Pe 27.04.2007 @ 16:30admin

Hyvä oppilas ei nimittele opettajaansa

Uupunut opettaja löi Asperger-lasta uutisoi Iltalehti 18.4.2007. Opettajalle syyte oppilaan läimäyttämisestä (ALi 18.4.2007). Vaikka en hyväksy oppilaan läimäyttämistä, myötätuntoni on väsyneen opettajan puolella. 
Hyvät vanhemmat!
 
Oletteko viime aikoina osallistuneet kouluopetuksen seuraamiseen? Minä olen seurannut useampaa rauhatonta oppituntia. Tosin siitä on jo 3 vuotta ja kyse oli 1.luokasta, jossa oli todella rauhaton ja kuriton tunnelma.
 
Yksi oppilaista vaelteli ympäri luokkaa, toinen piti päätään tyynyllä, jonka oli nostanut pulpetilleen, kolmas piti päätään verhon takana ja kaksi kaverusta piirsi reppujensa suojissa jotain paperille. Opettaja komensi vuoronperään jokaista näistä, mutta kukaan ei reagoinut komentoihin. 

Kun ihmettelin tunnin lopussa opettajalle sitä, miksi hän ei pidä kovempaa kuria, sanoi hän minulle, että ”vanhemmat valittavat, jos pidän liian kovaa kuria”.
 
Nyt en ehdota, vaan vaadin, että opettaja on koulussa pomo, jota totellaan. Vanhempien tulee tukea opettajien erittäin vaativaa opetustyötä eikä toimia opettajia vastaan.
 
Mitä vanhempi oppilas on, sen vaikeampaa on puuttua kasvatukseen enää koulussa. Mitä vähemmän lapsia on kasvatettu kotona, sitä rankempaa opetustyö on. Vanhempien päätehtävinä on rakastaa lapsiaan – mutta myös asettaa rajoja ja tukea itsetunnon kehittymistä kannustaen ja keskustellen lapsen kanssa häntä kiinnostavista asioista. Vanhempien pitää tuottaa myös pettymyksiä lapsilleen - muutoin se tehtävä jää opettajalle. Kieltojen tuottamat pettymysreaktiot on syytä käsitellä kotona. 

Opettajan työ on vaikeaa, jos oppilas ei tottele. Ylimielinen käytös on huonon kotikasvatuksen tulosta, johon nykyopettajat eivät uskalla, jaksa tai saa puuttua.
 
Iltalehden uutisen (19.4.2007) mukaan Asperger-lapsi oli 11-vuotias poika, joka nimitti opettajaan huoraksi ja v…tun lutkaksi. Poika ei totellut, vaan häiriköi ja ilmoitti tekevänsä mitä haluaa. Häiriköintiä oli jatkunut jo syksyn ajan. Raivostuessaan poika potki tuolit ja pulpetit kumoon. 

Sekä opettaja että pojan isä olivat sitä mieltä, että pojan olisi pitänyt päästä erityisopetukseen jo ennen läimäystä eikä vasta sen jälkeen. 

Aspergerin oireyhtymän kuuluvat aistiärsykeongelmat, kuten yli- tai aliherkkyys äänille, motoriset ongelmat ja sosiaalisten tilanteiden hahmottamisongelmat.  Aspergerin oireyhtymä ei ole psyykkinen sairaus eikä johdu  kasvatuksesta. 
Kummallista, että uutisen kaltaisia tottelemattomia ja huonosti käyttäytyviä oppilaita on myös ns. ei-diagnostisoiduissa oppilaissa - paljon! 

Uutisen väsynyt ja pitkään kärsivällisesti toiminut opettaja menetti malttinsa ja joutui vaihtamaan koulua.  Isä vaati oikeudessa opettajalta 200 euron kipukorvausta läimäyttämisestä. 

Entä opettaja? Eikö hän voisi vaatia 2000 euron korvausta kunnianloukkauksesta ja huonosta kotikasvatuksesta? 

