Ti 23.03.2010 @ 10:05Ari Welling

RS on muutakin kuin Ford Escort

Tähän alkuun myönnän auliisti, että varastan lapsemme nimeämistaktiikan multitalentti-Joonalta. Pariviikkoinen tyttäremme kulkee siis tässä jutussa työnimellä B.

Jos olisin nuorempana miehenä kuullut lyhenteen RS, olisi se varmasti tuonut mieleeni autot. Eikös sellainen versio ollut ainakin Ford Escortista? Jotenkin ralliinkin se ilmiselvästi viittaa - ja autonosiin.

Nyt, kahden lapsen isänä olen oppinut että RS on jotain muutakin. Tehoja tästäkin RS:stä totisesti löytyy!

Oltuaan vasta viikon kotona vajaa pariviikkoinen neiti B:mme alkoi vaikuttaa tosi nuhaiselle. Tuntui kuin kaikki mitä tämä pienokainen teki, vaati äärettömiä ponnisteluja.

Onni onnettomuudessa oli, että hänen isosiskonsa sattui käymään lääkärissä samoihin aikoihin. Hänellä todettiin varmasti jo kymmenes korvatulehdus. Samalla lastenlääkäri osasi epäillä RS-virusta, vaikkei sitä isosiskon nenästä otetusta näytteestä löytynytkään.

Lääkäri kehotti meitä ehdottomasti viemään myös kotona olevan pikkuisen lääkäriin, sillä RS-virus olisi saattanut uuvuttaa hänet lopullisesti ja hengittäminen käydä liian työlääksi. Suunnattomat kiitokset neuvosta lääkäri-Mairelle!

Päädyimme ottamaan yhteyttä TYKS:n lastenklinikkaan. B otettiin sisään samana iltana. Hengittämisen lisäksi syöminen alkoi olla hänelle ylivoimaista, joten hän sai letkujen kautta hapen lisäksi myös äidinmaitoa.

Neljän TYKSissä vietetyn yön jälkeen pikkuisemme alkaa selvästi piristyä. Letkulla annetaan enää lisähappea.

Lastenklinikan infektiolääkäri Olli Ruuskanen kertoi minulle iloisen luvun. Iloinen luku ei ole se, että joka toinen talvi lastenklinikalle otetaan hoitoon 100 – 150 virukseen sairastunutta vaavelia. Iloinen luku on se, että heistä pyöreä nolla menehtyy. Ruuskanen uskoo myös, että imeväisikäisten vanhemmat ovat niin tarkkoja, että hoitoon hakeudutaan ennen kuin on liian myöhäistä.

Ja tämäkin lääkäri tietää mistä puhuu – hän on katsellut vauvoja työnsä puolesta jo 35:n vuoden ajan.

YLE Turun uutinen RS-viruksesta

5 kommenttia

RS-viruksen vuoksi mekin käytiin TYKSin lastenpolilla viime viikolla. Pikku potilas oli onneksi melko hyvässä kunnossa ja ikääkin reilu 1,5 vuotta, niin ei jouduttu osastolle.

Onko tuossa YLE Turun jutun kuvassa kenties Arin vauva B?

Linkkinne lohdutti kokematonta isoäitiä, jonka rakas Joni, 6 viikkoa, on nyt jo kolmatta päivää HYKSissä.

Sanotaanko nyt niin, että kuvaa otettaessa infektiolääkäri totesi että "niin, tässähän ei tarvitsekaan vanhemmilta kysyä kuvauslupaa" :-)

Mitä parasta kevättä puolitoistavuotiaallenne ja koko perheelle!

Mummu kirjoitti:

Linkkinne lohdutti kokematonta isoäitiä, jonka rakas Joni, 6 viikkoa, on nyt jo kolmatta päivää HYKSissä.

Pikaista paranemista Jonille! Meillä toipumiseen riitti neljä yötä TYKS:ssa.

Aiheesta YLE Turun sivuille tekemääni uutiseen tuli myös kosolti kommentteja - lainasin ne tähän. Kiitokset kaikille kommentoijille!

*

Tämä, eilen klo 15:06

Pienillä vauvoilla ja yleensäkin alle vuoden ikäisillä pitäisi olla ädin antama suoja kaikille virus- ja bakteeripohjaisille taudeille. Miksi nykyään aivan pienet vauvat sairastavat? Ennen rokotuksia kaikkia mahdollisia tauteja vastaan, lapset eivät alle vuoden ikäisinä juuri sairastaneet mitään, saatika vastasyntyneinä. Joskus vielä 50-luvun alkupuolella oli enemmänkin ripulia joillakin yli vuoden ikäsillä ja sitä vanhemmilla, muutei muita tauteja.

