EU ja uudet haasteet

Juhana Aunesluoma

 

EU:n kaikissa maissa on käyty omanlaisensa EU-vaalit. Mutta mitä seurauksia sillä on alkavan kauden EU-politiikkaan?

 EU-kriittisten ryhmien kasvun myötä, voi ehkä olettaa, että EU:n valtaa lisäävät hankkeet eivät ole alkavalla kaudella kovinkaan isosti myötätuulessa.

Todennäköisesti myös oikealla olevat ryhmät ovat aiempaa enemmän oikealla ja vasemmalla olevat ryhmät aiempaa enemmän vasemmalla.

Ja ainakin aluksi Parlamentin reaktiot eri teemoihin ovat todennäköisesti tavallista ennalta- arvaamattomampia.

 Mutta miten ja millä perusteella parlamentin alkavan kauden poliittiset ryhmät tulevat muodostumaan.

Ja miten tämä kaikki vaikuttaa tämän kauden odotettavissa olevien isojen teemojen ratkaisuihin?

Missä muodossa pankki-unionia viedään eteenpäin? Miten federalistiseksi koko pankkiunioni koetaan, ja Miten EU-kriittisten voimien lisääntyminen vaikuttaa parlamentin suhtautumiseen asiaan?

 Entä Miten käy EU:n ja USA:n vapaakauppa- ja investointisuojasopimuksen? Tullaanko siitä ehkä lopulta tiputtamaan nyt suunnitteilla olen kaltainen välimiesmenettelyosio pois? Vaiko jotain ihan muuta vääntöä? Parlamentti voi vain joko hyväksyä tai hylätä sopimusehdotuksen kokonaisuudessaan. Todennäköisesti siis tulossa on mielenkiintoista keskustelua aiheesta

 Tai entä Energia ja ilmastopolitiikka miten se muotoutuu? Miten paljon vihreät saavat ajatuksiaan läpi ja miten paljon teemaan vaikuttaa esim. EU:n tuleva taloustilanne.

 Ohjelmassa on haastateltavana Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja Juhana Aunesluoma Helsingin yliopistosta.

 

1 kommentti

Kyllä kansa saattaa sittenkin olla viisas, kun boikotoi eurovaaleja vaalikampanjoiden aikana. Pelataan aivan eri peliä kuin niiden jälkeen . Puoluekoneistot tutkituttavat ennen vaaleja väestön asenneilmapiiriä ja tarjoavat kansalle, mitä se näyttäisi haluavan. Vaalien jälkeen toimitaan sitten parhaaksi katsomallaan tavalla. Europarlamentti tökeryydessään on kerrassaan huipentuma. Vasta vaalien jälkeen neuvotellaan ryhmien muodostamisesta.

Brysselin kone

Tule mukaan kommentoimaan ja vaikuttamaan siihen, mistä puhumme, kun puhumme EU:sta.

Kuka voittaa ja kuka häviää kun Brysselin kone jyskyttää?

Brysselin koneen ensilähetys on siis keskiviikkona 8.5 klo 10.05 Yle Radio Yhdessä. ja uusinta torstaina klo 21.15.
Lisäksi se uusitaan Yle Puheessa  sunnuntaina 6.03.

Keskustellaan yhdessä tässä blogissa tai lähetä sähköpostia osoitteeseen maija.elonheimo@yle.fi

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 2 )

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 1)

Brysselin koneen Linkkilä. Jaa hyviä EU-linkkejä

Lue keskustelua aiempien vuosien ohjelmista 

Tietoa eurokriisistä kuuneltavissa myös  Elävässä arkistossa

Aiheeseen liittyvä Blogiteksti  London School of Economics and Political Science (LSE) -yliopiston sivulla



Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu