Naisten lehdet, sanomalehdet, apteekin vinkit ja mainosmaailma pullistelevat nyt pitkiä ehdotuksia kevätväsymyksen torjumiseksi. Minusta kevätväsymykseen ei ole yhtä hoitokeinoa, jos syitä on monia.

Jos olet laiminlyönyt itseäsi pitkään unohtamalla ulkoilun, riittävän yöunen, vitamiinit, ystävät ja naurun sekä terveellisen ruokavalion, ei ole mikään ihme, jos väsyttää. Silloin ei auta muu kuin hidastaa tahtia ja levätä. Jatkumaton työrupeama, tenttisuma ja tylsä pakkotahti on katkaistava.

Unohda keinotekoiset kevätväsymyksen torjuntakeinot kuten kuntosalit, kampaajakäynnit, kosmetologin käsittelyt, uudet harrastukset, konsertit, elokuvat, teatterit, ”piristävät ostokset” kuten keväiset verhot tai värikkäät vaatteet tai työläs lomamatka! Kevätsiivous ja muut kevään ehdottomuudet kuten laihdutuskuurit eivät kuulu ohjelmistoon silloin, kun keho tarvitsee lepoa. 
Sinun ei tarvitse jaksaa enemmän, vaikka valonmäärä lisääntyy. Kevät huijaa sinua – usko pois. 

Kevätväsymyksen symboleiksi ehdotan Valokuvatorstain  haastekuvaa Lumiset sandaalit blogista Kello viiden tee –syanidilla, kiitos  sekä omaa valokuvaani, joka kuvaa sitä, että  ”astiani on nyt täynnä”. Löysin paatin keskeltä Turun kaupunkia. 

Minusta hylätyt tavarat kertovat väsymyksestä: tulkoon talvi, kevät, kesä ja syksy, sillä en jaksa välittää.

Anna siis itsellesi lupa olla saamaton. Helli itseäsi lepäämällä. Sitten taas jaksat välittää.

ps. Minua ei ole vaivannut kevätväsymys, vaikka en ole kirjoittanut blogiani kuukauteen. Odotan YLEn uutta blogialustaa, jossa valokuvien julkaiseminen ja kommentointi on jatkossa helpompaa.

Ihmiset voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan: sotkijoihin ja järjestelijätyyppeihin. Monissa tv:n sisustusohjelmissa asukas on sotkija, jonka kodin sisustaja laittaa kerralla järjestykseen.

Hiljattain esitetyssä tv-ohjelmassa sisustaja pakotti asukkaan päälle T-paidan, jossa lukee Cluttered home, cluttered  mind. (Sotkuinen koti, sotkuinen mieli) siksi aikaa, kun koti järjestettin kuntoon. 

Ohjelman asukas vaikutti tasapainoiselta naiselta, joka harkitsee kodin hankintojaan, kierrättää tavaraa ja elää rakkaiden tavaroidensa keskellä kuten moni meistä. Tv-ohjelma taas väitti, että asunnon omistajalla ei ole kaikki päässä järjestyksessä, kun koti oli ”sotkuinen”.

Lopputuloksena saimme ihastella kiiltäviä ja mustia tasoja ja valkoisen hohtavia pintoja, jossa ei lojunut yhtäkään normaalin asumisen jälkeä kuten sanomalehteä, leivänmurua, kissankarvaa, lelua, vaatetta tai astiaa väärässä paikassa.

Kammottavaa.

Itse ajattelen niin, että himosiisti koti on merkki elämättömästä elämästä tai neuroosista. Karmeimpia on sellaiset, jotka asettelevat esineensä siisteisiin riveihin ja oikeisiin kulmiin, terottavat kynänsä yhtä pitkiksi ja järjestelevät mappinsa koon ja kirjansa takakannen värien tai aakkosten mukaan. 

Olen aina luottanut enemmän sotkupervertikkoon kuin siisteyskiihoilijaan. Liian siisti työpöytä on merkki sairaasta mielestä. Enkä nyt tarkoita toimitusjohtajien steriilejä työpöytiä, joilla ei loju paperin paperia, vaan työntekijöiden pöytiä. 

Toisaalta moni epäjärjestelmällinen toivoisi olevansa jämptimpi, mutta harvoin järjestelmällinen toivoisi olevansa sotkuisempi. 

En usko ollenkaan siihen, että sotkuinen työpöytä on merkki sotkuisesta mielestä. Päinvastoin - luova kaaos on minusta merkki siitä, että ihminen osaa ajatella asioita kokonaisvaltaisesti eikä ole pedanttinen pikkusielu. 

Tunnen useita, jotka rakastavat järjestelmällistä himosiisteyttä, mutta heiltä puuttuu nopeaa organisointikykyä, tehokuutta, rohkeutta, lennokasta luovuutta, älykkyyttä ja tasapainoisuuttakin. He ylihuolehtivat tavaroistaan, kuluttavat säästeliäästi ja puunaavat auton peltiä jatkuvasti.