Nähtäväksi jää mitä tapahtuu. Käräjäoikeus antaa ratkaisunsa 11.toukokuuta.

3 kommenttia

<a href="http://kaura.blogspot.com/2007/04/turskan-ja-tiedon-kuuma-suhde.html" target="_blank">Autistisen pojan äiti kertoo kokemuksistaan</a>

Kyllä on meininki mennyt mahdottomaksi. Ei tässä vielä olla toinen jalka haudassa ja oli silloinkin omina kouluaikoinani muutama vuosikymmen sitten häiriköitä kuten tulee varmaan aina olemaan, mutta ei todellakaan tullut kuuloonkaan opettajan tai muidenkaan haukkuminen lutkaksi tai vastaavaksi. Mitä nämä "kullannuppujen" vanhemmat oikein ajattelevat saavuttavansa valittamalla, jos opettaja pitää kuria luokassa. Ja toisaalta mitä sitten, vaikka vanhemmat valittavat. Valittakoon, jos eivät itse osaa pitää kuria "nuppusilleen". On totaalisen käsittämätöntä mitä nämä parimetriset "nuppulaiset" saavat nykyään puuhastella. Yhteiskunta ja nämä ajattelemattomat vanhemmat tulevat totisesti huomaamaan mitä sitä onkaan tullut tehtyä muutaman vuoden/vuosikymmenen kuluttua, mutta sitten on turha enää huudella, kun on huonot pöksyissä
Olen aikoinaan ollut tarkkailukoulussa töissä, joten tiedän mihin nämä lapsoset pystyvät. Normaalilla kärsivällisyydellä varustettu ihminen ei kestäisi sitä meininkiä päivää pitempään. Toisaalta, sairaudet poislukien, kuka näistä lapsista on tehnyt tällaisia. Moni näistä "riiviöistä" on vain vailla aikaa, ei laatuaikaa, omien vanhempiensa tai jonkun kuuntelukykyisen aikuisen kanssa.

Vähissä ovat opettajien keinot rangaista oppilaita huonosta käytöksestä. Vanhan ajan konsteista mm. nurkassa seisottaminen ja käytävään yksin poistaminen ovat kiellettyjen rangaistusten listalla. Listalla, jonka vanhemmat ovat hyvin kasvatettujen lastensa turvaksi vaatineet.

Koulussa opettajan on vaikea puuttua lapselle annettuun kasvatukseen. Eräs opettaja kertoi tapauksesta, jossa isä oli pyytänyt poikaansa palauttamaan opettajalle lapun sanoin: käske opettajan pyyhkiä tällä per..ttä! Mitäpä opettaja voi oppilaalleen siinä tilanteessa sanoa, ojentaako lasta vai isää?

Johtuuko vanhemmista vai mistä, mutta häiriökäyttäytyjien määrä luokissa on kasvanut. Yhdellä opettajalla voi olla 20-30 oppilasta opetettavana, eikä hänellä ole mahdollisuutta keskittyä vain yhden tai muutaman lapsen ohjaamiseen ja komentamiseen. Jos tällaiset häiriökäyttäytyjät ja erityishuomiota tarvitsevat oppilaat saadaan ohjattua pienryhmään, jossa heidän tarpeensa voidaan ottaa paremmin huomioon, saatetaan heidät vuoden päästä palauttaa takaisin tavalliseen luokkaan. Yhteiskunta säästää sieltä, missä vaikutukset eivät vielä näy vuosiin, ja harva purnaa vastaan.

Opettajan mahdollisuudet opettaa lapsia kirjoittamaan, lukemaan ja laskemaan ovat enää vähäiset. Seuraukset näkyvät varmasti tulevina vuosina ja jo tällä hetkellä uupuneen opettajan läimäyksenä. Missä kulkee raja?

Ihan tervettä?

YLE Asiaohjelmien toimittaja Rita Trötschkes kirjoittaa ajatuksiaan maskin ja deskin takaa.

Motto: Astu aina vesilätäkköön kun siltä tuntuu.

 
Ritan blogilöydöt

Blogiarkisto

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu