Tabujen ja tarujen vihreällä saarella
Terveisiä Irlannista. Lähdin matkaan vähän kuin väkisin, koska Irlanti ei kuulu suosikkeihini sateiseksi väitetyn säänsä vuoksi. Maa yllätti minut täysin.
Aurinkokin paistoi ja kävelin sumuisella, mutta valkohiekkaisella merenrannalla lämpimässä säässä.
Ehkä Dublin ei ole lempipaikkani maailmassa, mutta pidän kovasti aidoista, puheliaista, huumorintajuista ja mutkattomista irlantilaisista. Käsittämätöntä, että minua tultiin opastamaan (ainakin kahdesti) keskellä katua kymmenien muiden turistien keskellä, vaikka en edes kysynyt apua.
Tutustuin Dublinissa syntyneisiin katolilaisiin, joiden kanssa puhuin mm. englantilaisten ja irlantilaisten väleistä, avioerosta, katolisesta kirkosta, Pohjois-Irlannin tilanteesta ja esimerkiksi gay-ihmisten tasa-arvovaatimuksista. Puhuimme tabuista ja kielletyistä aiheista, joita matkaoppaat yleensä neuvovat välttämään.
Toki kerroimme myös vitsejä toisillemme. Ihmettelimme maailmamenoa ja joimme paikallista juomaa, vaikka pubin nurkassa soitettiin ja laulettiin täysillä sellaisia musiikkia, joka melkein pisti viiltämään ranteet auki.
Ihmettelin irlantilaisten vankkaa uskoa keijuihin, keijukaisiin ja menninkäisiin (leprechaun). Siitä ei ole paljon aikaa, kun eräässä irlantilaiskylässä haluttiin kaataa puu, jonka alla tiedettiin asuvan menninkäisiä. Kyläläiset vastustivat puunkaatoa, sillä heidän mielestä vihreät hemmot suuttuisivat siitä. Kun puu oli kaadettu, kostivat keijut kyläläisille kotinsa hävittämisen. Kaikki tämä raportoitiin vakavalla naamalla paikallislehdessä.
