Milloin saa kertoa?

En tiedä naisista, mutta työyhteisössäni oli ennen muuan herra, joka aisti jopa puhelimessa nämä raskausasiat. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun tämä tyyppi soitteli toisella paikkakunnalla sijaitsevasta toimistostaan meillä työskenteleville naisille ja työasioiden juttelun lomassa saattoi ihan ohimennen kysäistä tai todeta, että taidat muuten olla raskaana. Langan toisessa päässä oli hölmistynyt nainen, joka ehkä vasta oli alkanut yrittää lasta, eikä itsekään tiennyt asiaa. Varsinainen raskaustesti. :)

Nykyään jo pelkkä raskaaksi tuleminen on niin suuri ihme, että ihmeestään saa kyllä kertoa heti, kun sen vain itse tietää. Silloinhan ilo on ylimmillään ja se vielä kaksinkertaistuu, kun pääsee kertomaan siitä muille! Tietenkin molempien osapuolten pitää olla samoilla linjoilla, muuten on edessä ensimmäinen perhekriisi, jos on kertonut jo kaikille ja toinen olisi halunnut salata sen.

Monet pitävät maagisena rajana ensimmäistä kolmannesta ja kertovat raskaudesta vasta 12. viikon jälkeen. Näin mekin alunperin suunnittelimme, mutta koskaan emme ole onnistuneet peittämään iloamme niin pitkään ;-) Ja mitä hyötyä siitä olisi kolmannen raskauteni kohdalla ollut, sillä vauva kuoli kohtuun viikolla 16... Niin järkyttävä suru se oli, että ystävämme olisivat joka tapauksessa kuulleet raskaudesta siinä vaiheessa, vaikka emme olisi siitä aiemmin kertoneet. Sitä paitsi keskenmenojen "salailu" tekee tilanteesta vielä raskaamman. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru on vain puoli surua.

Raskaana olemisen vain jotenkin aistii naisesta. Useimmista läheisistään näkee jos he yrittävät pitää jotain salassa, joten näin sen raskaudenkin aistii ;-)

Silloin aikoinaan reilu 20 vuotta sitten emme kertoneet vauvan sukupuolta, vaikka ultrassa terkkari oli sen kertonut, sillä se ei ollut sataprosenttista tietoa. Muuten ei mielestäni ole mitään syytä salata sitä, jos kerran itse tietää sen ihan varmasti.

Sen sijaan itse en ymmärrä sitä, että vauvan nimen kertomista pantataan ristiäisiin asti kuin valtiosalaisuutta. Mitä tekemistä vauvan nimellä on kristityksi tulemisen kanssa? Se nimi pitää kuitenkin käytännössä olla jo valittu synnytykseen mennessä, joten miksei tuoretta ihmistä voi kutsua sen omalla nimellä heti alusta alkaen?

En osaa tarkkaan määritellä milloin olisi se ”oikea aika”, mutta muistan ikuisesti vaimosi virnistyksen ja sinuun kohdistuvan katseen, kun onnittelimme häntä kolmannesta raskausviikosta. Onneksi kaikki on hyvin.

En osa ottaa kantaa siihen, koska raskaudesta sopii kertoa. Mutta siitä olen ihan nakki, että etukäteistieto lapsen sukupuolesta tuhlaa jotain oleellista.
Eikö se ole juuri osa koko odotusprosessia, että leikittelee ajatuksella, jos se on tyttö, jos se on poika. Poltan aina päreeni, kun joku perustelee, että on sitten paljon helpompi tehdä vaateostoksia ja hankkia vaunut valmiiksi, kun tietää, kumpi tuleva lapsi on.

Vauvan nimen salaamisen taustalla saattaa olla vanha perinne. Aiemmin ajateltiin, että tosinimen kertominen ennen kastetta saattoi vahingoittaa lasta. Samaa perinnettä on se, että vauvan tukkaa ei saisi leikata ennen ensimmäisiä sanoja.

Minun ei tarvinut erikseen kertoa viimeisimmästä raskaudestani kenellekään. Tilasin heti läjän äitiysvaatteita, mm tästä ihanasta kaupasta: http://www.mamamia.fi kun sain tietää olevani raskaana. Toisaalta työkaverini ehkä olivat jollain tasolla saattaneet odottaakin tämän suuntaista uutista minulta, koska esikoiseni on kaksi vuotias ja olemme lähiaikoina keskustelleet kahvipöydässä siitä, mikä on sopiva ikäero lapsille. Aloin siis pitämään äitiysvaatteita, ei nyt sentään mitään lappuhaalareita, mutta selvästi äitiysvaatteiden näköisiä vaatteita heti, kun sain tietää olevani raskaana. Tämä on yksi tapa kertoa ilouutinen esimerkiksi työkavereille.

Minä en ole saanut vastaavaa vastaanottoa kuin täällä muut ovat ilmeisesti saaneet, vaan heti tultiin jonossa halaamaan ja onnittelemaan. Oma työyhteisöni on toisaalta keski-ikäistä ja olen itse nuorimmasta päästä työntekijöitä. Voin kuvitella että hieman keski-iältään nuoremmassa työyhteisössä asia voi olla sen verran uusi, että sitä ei osata asian vaativalla tavalla käsitellä, vaan ryhdytään vitsailemaan ja "kuittailemaan" onnittelujen sijaan.

Sain pomoltani vielä ruusun onnitteluna! Kenellä teistä on sellainen pomo, jolta voisi odottaa tämän kaltaista käytöstä? Uskonpa että omani on omaa luokkaansa tässä asiassa, samoin kuin monissa muissa. Hän on muuten keski-ikäinen mies. Tyypillisin pomo alkaa todennäköisesti miettimään "kuluja, kustannuksia ja aiheutuvia kertaluontoisia eriä" jne jne. Ylistetty olkoon siis pomoni.