Vastasyntyneiden kotiin ei saa päästää ainakan kuukauteen vieraita ihmisiä tai siellä ei saa tupakoida. Parvekkeen oven jatkuva aukominen altistaa vastasyntyneen vedolle ja kylmälle aiheuttaen juuri sairauksia. Uloskaan alle 2 viikkoista ei saa viedä. Miksei nykyään ole kotona kiertäviä terveydenhoitajia, jotka huolehtisivat vauvasta ja opastaisivat lapsen hoidossa kuten ennen. Tauditkaan eivät leviäisi pieniin lapsiin, kuten neuvola käynneillä lapsesta toiseen.

*

äiti, eilen klo 14:44

... niin tai sitten maski naamalle ja adrenaliinia, ja jos syke nousee niin korkealle, että valvontalaite hälyttää, nostetaan laitteen hälytyskynnystä..niin ei hälytä taas hetkeen aikaan.. ennenkuin taas syke nousee hälytyskorkealle, jolloin voi taas nostaa sitä hälytyksen aiheuttamaa lukemakynnystä..

*

Isukki, eilen klo 13:00

"apua hengitykseen" siis tungetaan letku nenään ja huuhdellaan nenäontelot vedellä.... Toistetaan kun hengitys taas vaikeutuu... Vaimo ei oikein tykännyt katsella toimenpidettä mutta eipä se nyt niin kovin ihmeellinen juttu kuitenkaan.

*

pähkäilijä, eilen klo 11:49

Sikapiikki aiheutti epidemian poikkeukselliseen aikaan?

*

äiti vm -58, eilen klo 10:50

Tosi surullista kun pikkuvauva saa tuollaisen taudin,siinä tulee kyllä äidillä aika voimaton olo,kun henki ei meinaa kulkea ja kun kaikilla ei tosiaankaan ole se sairaala vieressä..
Voimia ja kaikkea hyvää kaikille pikkuisten potilaiden perheille.

*

äiti, eilen klo 09:39

Oman lapseni (ikää kolme viikkoa) vein kaksi vuotta sitten joulupäivän yönä useiden kymmenien kilometrien päähän sairaalaan. Ensin yhteen sairaalaan, siellä annettu hoito ei ollut riittävää, sitten matkattiin taas kymmeniä kilometrejä toiseen sairaalaan aamuyöllä. Lopulta pääsimme osastolle ja siellä lapsi sai riittävän tehokasta lääkitystä ja apua hengitykseen. Kyllä äidillä oli tuska ja hätä, kun lapsi ei kyennyt hengittämään.
Nyt on kaikki hyvin, ja tiedän miltä tuntuu niistä vauvojen vanhemmista, joiden lapsi tänä talvena sairastuu.

Vaippasulkeiset: kolme isää ja vauvat

BLOGI ON PÄÄTTYNYT. KIITOS MIELENKIINNOSTA. 

T. TEKIJÄT.

Simo Kymäläinen, yksi vauva

Simo KymäläinenKaverini, kahden pienen lapsen isä, katsoi minua kymmenen vuotta sitten silmiin ja sanoi: "Hanki lapsia vasta sitten, kun olet varma, ehdottoman varma, että haluat niitä". Kymmenen vuotta myöhemmin keittelin maitopulloja keittiössä ja katselin nukkuvaa poikaani, joka oli kotiutunut laitokselta pari tuntia aikaisemmin. Oltiin siinä vaan kahdestaan ja oli ehdottoman varmasti hyvä olo.

Ari Welling, kaksi lasta, joista yksi on vauva

Ari WellingOlen nelikymppinen YLE-isä, joka on hankkinut kokemusta lapsenhoidon jalossa taidossa jo vuodesta 2006 alkaen yhden lapsen kanssa. Brittiläinen insinööri-toimittaja Thomas P. Jones kirjoitti jo parisataa vuotta sitten, että "lapset opettavat meille monia asioita, mm. kärsivällisyytemme rajat". Viime vuosina olen oppinut ymmärtämään tätä Jonesin salakieltä huomattavasti paremmin.

Joona Haarala, kolme lasta, joista yksi vauva

Joona HaaralaPerheessämme kaikki muut paitsi minä puhuvat ruotsia äidinkielenään. Eräs tuttumme sanoi kerran, että suomenruotsalaisessa perheessä on yksi poika, yksi tyttö ja yksi bonuslapsi suomenruotsalaisten määrän lisäämiseksi. Meillä on nyt kaksi poikaa, joista toinen on syntynyt suomenruotsalaisuuden päivän aattona. Kolmas lapsi syntyi helmikuussa 2010.
 

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu