Su 26.09.2010 @ 22:14Joona Haarala

Vauva lainassa

Vauva oli yön yli hoidossa. Kummitäti halusi pitää vauvan pidempään ja mikäs siinä. Ei ollut ikävä olo, kun isä ja äiti nukkuivat pitkään. Kolmas lapsi on jo sen verran rutiinia, että ei tarvitse koko ajan pelätä vauvan puolesta. Kummitäti on hoitanut luotettavasti jo aiempiakin lapsia.

Tulin lauantai-iltana kotiin duunista kymmenen aikoihin. En itse asiassa tiennyt, että vauva on jäänyt yökylään. No... vaikka vauva ei ollut kotona, niin illlalla hiippailin hiljaa ja hidastin reilusti tahtia ennen makuuhuonetta.

Olen väittänyt monelle, että meidän vauva ei hätkähdä pientä meteliä. Tiedä häntä.

Aamulla koko lössi heräsi seiskalta. Tietenkin. Onneksi saimme unenpäästä kiinni. Luksustahan tämä hiljainen aamu on. Onneksi on lastenhoitajia.

Vaippasulkeiset: kolme isää ja vauvat

BLOGI ON PÄÄTTYNYT. KIITOS MIELENKIINNOSTA. 

T. TEKIJÄT.

Simo Kymäläinen, yksi vauva

Simo KymäläinenKaverini, kahden pienen lapsen isä, katsoi minua kymmenen vuotta sitten silmiin ja sanoi: "Hanki lapsia vasta sitten, kun olet varma, ehdottoman varma, että haluat niitä". Kymmenen vuotta myöhemmin keittelin maitopulloja keittiössä ja katselin nukkuvaa poikaani, joka oli kotiutunut laitokselta pari tuntia aikaisemmin. Oltiin siinä vaan kahdestaan ja oli ehdottoman varmasti hyvä olo.

Ari Welling, kaksi lasta, joista yksi on vauva

Ari WellingOlen nelikymppinen YLE-isä, joka on hankkinut kokemusta lapsenhoidon jalossa taidossa jo vuodesta 2006 alkaen yhden lapsen kanssa. Brittiläinen insinööri-toimittaja Thomas P. Jones kirjoitti jo parisataa vuotta sitten, että "lapset opettavat meille monia asioita, mm. kärsivällisyytemme rajat". Viime vuosina olen oppinut ymmärtämään tätä Jonesin salakieltä huomattavasti paremmin.

Joona Haarala, kolme lasta, joista yksi vauva

Joona HaaralaPerheessämme kaikki muut paitsi minä puhuvat ruotsia äidinkielenään. Eräs tuttumme sanoi kerran, että suomenruotsalaisessa perheessä on yksi poika, yksi tyttö ja yksi bonuslapsi suomenruotsalaisten määrän lisäämiseksi. Meillä on nyt kaksi poikaa, joista toinen on syntynyt suomenruotsalaisuuden päivän aattona. Kolmas lapsi syntyi helmikuussa 2010.
 

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu