Teksti voitti valokuvakilpailun
Urbaani luonto-ihminen menee pimeässä parvekkeelle ja nappaa valokuvan ohikulkijasta. Sitten hän lavastaa kuvaustilanteen ja ottaa lisää kuvia ystävästään, joka esittää ohikulkijaa. Parhaan vedoksensa hän lähettää luontokuvakilpailuun. Kuva valitaan vuoden 2008 luontokuvaksi.
Nerokasta.
En usko, että olen ainoa, joka on ällistynyt voittoisasta kuvavalinnasta. Musta, kiiltävä asfaltti, yksinäinen muovikassin kantaja, puristusote sateenvarjosta, juoksuaskeleet, vähäinen katuvalo ja auto. Nämäkö kuvaavat luontoa?
Olemmeko vieraantuneet luonnosta niin paljon, että asfaltti ja asuinympäristöön tehdyt rakenteet ovat kaupunkilaisen luontoa?
No, emme tietenkään.
Vuoden luontokuvan merkitys on kuvatekstissä. Kuvan nimi on Etelä-Suomen talvi. Kerrassaan nerokasta. Itse kuvan kerronta, elementtien kompositiot ja tummat sävyt saattoivat tehdä myös vaikutuksen kisan tuomareihin, mutta tekstin merkitys on olennaisin asia. Sää on luontoa.
Eihän tämä taiteellinen kuva tarjoa mitään luontoelämystä, vaikka tutkisin sitä vielä monta päivää. Tällainen synkkä kuva liitetään yleensä kuvastoon, joka edustaa mielenterveysongelmia, masennusta, yksinäisyyttä ja esimerkiksi syrjäytymistä.
Kuvan väitetään herättävän aistit ja symbolisoivan ilmastonmuutosta.
No. Minulle ilmastonmuutos tarkoittaa jotakin niin karmeaa lopputulosta, jota en halua ajatella. Herättääkö lohduttomuus muka sinun aistisi?
Kuvassa rapisee masennuslääke. Maisema ei ilahduta, lohduta, hauskuuta, yllätä eikä kutsu luokseen kuten perinteinen luonto. Siinä ei ole mitään luonnon muotoja, jotka herättäisivät aistini – päinvastoin se sammuttaa kaiken ilon. Eikä kuvasta tule edes mieleen ilmastonmuutos, vaan Kaurismäen elokuva Marraskuun harmaa valo – ankea kaupunkilaiselämä.
Kilpailussa jäivät toiseksi ilves, karhu, linnut, metsät, puut, vesistöt ja yleisön suosikkikuva upeista metsoista. Turha siis lähteä merta edemmäs kalaan ja möyriä viikkokaupalla metsässä, kun parvekekin on keksitty. Sinne vaan luonnon merkityksiä tutkimaan.
Mitähän parvekekuva kertoo meistä tuleville sukupolvillemme? Muistuttaako se siitä, että olimme huolissamme ilmastomuutoksesta, mutta emme muuttaneet yltäkylläistä elämäntapaamme emmekä nauttineet jäljellä olevasta luonnosta, eläimistä ja mielimaisemistamme edes valokuvissa?
