Ma 04.10.2010 @ 22:25Iikka Vehkalahti/Elina Talvensaari

CINEMAISSIA, CINEMAISSIA

Latinalaisen elokuvan festivaali alkaa torstaina Helsingissä ja tarjolla on paljon muutakin kuin dokumenttielokuvia. Mutta tarjolla olevat dokakrit ovat todella hyviä: Dokumenttiprojektissa jo esitetty Eys Wide Open sekä Persona Non Grata muiden muassa.

 

Elina Talvensaari kirjoittaa:


Cinemaissí-elokuvafestivaali tarjoaa ainutlaatuisen kattauksen
Latinalaisen Amerikan elokuvia Helsingissä 7.?10. lokakuuta.
Pääteemoja ovat uudenlaisia perhesuhteita ja sukupuolirooleja
lattareissa tutkivat sarjat Mikä perhe? ja Vastavirtaan.
Kapinaa-sarjassa tutustutaan Latinalaisen Amerikan
vastarintaliikkeisiin, ja tutkitaan muun muassa Haitin maanjäristysten
taustoja. Kulttuurifuusio-elokuvissa maistellaan eri maiden ruokia,
musiikkia, uskontoja ja niiden sekoituksia. Sinne ja takaisin -teeman
alla matkustetaan aina Afrikkaan saakka. Festivaalin päättää Julio
Cortazarin novelliin pohjautuva, Diego Sabanésin ohjaama Mentiras
Piadosas (Made Up Memories).

Dokumenttielokuvia festivaalin ohjelmistosta on perinteiseen tapaan
noin puolet. Latinalaisen Amerikan dokumentaristit käsittelevät
laajasti yhteiskunnan muutoksia ja kuohuntaa. Suomessa Latinalaisen
Amerikan tapahtumat jäävät mediassa usein vaille riittävää huomiota ja
dokumenttielokuvat alueelta ovatkin usein yllättävää katseltavaa
pohjoismaiselle yleisölle. Nähtäväksi on saatu mm. IDFAn ohjelmistosta
ponnahtaneet Ojos bien abiertos (Eyes wide open) ja Persona Non Grata.
Kaikki eivät kuitenkaan keskity vain yhteiskunnallisiin aiheisiin,
vaan esillä on myös musiikkidokumentteja ja kokeilevampaakin ilmaisua,
etenkin lyhytdokumenttien joukossa.

Vieraaksi festivaalille saapuu Chilessä mainetta niittänyt leikkaaja
Danielle Fillios (mm. La Nana), La Yuman päänäyttelijä Alma Blanco
sekä Haitin maanjäristyksiä käsittelevän dokumentin ohjaaja, Haitin
palkituin elokuvaohjaaja Arnold Antonin.

Festivaali lähtee käyntiin torstaina 7.10. klo 19 Orionissa elokuvalla
Contracorriente. Avajaiset jatkuvat elokuvan jälkeen Dubrovnikissa,
jossa Duo Eleonora Riviello & Mikko Korhonen tunnelmoivat bossa novan
sävelin. Muusta musiikista vastaa DJ Mestizo. Dubrovnikiin on
torstaina vapaa pääsy.

Lisätietoa elokuvista, vieraista ja oheistapahtumista: www.cinemaissi.org

Tervetuloa!

VI Cinemaissí ? Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaali järjestetään
Helsingissä 7.-10.10.2010
Liput 6,5 ? (5 ?), sarjaliput 25 ? (5 lippua). Lipunmyynti verkossa
27. syyskuuta alkaen.
Tapahtumapaikat: Andorra (Eerikinkatu 11), Luckan (Simonkatu 8), Orion
(Eerikinkatu 15).

 

 

0 kommenttia

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu