EU:n integraatiokehityksen mutkaiset polut.
EU:ssa Integraatio voi olla joko valtioiden keskeistä integraatiota, jolloin jäsenvaltiot sopivat yhä enemmän asioista tai se voi olla federalistista integraatiota, jolloin ylikansalliset yhteiset elimet, kuten esimerkiksi EU:n komissio tai EU:n parlamentti saavat lisää valtaa. EU:n historian ajan nämä integraation muotojen painotukset ovat vaihdelleet. Esimerkiksi pienet maat ovat usein kannattaneet federalistista integraatiota.
Kun 50-luvulla perustettiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (EHTY), Euroopan talousyhteisö (ETY) ja Euratom, niin näiden yhteisöjen komissiot yhdistettiin 60-luvulla ja lopulta tästä kaikesta syntyi 90-luvulla EU.
Mutta miten paljon ja minkälaista integraatiota eri osapuolet ovat mihinkin aikaan halunneet? Kansalaisten vastustus Maastrichtin sopimukselle Ranskassa ja Tanskassa oli yllätys monelle lisääntyvän integraation kannattajalle ja Lissabonin sopimuksen aikoihin vastustus oli taas voimissaan. Näyttää siltä, että vastustus koko EU:ta vastaan heräsi voimakkaampana siinä vaiheessa, kun EU-kansalaiset alkoivat ymmärtää miten monin tavoin EU heidän elämäänsä on alkamassa vaikuttaa. Nykyään integraation ja etenkin federalismin vastustus ei enää yllätä ketään, mutta onko koko integraatioajatus jo voimaton? Ja olisiko nykyisen talouskriisin aikana ollut se hetki jolloin federalistista integraatiota olisi voitu kehittää aiempaa toimivampaan ja demokraattisempaan suuntaan. Vai onko nyt käymässä niin, että vaikka integraatioinnostus ei olekaan kovin isoa, niin Venäjän tilanne yhdistää EU maita, ja on sitä kautta lahja EU:n integraatiolle?
Ohjelmassa on haastateltavana tutkijatohtori Veera Mitzner Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkostosta.