Toki tiedän sen, että siivoaminen on välttämätöntä terveyden vuoksi. Viihtyvyyttä voi lisätä puhtaudella ja vähentämällä tavaraa. Olohuoneen ei tarvitse pullistella pikkuesineitä ja matkamuistoja, sillä tavaroiden määrää voi säädellä pakkaamalla sitä talteen ja jättämällä vain muutamia esineitä näytille. 

Likaisten vaatteiden, rikkinäisten tavaroiden ja pesemättömien astioiden ei tarvitse lojua ympäriinsä, sillä likainen koti ahdistaa, stressaa ja lisää likaisuutta. Roinan siivous ja raivaus ei ole haitaksi, jos tarpeeton tavara kiristää hermoja, mutta rajansa kaikella. 

Hirveä oli se tapaamani äiti, joka heitti kaikki valokuvansa, lasten piirrustukset ja matkamuistonsa roskiin saadakseen kotinsa järjestykseen. 

Mikä on siis kohtuullista? Mitkä ovat himosiisteyden edut?

Uudehko terveystutkimus (julkaistu arvostetussa BMJ:n lehdessä) ehdottaa, että rokkari heiluttaisi päätään hitaammin vähentääkseen pää- ja niskavammojen vaaraa. 

Haluaisinpa nähdä sen konsertissa, jossa artisti noudattaa suosituksia ja heiluttaa hiuksiaan hitaammin. Eiköhän yleisökin jo pyöritä päätään ja ihmettelee mistähän on kyse. Onko esiintyjä humalassa, kun tukka ei pyöri ja tahti on liian hidas?

Kas kun tutkijat eivät suosittele kypärää tähänkin lajiin. Olisihan se komeata katsella rokkaria, jolla on kypärä, niskatuki ja vaikkapa polvisuojat. Selvä markkinarako artistikypärälle!

Entä rokkarin muut tuki- ja liikuntaelinvaivat kuten ergonomisesti väärät soittoasennot ja hyppimiset, jotka nekin johtuvat rankasta lavaesiintymisestä? 

Ikuinen kritiikin kohde on liian kovaan soitettu musiikki ja melusta johtuvat kuulovammat. Ainakin minulla on soivat korvat kolme päivää konsertin jälkeen.

Jos joku vielä väittää, että suomalainen käyttää liikaa mustia vaatteita ja tuskin erottuu talvella pimeästä ympäristöstään, tulkoon Tampereelle.

Tänä aamuna bussipysäkille tupsahti aamuhämärässä värikäs papukaija vailla vertaa! Kalliilta näyttävä peltilehmä kurvasi tien viereen ja autosta nousi kiroillen nuori nainen, jolla oli kirkkaanpunaiset sukkahousut, mustat toppakengät, vihertävä maihari, lilanvärinen kaulahuivi, verhokankaan kuosia muistuttava hame täynnä sini-kelta-ruskeita kukkia ja raidallinen pipo. Kovin oli käytetyn näköiset vaatteet.  

Tuskin oli kyseessä kovinkaan köyhä tyttö, sillä hän kaivoi taskustaan näyttävän ipodin (sellaisen, jota toivoin jo viime vuonna joulupukilta) ja tökkäsi kuulokkeen korvaansa. 

Mikä saa nuoren naisen pukeutumaan näin? Olikohan hän nähnyt oikein vaivaa pukeutuakseen mahdollisimman epäsovinnaisiin vaatteisiin? Oliko hän menossa 70-luvun naamiaisiin? Vai oliko hän dyykannut lumput roskiksesta ennen koulua?

Ostan itse käytettyjä vaatteita ja kannatan vintagea, mutta eihän käytettyjen vaatteiden tarvitse olla mitään pelleilyä. 

Odotanko turhaan, että nykyinen rumuusmuoti poistuisi Suomesta?
Unelmoin siitä, että saisin katsella bussissa, junassa ja julkisissa tiloissa viimeisteltyä pukeutumista. 

Toivon hartaasti, että suomalaiset naiset lopettaisivat hiusten pilaamisen toistuvilla kemikaalikäsittelyillä. Toivon myös, että miehet antaisivat hiustensa kasvaa. Kasvakoon päässä vaikka kaksi karvaa, kunhan päätä ei ajeta paljaaksi. 

Tulkoon antimuodin tilalle vaikka 80-luvun kaameat olkatoppaukset, hiihtarit kumilenkkeineen ja korkokenkineen!  

Hullunkurista, että kaiken maailman muotitoimittajat ja muotibloggaajat kiinnittävät kerran vuodessa huomionsa linnan juhlien tyylimokiin ja pukeutumiskoodien toteutumiseen. Muina päivinä voimme kulkea vaatteissa, jotka tuovat mieleen papukaijan, ryysyläisen tai kulkurin.