La 20.02.2010 @ 22:04Joona Haarala

52/4190. Pisteet 9/10/10

Nyt olen sitten kolmen lapsen isä. Lapsen syntymäpäivä on helppo muistaa 20.02. Viimeksi olen ollut synnytyssalissa viime vuonna, mutta silloin oli kamera mukana. Tositoimia pääsin viimeksi seuraamaan viisi vuotta sitten.

Perheemme ensimmäinen tuli noin 40 tunnin yrittämisen jälkeen. Toinen taas tuli niin vauhdilla, että hirvitti. Tämä kolmas oli jotain siltä väliltä. Äiti ja isä olivat molemmat aika rauhallisia.

TYKSin henkilökunta oli jälleen kerran ystävällistä. TYKS on opetussairaala ja olikin ilo seurata, miten kätilöopiskelijan annettiin harjoittelussaan toimia itsenäisesti. Opiskelijan mielipiteitä kuunneltiin ja hän hoiti melkein koko synnytyksen itsekseeen.

Parasta oli, kun satuimme hiljaiselle päivälle. Varsinais-Suomessa on vähennetty synnytyssairaaloita ja ruuhkaa on ollut tänäkin vuonna kuulemma yllin kyllin.

* * *

Mutta sitten tähän blogin miehiseen osioon. Täyty myöntää, että viidessä vuodessa on teknologia kehittynyt paljon. Kun viisi vuotta sitten piti nakutella monta tekstiviestiä lapsen syntymän jälkeen, niin nyt riitti kännykän Facebook ja tieto syntymästä, valokuva ja mitat oli levitetty. Muutama tekstiviesti piti lähettää, kun kaikki eivät naamakirjassa ole.

Synnytystä odotellessani ehdin kertoa kätilölle, että olen YLEllä töissä. Kätilö innostui ja ehdotti, että kuvaisin synnytyksen. Sellaistakin kuulemma tehdään. Vaimo tokaisi happamasti sängystä, että "Bambuserillako kuvaat?" (Bambuser on kännykkään liitettävä videopalvelu, jolla voi tehdä suoraa lähetystä nettiin.)

En sitten viitsinyt kuvata. Työtä ja vapaa-aikaa ei aina kannata sekoittaa. :)

* * *

Mutta jos palataan vielä tähän naamakirjaan, niin mitäs pidätte tästä linkistä?

www.perheelliset.fi/2010/01/facebookin-kakkavaippavanhemmat-arsyttavat/

 

Nyt nukkumaan isojen poikien kanssa, jotta huomenna päästään porukalla ihmettelemään poikaa.

Asiasanat: 

4 kommenttia

Pohdiskelen samantyyppistä julkisuus-yksityisyys-kysymystä omassa blogikirjoituksessani: http://susanna-yle.posterous.com/raskaana-facebookissa

Kiitos muuten hienosta blogista kaikille kirjoittajille! Pääsette varmasti uudelle yle.fi-etusivulle aika ajoin (Perhe ja vapaa-aika -osioon) http://beta.yle.fi/index.html

susanna_yle kirjoitti:

Pääsette varmasti uudelle yle.fi-etusivulle aika ajoin (Perhe ja vapaa-aika -osioon) http://beta.yle.fi/index.html

Me pojat nöyrästi kiitämme.

Mulla ainakin on paljon kavereita naamiksessa, joilla on lapsia ja näistä kyllä ärsyttää ne, jotka laittaa lapsensa kuvan omaksi profiilikuvakseen eivätkä kirjoittele kuin lapseensa liittyviä statuspäivityksiä. Jos on pakko lapsensa kuva profiiliin laittaa, niin yhteiskuva on ihan jees.

Tietysti lapset on iso osa elämää, joten saahan se näkyä naamakirjassa, mutta olen tietääkseni kavereita lapsen vanhemman kanssa, en lapsen kanssa.

Mukava kuulla että TYKSissä hoidetaan hommat hyvin, tämä on jo toinen positiivinen kommentti, jonka olen siitä paikasta saanut.

On hieno seurata tätä kirjoittelua.Kiitos näille kolmelle isille,jotka kertovat avoimesti isyydestä.Silloin -70 luvulla kun olen synnyttänyt,eivät isät päässeet edes synnytykseen mukaan.Onnea Teille ja perheille.

Vaippasulkeiset: kolme isää ja vauvat

BLOGI ON PÄÄTTYNYT. KIITOS MIELENKIINNOSTA. 

T. TEKIJÄT.

Simo Kymäläinen, yksi vauva

Simo KymäläinenKaverini, kahden pienen lapsen isä, katsoi minua kymmenen vuotta sitten silmiin ja sanoi: "Hanki lapsia vasta sitten, kun olet varma, ehdottoman varma, että haluat niitä". Kymmenen vuotta myöhemmin keittelin maitopulloja keittiössä ja katselin nukkuvaa poikaani, joka oli kotiutunut laitokselta pari tuntia aikaisemmin. Oltiin siinä vaan kahdestaan ja oli ehdottoman varmasti hyvä olo.

Ari Welling, kaksi lasta, joista yksi on vauva

Ari WellingOlen nelikymppinen YLE-isä, joka on hankkinut kokemusta lapsenhoidon jalossa taidossa jo vuodesta 2006 alkaen yhden lapsen kanssa. Brittiläinen insinööri-toimittaja Thomas P. Jones kirjoitti jo parisataa vuotta sitten, että "lapset opettavat meille monia asioita, mm. kärsivällisyytemme rajat". Viime vuosina olen oppinut ymmärtämään tätä Jonesin salakieltä huomattavasti paremmin.

Joona Haarala, kolme lasta, joista yksi vauva

Joona HaaralaPerheessämme kaikki muut paitsi minä puhuvat ruotsia äidinkielenään. Eräs tuttumme sanoi kerran, että suomenruotsalaisessa perheessä on yksi poika, yksi tyttö ja yksi bonuslapsi suomenruotsalaisten määrän lisäämiseksi. Meillä on nyt kaksi poikaa, joista toinen on syntynyt suomenruotsalaisuuden päivän aattona. Kolmas lapsi syntyi helmikuussa 2010.
 

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu