Vauva alias luolamies
Poikani on nyt iso nelikuukautinen mies ja havannoi jo innokkaasti ympäristöään. Esimerkiksi kovat äänet saavat hänet säikähtämään. Tämä onkin mahdollistanut kiehtovan empiirisen tutkimuksen, jossa olen käyttänyt koekaniinina poikaani.
Aloitin tieteellisen kokeen juomalla tölkillisen hyvää olutta. Kokeen kannalta kivennäisvesikin olisi ajanut saman asian, mutta epätieteellistä syistä päädyin olueen (koe suoritettiin rankan työpäivän päätteeksi).
Oluen sisältämän hiilihapon jälkivaikutukset olivat kokeen kannalta keskeisessä osassa. Juotuani oluen istahdin sohvalle vauva sylissäni ja röyhtäisin äänekkäästi. Kova ääni sai poikani säpsähtämään. Hetken aikaa hän katseli ihmeissään ympärille: mistä se ääni oikein kuului? Hän varmaan etsi katsellaan jättikokoista röyhtäilevää vauvaa.
Kokeen toisessa vaiheessa siirryin vauva sylissäni istumaan parvekkeelle. Perheemme kissa istahti viereemme. Vauva ja kissa katselivat naamatusten toisiaan ja samalla hetkellä viereiselle parvekkeelle lennähti varpunen, joka alkoi sirkuttamaan. Pikkulinnun sirkutus sai kissan silmät kapenemaan ja päästämään kurkustaan saalistukseen liittyvän pienen naukaisun. Ääni oli hento ja hiljainen, mutta poikani pelästyi pahanpäiväisesti ja puhkesi itkemään. Jollain primitiivisellä tasolla poikani näki suloisen kissan sijasta edessään saalistavan kissapedon.
Meissä kaikissa asuu pieni luolamies siellä sielun syövereissä. M.O.T.