Elämäni ensimmäinen ruuhkavuosi
Blogikirjoitteluni rupesi hyytymään joulukuun alussa. Pojalla oli unihäiriöitä, minkä seurauksena kaveria sai kantaa parikin tuntia sylissään keskellä yötä. Siitä puolestaan seurasi se, että ei ehtinyt muuta kuin käydä töissä ja nukkua. Blogin kirjoittaminen ei ollut mielessä ihan päällimmäisenä.
Onneksi kaveri nukkuu taas jo paremmin. Ei se väsymys vaan äkäinen vaimo.
Tänään olimme pojan kanssa hänen 1-vuotisneuvolatarkastuksessaan: lähes 10 kg ja 75 cm. Ei ole turhaan poika syönyt puuroa aamuin ja illoin. Poika suostui jopa esittelemään kävelytaitojaan neuvolatädille: reilut viisi askelta. Kenties pieniä askelia ihmiskunnalle, mutta suuria isälle.
Katselin eilen kuvia, jotka oli otettu vuosi sitten Salon synnytysosastolla. Silloin poika näytti mielestäni ihan sellaiselta perusvauvalta, jolta kaikki vauvat näyttävät. Kun katson kuvia nyt, niin tunnistan valokuvasta heti poikani ominaispiirteet.
Minä hymyilen kuvassa, jossa pesen poikaa ensimmäisen kerran. Olo oli kuin jonkun ihmeellisen seikkailun alussa.
Minä, poikani, vaimoni ja kissamme jatkamme seikkailujamme, mutta tämä blogi on tullut osaltamme päätökseen. Kiitos teille kaikille lukijoille. Vauvasta on kasvanut vuodessa jo iso mies.
Näin tänään neuvolassa äidin, jolla oli sylissään vastasyntynyt vauva. Miten herttaiselta se näyttikään. Jaa-a, pitäisiköhän sitä kirjoittaa vielä yksi blogi...