Teinit ovat ajoittain alakuloisia – sehän on sanomattakin selvää. Uuden tutkimuksen mukaan internet saattaa masentaa teinejä. Miten sosiaalinen väline voi masentaa?

On varmaan totta, että mitä tahansa liikaa on liikaa. Jos nuoren elämä on yhtä nettiä, se ei ole tervettä. Jos nuori taas elää ilman nettiä, jää kokemus sosiaalisen vuorovaikutuksen trendikkäistä oppimismekanismeista kovin kapeaksi. Ilman tietotekniikan taitoja ja tietokonetta teini ei tunne hittisanontoja, viimeisintä tyyliä tai ajankohtaisia herjaheittoja – ilman nettiä teini syrjäytyy porukasta.

Nykypäivän nuorten yleisin tapaamispaikka on ehdottomasti netti eikä nuorisokahvila tai ostoskeskus, vaikka toki niissäkin notkutaan. Porukassa chillataan, hengaillaan ja heitetään läppää. Samaa tehdään netissä. Siellä kerrotaan hauskoja tyhjäpäiväisyyksiä, juorutaan salaisuuksia, vuodatetaan sydänsuruja ja esitetään kingiä kuten ostarillakin.

Olen seurannut sivusta miten teinit käyttävät nettiä ja sosiaalisen median toimintakenttää. Päätoimenkuva on viimeisten 5 vuoden aikana ollut uusien kuvien lataaminen ja niiden lyhyt kommentointi. Huulenheittoa, kuittauksia ja lyhyitä informaatiopätkiä. Nuorten nettikeskustelu ei välttämättä tuota mullistavia ajatuksia, kehitä itsetuntemusta tai tuo mitään suurempaa sisältöä elämään, mutta sähköinen yhteenkuuluvaisuuden tunne on selvästikin tärkeää. Sosiaalinen media liimaa teinit yhteen, sillä kavereiden naamoja on nähtävä.

Eikö samoihin naamoihin sitten kyllästy? Eikö olisi kiva vähentää sosiaalista liimaa ja olla välillä tavoittamaton? Eikö hömpän kierrätys rasita? Onko ihan pakko fanittaa koko ajan?

Seurustelutarpeet eivät ole mitään turhia asioita, vaan ne ovat jokaisen ihmisen sosiaalisia perustarpeita, mutta pitääkö kaiken tapahtua aina pikana? Pikaviestejä, nopeita tokaisuja, hetken mielijohteita, statuspäivityksiä minuutin tarkkuudella, jotta pysyy yhteyksissä koko ajan.

Sosiaalisen median hektinen karusellimeininki hirvittää. Makeaa mahan täydeltä. Some on minusta enemminkin somaa eli sosiaalista maniaa. Tärkeintä ei ole sanoman sisältö, vaan se, että vastaa jotakin näpsäkästi ja nopeasti. Ehkä kannattaisi kokeilla tätä: olemassaolo ja elämä eivät oikeasti lakkaa, vaikka statuspäivityksensä unohtaa viikoksi.

Toivon hartaasti, että teinien sosiaalinen elämä ei ole yhtä kuin sosiaalinen media. Fyysinen vuorovaikutus on tärkeää – minusta tärkeämpää kuin sähköinen elämä. Toivon, että teinin elämänpiiriin kuuluu muitakin kasvoja kuin päivittäiset nettinaamat.

Uutisen tutkimustulos perustuu vuoteen 2002, jolloin oltiin valovuosien päässä nykyisestä hulvattomasta nettikäytöstä ja hömpän määrästäkin. Uutisen lopussa muistetaan siitä, että tutkijat uskovat hyvin runsaaseen ja vähäiseen nettikäyttöön liitetyt masennusriskit pitävät yhä paikkansa.

Siis kohtuudella kaikkea. Sosiaalista liimaakin - muutoin se muuttuu maniaksi tai jopa maaniseksi.

Ilman hyvää tarkoittavien ystävien vinkkiä olisi minulta jäänyt huomaamatta se asia, että horoskooppimerkkini on vaihtunut. Olen vuosikausia lukenut rakkaus-, terveys- ja uravinkkejä, jotka on tarkoitettu jousimiehelle (29.11), mutta se ei olekaan minun tähtimerkkini enää. Miten minä nyt järjestän elämäni ja tulevaisuuteni, kun taivaankansi on näin sekaisin?

En ole enää matkustuksesta innostunut jousimiesnainen, vaan avaruusnoitien keksimä käärmeenkantaja tai salaperäinen skorpioni. Käärmeenkantaja kuulostaa joltakin hevibändiltä ja skorpioni kovin eksoottiselta. Sitä paitsi kammoan käärmeitä.

Muinaiset babylonialaiset nimesivät 12 eläinradan tähtimerkkiä reilut 3000 vuotta sitten , mutta nyt onkin cowboy-hattua käyttävä astronomian professori Parke Kunkle sitä mieltä, että yksi merkki puuttuu. Kaiken huipuksi tämä 13. merkki on ollut jo pitkään tiedossa, mutta se jätetty aina pois.

