli siksikin, että olen päätynyt hyvin samankaltaisiin päätelmiin itsekin. Saramolta tuli ammattinsa puolesta paljon lisäinformaatiota ja näkemyksiä, niitä olisi syytä suomalaisen median käsitellä paljon enemmänkin.

Vastakohtana pääsee huomaaman senkin, miten tavattoman yksipuolinen valtamedia todellisuudessa on. Vain sitä seuraamalla on todella tiedonvälityksen suhteen pussissa ja pitää tehdä paljon töitä, että kuva monipuolistuu.

Päästäksemme mieltämme jäytävästä,varsin inhottavasta negatiivisyyden kierteestä olisi juuri nyt syytä visioida kriisin jälkeistä aikakautta. Tosiasia tulee olemaan venäjän vahvistuminen ja hyvään vauhtiin päässyt vaurastumisen jatkuminen sekasortoisen menneen vuosisadan jälkeen.Kansallinen itsetunto ja tietty nöyrä ylpeys olisi meillekin suotava ja omaksuttava ominaispiirre.Kun liittovaltio kehitys euroopassa näytää eliitin toimesta kiihtyvän ja suomen asema alkaa muistutaa tsaarinaikaista autonomiaa, olisikko syytä kansallisen ja kansalaisyhteiskunnan toimioiden etsiytyä kumppanuuteen ja yhteistyöhön venäjän alueellisten subjektien, kuten karjalan leningradin ja komin muunmuassa kanssa,aivan arkipäivän asioissa. ja jättää liittovaltiot kuten euroopan unioni ja venäjä hoitamaan isoimmat puiteet.Kannataa muistaa venäjän myös olevan federaatio, jonka eri alueilla on myös omat hallituksensa,karjalan pääministeri on Hudilainen hallituksista löytyy myös ulkoministeri.Itänaapurissamme on alkamassa valtava neuvostoaikaisen asuntokannan jäleenrakennus ,yleinen teollisuuden ja tuotannon modernisoiminen on myös alkamassa .Suomen viennin sanotaan olevan pääasiassa tuotannollisten investointi laitteistojen kaupaa ja olisi hölmöaä pilata omia rajattuja mahdollisuuksiamme pelkän eurooppalaisen erinomaisuuden sädekehän alttarille, siiheh ei ole kertakaikkiaan varaa.

Federaatio kehitys euroopassa on johtamassa suomen valtollisen kehityksen taantumiseen autonomian asteelle,tämän tosiasian tunnustaminen voi johtaa meidät ajankuluessa irti pakoterintamasta. Myös venäjä on federaatio,jolloin kun teemme taloudellista ja poliittista yhteistyötä venäjän alueellisten subjektien,kuten kajalan, komin ja leningradin aluepiirin kanssa.Näin näppäristi voisimme ohitaa mplemmat unionit, toivoisin edellisen kaltaista luovuutta löytyvän kansan johtoon valittavien aivoista. Pakoteblokki unionissa kestää sukupolvien ajan ,muutos tapahtunee vasta kun vääryyksien kohteeksi itäeuroopassa joutuneet sukupolvet väisyvät.

Yleisradioon on myös tarttunut russoobia tartunta,ei tosin yhtäpahana kuin iltapäivälehdissä ja hesarissa.Maalailaan uhkakuvia ja piruja seinille .Eniten huolestutaa jos meillä joidenkin sairas mieli saa päähänsä laajastiesitellyn venäläisen täälläolevan omaisuuden sabotataasisoimisen, sellainen toiminta täällä realisoisi uhkakuvat, joten eiköhän panna jäitä hatuun ja hilitä ryssille kehnoilua.

Napakymppi. Miksi näitä ihmisiä ei saada televisioon kun asiantuntemus on noin hyvin hallussa. Tämä oli kiihkoton ja asiantuntijan täydellinen esitys. Lisää heitä esiin sekä radion että tv:n puolelle. Loistavaa ja kiitos.

Median lietsoma venäjän pelko voi kääntyä meille itsellemme vaaraksi,jos keskuudessamme vaikuttavat radikaalit tahot intoutuvat muuttamaan ajatuksensa teoksi. Ilta-sanomat esitteli venäläisten omistamia kiinteistöjä ja näyttävästi televerkkojen yhdyskaapeleiden siaintia, vaarana on että joidenkin hörhöjen päissä syttyy sabotismin lamppu. Tällainen edesvastuuton litsonta on kuin pahaisten kakaroiden ajattelematonta toimintaa,sitten kun jotain satuu olaan vastatoimien kohdalle sattuessa kovin uhriutuneita.

Brysselin kone

Tule mukaan kommentoimaan ja vaikuttamaan siihen, mistä puhumme, kun puhumme EU:sta.

Kuka voittaa ja kuka häviää kun Brysselin kone jyskyttää?

Brysselin koneen ensilähetys on siis keskiviikkona 8.5 klo 10.05 Yle Radio Yhdessä. ja uusinta torstaina klo 21.15.
Lisäksi se uusitaan Yle Puheessa  sunnuntaina 6.03.

Keskustellaan yhdessä tässä blogissa tai lähetä sähköpostia osoitteeseen maija.elonheimo@yle.fi

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 2 )

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 1)

Brysselin koneen Linkkilä. Jaa hyviä EU-linkkejä

Lue keskustelua aiempien vuosien ohjelmista 

Tietoa eurokriisistä kuuneltavissa myös  Elävässä arkistossa

Aiheeseen liittyvä Blogiteksti  London School of Economics and Political Science (LSE) -yliopiston sivulla



Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu