Surunauha
Vauvalehdet ovat saaneet blogissamme huutia. Ensin minä kirjoitin taaperolehtien löperyydestä 17. maaliskuuta otsikolla ”Olipa kerran isä, joka tarttui vauvalehteen”. 9. toukokuuta Simo heitti lisää bensaa vauvalehdistä koottuun rovioon otsikolla ”Vähän lisää potkua vauvalehtiin”. Eipä ole tippunut kehuja vaavijournalisteille meidän blogissamme, ei.
Vaan nyt esitän anteeksipyyntömme teille, hyvät naperojuttujen rustaajat. Olen lukenut koskettavan ja merkityksellisen lehtijutun, joka kelpaisi heittämällä Suomen Kuvalehteen tai Hesarin Kuukausiliitteeseen. Vaan sepä julkaistiin kaikkien suomalaisen vauvalehtien esikuvassa, Kaksplussassa.
Olin neiti B:n kanssa neuvolassa. Epäilevin ottein tartuin jälleen kerran vauva-aviisiin, kyseessä oli muistaakseni lehden numero 4/2010. Lehdestä löytyi artikkeli yksinhuoltajaäidistä, joka oli jäänyt aviomiehensä poismenon jälkeen kolmen lapsen kanssa elämää elämään.
Äiti esiintyi jutussa omalla nimellään ja kuvallaan, myös lapset olivat kuvassa nimillään. Aviomiehen menehtymiseen oli pysäyttävä syy: aviomies oli päättänyt elämänsä oman kätensä kautta. Oman kätensä, jossa poismenohetkellä oli ase.
Jutussa yksinhuoltajaäiti pohti mm. sitä, onko hän katkera miehensä ratkaisusta vai onnellinen yhdessä vietetyistä vuosista. Vastaus: sekä että. Sitäkin juttu käsitteli, miten lapselle kerrotaan siitä, että isä ampui itsensä.
Lehtijuttu, jolle nostan hattua.
Yhtä en sen sijaan käsitä: Kaksplussan nettisivujen ns. logiikka. Sivut ovat aivan järjettömät: ei edes minkäänlaista luetteloa lehdissä julkaistuista jutuista. Olisin mielelläni maininnut tässä edes jutun kirjoittaneen toimittajan nimen, mutta kutsu eteenpäin tuli neiti B:n neuvolassa liian nopeasti ja lehtikioskeistakin tämä numero on jo poistunut. Suosittelen siis kaikille meille käyntiä kirjastossa.
