Missä on peruutusnappula?
Tämä blogikommentti on ollut työn alla kuukauden päivät. Julkaisen sen vieläkin sillä varauksella, että se on kirjoitukseni osa 1.
Toimittajat saavat ennakkotietoa kaikesta mahdollisesta julkaistavasta. Musiikista, tutkimuksista, kirjoista. Kuukausi sitten Kustannusosakeyhtiö Nemo lähetti minulle tiedotteen kirjasta, joka julkaistaisiin 17. maaliskuuta. Nemo lähetti minulle myös pyynnöstäni kopion itse kirjasta.
Kiinnostukseni kirjaa kohtaan heräsi nimenomaan tämän vaippablogin vuoksi. Kirjan nimi on ”Minä en sitten muutu” ja sen on kirjoittanut kolmekymppinen freelance-toimittaja Minna Kiistala.
En ala siteeraamaan kirjan mainoslauseita sen tarkemmin. Jos saat kirjan käsiisi, voit lukea itse.
Mutta tämä sivulta 88 löytämäni katkelma puhuu minusta puolestaan:
Ystäväni kommentti sai minut epätoivon partaalle: ’Ihanaa, kun poika on jo viisivuotias niin välillä voi ottaa lasillisen viiniä, kun hän on jo mennyt nukkumaan!’ Viisi vuotta, herra jumala! Missä on peruutusnappula?
Tämänkö takia lapsia usutetaan hankkimaan nuorena? Ettei ehdi tajuta, mistä kaikesta joutuu luopumaan? Elämä ja onnellisuus eivät voi olla satunnaisen viinilasillisen varassa. Mutta annas olla kun sen juomisen mahdollisuus otetaan pois. Pian se symboloi koko entistä huoletonta elämää, vanhaa elämäntyyliä, jota ei osannut arvostaa ennen kuin oli liian myöhäistä.
Kuten sanoin, tämä on kirjoitukseni osa yksi. Osa kaksi tulee sitten kun olen oikeasti lukenut Minnan kirjan kokonaan. Kuvittelin nimittäin, että 17. maaliskuuta julkaisen blogissa kirjoituksen aiheesta ja olen kirjan jo lukenut. Mitä lie puuhaa tullut väliin.
Etsiskelin muuten kirjailija-Minnan käsiini vanhan kunnon (heh) Facebookin avulla. Hän oli karistanut – vauva mukanaan – kotomaan pölyt jaloistaan ja suunnannut kaukomaille. Laitan tämän blogikirjoitukseni Minnalle viestinä, katsotaan kommentoiko hän. Hurraa sosiaalinen media ja interaktiivinen nykyisyytemme!
Minna puhuu kirjassaan hyvin samoin sanoin kuin minäkin tämän blogin ensimmäisessä kirjoituksessani.
blogit.yle.fi/vaippasulkeiset-kolme-isaa-ja-vauvat/mainosmaakari-paatti-etta-koko-elamani-muuttuu
P.S. Tämä kirjoitukseni on tietenkin suoranainen mainos. Totta on, että jos olisin tehnyt aiheesta jutun vaikkapa YLE Turun nettisivuille, olisin varmaankin miettinyt asiaa uudelleen. Toisaalta: mitä muuta te me toimittajat teemme kuin mainoksia: Turun Filharmoonikoiden lastenkonsertti on hyvä, Maarit laittaa italialaista ruokaa, tässä soi Juha Tapion uusin biisi. Ja kirjoitinhan tämänkin YLE Blogeihin. Kommentoittehan myös tätä ystävät, toimittajat, rehtorit ja kirjanpitäjät
5 kommenttia
Pe 26.03.2010 @ 15:06
Hei Ari! Kotimaa kutsui kirjan julkaisun tiimoilta, joten täällä me taas rämmimme kotoisasti loskassa. Kuukauden matka Kaliforniaan ja Panamaan oli hauska ja ehdottomasti joka sentin väärti. 3 kk vanha maailmanmatkaajamme tottui pian siihen että paikka ja maisemat vaihtuvat jatkuvasti. Samaa vauvarumbaahan se oli kuin kotonakin, mutta tervetullutta lomaa ruuanlaitosta, kaupassakäynnistä ja siivoamisesta.
Mitä kirjaani tulee niin minäkin löysin itseni Arin yhdestä postauksesta. Raskausaikani oli erikoinen sekoitus iloa ja pelkoa tulevasta. Olin kaukana herttaisen seesteisestä odottajasta ja kun olen katsonut telkusta tositv-sarjaa Scott Baio on 46 ja isä niin aijai kun kuulostavat tutulta hänen panikointinsa ennen esikoisen syntymää. Mutta olen iloinen että 9 kk raskaus on keksitty (se olisi puolestani saanut olla pidempikin) sillä se auttoi minua valmistautumaan henkisesti äitiyteen.
Koska en saanut tukea ajatuksilleni mistään odotusta käsittelevästä kirjasta (se "elät elämäsi upeinta aikaa" -höttö tuli korvista ulos), oli pakko alkaa pistää ajatuksia jonoon. Ja niin syntyi kolmessa kuukaudessa ennen laskettua aikaa tämä kirja. Olipa hyvä että sen kirjoitin, koska ilman sitä olisin nyt muuten itsekin sellainen äiti, jota raskausaikana karsastin, joka lässyttää että raskaus on vain pieni hetki elämässä läpäläpälää.
Onnea Ari vauvan syntymän johdosta!
La 27.03.2010 @ 08:31
Ari, nostat esiin hyvin kiinnostavan näkökulman siitä, että toimittaja on aina tietoinen siitä, että asiat, joita hän tuo esiin nousevat esille muiden asioiden joukosta ja sillä perusteella niitä voisi väittää mainoksiksikin. Ja perinteisesti toimittajat ovat käyttäneet tällaisia strategioita kuin
- Jos käsittelyssä on yksi tuote, mainitaan samasta tuotekategoriasta tasapuolisuuden vuoksi muitakin
- Vaikka kaikki tietävät, mistä tuotenimikkeestä on kyse, ei mainita tuotemerkkiä jne.
Kirjaesittelyyn ylläolevat eivät oikein sovi.
Tilanne on muuttumassa, kun kuka vaan toimija voi olla äänessä verkon foorumeilla kertomassa mielipiteensä mist tahansa asiasta, tuotteesta tai palvelusta. Silloin ainakin minun mielestäni vielä tärkeämmäksi nousee se, mitä sanoo, ja millä lihaksilla. Niitä lihaksia voi sitten juuri olla se että on toimittaja jossain mediatalossa ja siten oletettavasti noudattaa jonkinlaisia eettisiä sääntöjä totuudenmukaisuuteen pyrkimisestä ja oman hyödyn tavoittelemattomuudesta. Lisähabaa antaa se, että kertoo, millainen suhde itsellä on käsiteltävään asiaan, juuri niinkuin yllä teit.
La 27.03.2010 @ 21:17
Hienoa lukea mielipiteita molemmilta osapuolilta! Vaaleanpunainen ja hempean sininen keskustelu oli aikoinaan masentavaa...ei saanut ajatella mitaan muuta...onko se sita indoktrikaatiota???
