Eu ja työvoiman vapaa liikkuvuus

Olli Sorainen

Nykyisessä työttömyystilanteessa työperäisestä maahanmuutosta on tullut iso puheenaihe monessa EU-maassa. Sen arvellaan myös nousevan yhdeksi näiden eurovaalien isoista teemoista. 

EU:n alueella työvoima saa liikkua vapaasti maasta toiseen ja EU:n ulkopuoleltakin tänne tulee työntekijöitä etenkin ns. lähetettyinä työntekijöinä. Mutta mikä vaikutus tällä kaikella on meidän työmarkkinoihimme?  Suurimmassa osassa EU-maita ei ole yleissitovaa sopimusta eri alojen palkoista, vaan palkat joustavat enemmän kuin esim. meillä.  Niissä maissa tilanne on se, että palkkakilpailu saattaa vaikuttaa alan palkkoihin paljon hyvinkin paljon. Lisääntynyt työvoima etenkin lähetettyinä työntekijöinä on myös muuttanut työmarkkinoita. Nyt jo puhutaan ainakin kaksiportaista työmarkkinoista.

Hallitusneuvos Oll
i Sorainen Työ- ja elinkeinoministeriöstä sanoo, että EU:ssa Suomi ei ole mikään työperäisen maahanmuuton suurmaa ja hekin jotka meille tulevat lähtevät täältä helposti pois.
Mutta entä tulevaisuudessa? Kuinka paljon työperäistä maahanmuuttoa meillä tulee olemaan ja kuinka paljon me sitä tarvitsemme?

3 kommenttia

Kiitos toimittajalle ansiokkaasta työstä tuoda eu-asiat kansan tasolle. Ohjelman ansiosta nämä kaukaisilta tuntuneet asiat avautuneet uudella tavalla ja ymmärrys niiden vaikutuksesta jokapäiväiseen elämäämme lisääntynyt huomattavasti. Kriittisen keskustelun medioissa toivoisi vain olevan laajempaa ja eri vaikuttajien läpinäkyvämpiä myös kotimaisessa politiikassa. Toivottavasti esim. lukioissa ymmärretään hyödyntää ohjelman anti.

Ohjelmassa valotettiin asian yhtä puolta. Toista puolta kuvaa mm. se, että rikas Suomi on rekrytoinut Virosta 300 lääkäriä, jotka köyhä Viro on ensin kalliisti kouluttanut ja joita se olisi varmasti tarvinnut itsekin.

Ensin Suomeen tahallisesti luotiin järjestöllisin toimenpitein lääkäripula. Lääkärien ammattiliitto laittoi parikymmentä vuotta sitten viranomaisten kanssa kovan kovaa vastaan ja sai kuin saikin lääkärikoulutukseen otettavien vuotuisen määrän noin kolmanneksen alemmaksi kuin mitä ministeriö oli esittänyt. (Asiasta on kirjoittanut mm. Suomen Kuvalehti).

Tämä tekemällä tehty lääkäripula on myös nostanut lääkärien palkat lähes käsittämättömälle tasolle, ainakin julkisten työnantajien maksuvaraan nähden. Nyt uudet lääkärit tulevatkin käytännössä lähialueilta.

Jos samasta ilmiöstä kerrottaisiin vaikka USAn ja Guatemalan suhteissa, niin helppo olisi puhua rikkaamman valtion harjoittamasta kolonialistisesta riistosta. Nyt puhutaan, niin kuin Suomi tässäkin suhteessa olisi jotenkin uhrin asemassa. Outoa.

Eikö myös johdonmukaisuuden vuoksi meidän pitäisi vaatia niitä satoja tuhansia suomalaisia, jotka työskentelevät Espanjassa, Englannissa, Ruotsissa ym. palaamaan kiireesti sieltä pois. Hehän ovat näissä maissa viemässä työpaikkoja alkuperäisväestöltä.

F.V. kirjoitti:

Tuo on kyllä erittäin hyvä näkökulma.

Brysselin kone

Tule mukaan kommentoimaan ja vaikuttamaan siihen, mistä puhumme, kun puhumme EU:sta.

Kuka voittaa ja kuka häviää kun Brysselin kone jyskyttää?

Brysselin koneen ensilähetys on siis keskiviikkona 8.5 klo 10.05 Yle Radio Yhdessä. ja uusinta torstaina klo 21.15.
Lisäksi se uusitaan Yle Puheessa  sunnuntaina 6.03.

Keskustellaan yhdessä tässä blogissa tai lähetä sähköpostia osoitteeseen maija.elonheimo@yle.fi

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 2 )

Kerro mielipiteesi EU:sta. Ehdota teemoja Brysselin koneen käsittelyyn. ( Ketju 1)

Brysselin koneen Linkkilä. Jaa hyviä EU-linkkejä

Lue keskustelua aiempien vuosien ohjelmista 

Tietoa eurokriisistä kuuneltavissa myös  Elävässä arkistossa

Aiheeseen liittyvä Blogiteksti  London School of Economics and Political Science (LSE) -yliopiston sivulla

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu