Ma 03.01.2011 @ 11:00Iikka Vehkalahti

Barzhak - ja näkemisen taide.

Ei ole tärkeämpää asiaa dokumenttielokuvantekijälle kuin näkeminen. Nähdä syvemmälle, pidemmälle, kestävämmin, eri tavalla kuin muut. Siinä on Mantas Kvedaraviciusksen Barzhak-dokumentin voima.

Eli kaikki alkoi oikeastaan Pirjo Honkasalon Melancholian 3 huoneesta, joka johti – ei suoraan mutta polvien kautta – tapahtumaan Liettuassa, jossa Aki Kaurismäki näki nuoren liettualaisen antropologin kuvaamaa materiaalia Groznysta.

Kuvaaja ei ollut elokuvantekijä, mutta hyvin mielenkiintoinen filosofisesti ajatteleva tutkija. Ja hänen kuvaamassaan materiaalissa oli jotakin. Kuvaan mukaan Aki toi Timo Linnasalon ja Mantakselle annettiin ohjausta kuvaamisessa.

Mantas kävi kaikkiaan 14 kertaa Groznyssa –salaa – ja kuvasi ihmisiä ja heidän tarinoitaan; katoamisista, kidutuksista, ihmisoikeuksien loukkauksista.

Tunnustan . en suinkaan ollut vakuuttunut koko projektista silloin kun Aki, Timo Ja Mantas sitä Sputnikin toimistossa esittelivät, vaikka Mantas olikin mielenkiintoinen, hän toi mieleen Freeman elokuvan ohjaaja Joshua Oppenheimerin. Tavallisuudesta poikkeava suhtautuminen elokuvan tekemiseen. Ja oikeastaan elämiseen ja olemiseen.

Kului aikaa, Timo Linnasalo tuli näyttämään raakaleikattua elokuvaa varoituksen sanoin: ” tämä ei ole välttämättä aivan televisiokamaa”.

Eikä tosiaankaan. noin kahdeksantakymmentä minuuttia ihmisiä, jotka odottavat. Viitisentoista minuuttia kesti ennenkuin tiesi edes, missä elokuva on kuvattu.

Kotona kriittinen vaimoni Katri katsoi elokuvan version ja sanoi: ei tällaista voi esittää televisiossa. Kysyin: ”miksi sitten katsoit sen alusta loppuun herkeämättä, jota et normaalisti tee”.

Miksi: koska kuvatussa materiaalissa oli jotain lähes maagista, mieleenpainuvaa, merkittävää. Jotkut kuvat valmiita Venetsian Biennaaleen. Elokuvan kuvat piirtyivät mieleen. Muistista:

Elokuva alkoi pitkällä, epätarkalla ja osin heiluvalla kuvalla, jossa utuinen vanha naishehmo kävelee kokokuvassa poispäin kamerasta. Äänenä naisen hiljainen rukous. Sen jälkeen vedenalainen vihreä kuva, jonka päällä elokuvan nimi. Sitten nuori poika pesee ulkona jalkojaan ja auringon valo muuttuu ja poika tyhjentää vesiastian viimeiseen pisaraan kaataessaan vettä jaloilleen. Sitten mies terottaa viikatetta, sitten vanha nainen ja nuori tyttö ulkona kyykyssä istumassa aidan vieressä.

Sitten sisältä yksinkertaisessa huoneessa vanha nainen, nainen, nuori tyttö ja poika odottamassa pitkään kestävässä koko kuvassa. Odotusta puolilähikuvissa ihmisistä, nuori nainen pureskelee kynsinauhaa?

Eli Mantas – tuntiessaan ihmiset niin hyvin, tietäessään mistä oli kysymys, ollessaan koko ajan lähes vainoharhainen - usein perustellusti. ( Ihmisiä oli kadonnut ja katoaa, pahoja asioita tapahtuu , ehkä ei tänään mutta huomenna. Perheen poika on kadonnut, etsijä voi kadota huomenna, tai sitten ei vain mitään tapahdu.) Mantas pystyi näkemään pintaa syvemmälle.

Ja jotenkin kaikki tämä kokemus välittyy kameran jälkeen ja elokuvan muotoon.

Kun näytin keskeneräistä elokuvaa parissakin eri maassa elokuvannekijöille, joille olin luennoimassa, jätti se kaikkiin jäljen. Vaikka Venäjällä oltiin myös kriittisiä.

Mutta itse tuotanto eteni normaalisti. Ensimmäisestä rough cutista lopputulokseen – juuri alle 60 minuuttiseen – eteneminen taisi viedä vudoen verran. Mutta vuonna 2011 elokuva on valmis esitettäväksi.
 

1 kommentti

Kuulostaa houkuttelevalta.

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu