Vuorotellen Leonardo DiCapriota katsomaan
Vaimo hyppäsi eilen junaan mukulamme mukanaan. Olen intohimoinen elokuvien ystävä, joten minulle tarjoutui erinomainen tilaisuus livahtaa elokuvasalin hämärään.
Kun perhe on kotona, niin ei sitä malta töiden jälkeen lähteä elokuviin. Tuntuu, että poika kasvaa silmissä. Siitä on vasta puoli vuotta, kun kaveri putkahti äidistään ja nyt hän konttaa jo ympäriinsä. Muksun kanssa vietetyt hetket on kuin tallettaisi rahaa pankkiin. Näillä muistolla jaksaa kahlata monta harmaata talvea läpi, joten kovin montaa hetkeä ei malta missata.
Mutta rehellisyyden nimessä kyllä isän ja äidin täytyy välillä tehdä muutakin kuin vain ihastella kuolavaa poikaansa, jotta pääkoppa pysyy kasassa. Olemmekin välillä hommaneet lapsenvahdin ja käyneet yhdessä teatterissa. Viimeksi kävimme silmät pyöreinä ihmettelemässä John Malkovichin tähdittämää musiikkinäytelmää Turussa, mikä latasi pattereita mukavasti.
Jostain kumman syystä juuri teatterissa on mukava käydä kahdestaan. Elokuvissa sen sijaan käyn mielelläni yksin. Eilisen leffakäyntini innoittamana sovimme vaimoni kanssa, että jatkossa käymme vuoroiltoina elokuvissa. Näin ei tarvitse hommata lapsenvahtia. Katsomme molemmat saman leffan, niin voidaan sitten jutella siitä ihan kuin olisi yhdessä käyty katsomassa se.
Katsoin eilen Inception elokuvan, joka on tiivistäen sanottuna todella hyvin tehtyä vauhdikasta viihdettä. Leffa pyörii unien ja nukkumisen ympärillä, mikä onkin sopiva aihe tuoreille vanhemmille, jotka liikkuvat unenpuutteen takia muutenkin hämärän ja toden rajamailla :)
Isyys teettää outoja temppuja leffassakin. Leonardo DiCaprion esittämä päähenkilö juttelee leffan alussa puhelimessa pienten lapsiensa kanssa, joista hän on joutunut ainakin toistaiseksi eroon. Joko Leonardo on käsittämättömän taitava näyttelijä tai sitten joku isyyshormoni jyllää elimistössäni, sillä minulla nousi pala kurkkuun. Koita tässä sitten olla kova jätkä.