Miksi se on jätetty pois? Miksi astrologit eivät ole voineet sopia noin tärkeästä asiasta, joka koskee meitä kaikkia? Haluaako professori Kunkle itse olla mieluummin tulinen leijona eikä ambeemainen kala? Ehkä häntä harmittaa olla moraaliton kaksonen ja hän olisi mieluummin tasapainoinen vaaka.

Sulautuuko tähtitiede ja tähdistäennustaminen yhdeksi (taas)?

Pitäisiköhän jatkossa tutkailla itämaista astrologiaa, joka toimii sykleissa. Otetaanko siinä taivaanavan suunnan muutokset paremmin huomioon kuin länsimaisessa astrologiassa? Ainakin kiinalaisessa horoskoopissa on hauskemmat eläimet kuin länsimaisessa horoskoopissa.

Ehkä jatkan horoskooppien lukemista kieli poskessa. Tähtitaivaan asento saa muuttua minun puolestani niin usein kuin huvittaa.
 

Vuoden viimeisessä postauksessani en ihmettele enkä kyseenalaista mitään. Tampereen joulutori on nimittäin ihan tervettä!

Tampereen joulutori on kuin pieni temppeli keskellä kaupunkia. Siellä voi vetäytyä hetkeksi ympäröivästä arkitodellisuudesta. Se on esteettinen ja nostalginen tuoksuelämys – ainakin minulle. Lapsuuteni joulutuoksuihin kuuluivat paahdetut mantelit, tervan huumaava tuoksu, paistetut bratwurstit, savuiset belgialaiset kinkut ja mausteinen hehkuviini.

Tampereen joulutorin ainoa puuttuva asia on terästetty hehkuviini. Tunnelman vuoksi se kannattaisi juoda ulkona – juuri joulutorilla - eikä läheisessä kahvilassa tai baarissa. Vaikka hehkuviiniä ei tarjoilla, torin lumous tekee kävijät iloisiksi.

Kun kuvasin joulutoria, tuli eräs tuntematon mies Puolangalta kysymään minulta.

-Olekko sää Turusta? Minä: Sieltä ollaan. Näkyykö se jotenkin päältäpäin? Mies: Kaunahenkinen turkulainen ei tykkää, että Tampereen joulukuusi voitti Turun kuusen. Minä:  Mitä ihmeen kaunaa. Tampereen tori on paras. Tämä kuusi on upea, kerrassaan hieno.
 
Mies: Ota täältä toiselta puolelta kuva, ettei kuusen vinous näy. Kyllä sää ihan mukava olet, vaikka turkulainen oletkin. Niin rupattelimme tovin. Mukavaa joulumieltä ja rentoa talvimeininkiä itse kullekin.

Nykymaailma huutaa jatkuvaa päivittämistä. Päivitä keittiösi, kylpyhuoneesi, parisuhteesi, viihde-elektroniikkasi, vaatekaappisi ja ennen kaikkea itsesi. Mainostaja on ovela, sillä päivittämisen synonyymi on ostaminen. Osta siis uusi televisio, MP3,-soitin, puhelin, läppäri, vaikka vanha toimii vielä ihan hyvin.

Vuoden karmein kulutuspainajaisemme on jo ovella, sillä joululahjaksi hankitaan taas kaikenlaisia vempaimia ja eletronisia laitteita, joita harva oikeasti tarvitsee. Uusilla hankinnoilla voi kehuskella ja niillä voi viihdyttää itseään hetken. Laitteen hankinnan jälkeen pitää vempaimen softa päivittää. Vain kaksi kuukautta vanhan tuotteen softa pitää päivittää, sitten taas päivittää, päivittää, päivittää, kunnes pitää jo hankkia tuoteperheen uutuus.

Miksi me kuluttajat lankeamme tällaiseen kulutushysteriaan? Innokkaimmat tekniikkahullut vaihtavat vempaimiaan monta kertaa vuodessa – eivät vain jouluna. Minusta on lapsellista ja äärimmäisen hävettävää ostaa jouluksi uusi televisio, kännykkä, tietokone tai muu vempain, jos vanha toimii vielä hyvin.

Miten näitä jatkuvasti-uuden-tavaran-ostajia voisi syyllistää jätekuorman lisäämisestä? Viemällä heidät konkreettisesti kaatopaikalle tai kierrätyskeskukseen, jotka pursuavat vanhoja vempaimia?

Toissa viikolla vietettiin Europan jätteen vähentämisviikkoa (20.11-28.11.2010), mutta idea ei tietenkään kosketa tekniikan himoshoppaajia. He eivät välitä siitä, että ostamatta jättäminen ehkäisee jätteen syntymistä.

En ole mikään tekniikastakieltäytyjä, mutta tekniikkakierre ei ole minun mielestäni mielenrauhalle hyväksi. Kaikenlaiset hyvitykset vanhasta elektroniikasta ovat mainostajien viherpesua, jolla he tyynnyttelevät jätemäärän kerääntymisestä syntyvää huonoa omatuntoaan.

Ai niin. Päivitin vuosi sitten keittiöni. En ostanut uutta, vaan täyspuiset 50-luvun kaapistot kunnostettiin eli keittiö päivitettiin ajassa taaksepäin.