To 14.04.2011 @ 15:28Iikka Vehkalahti

JOKAISESSA KRIISISSÄ ON VOITON SIEMEN

Taitaa olla niin, että juuri perussuomalaisten nousu koituu Suomen kansan voitoksi. Ja voi olla,että dokumenttielokuvan rahoituksen kuppaus aiheuttaa juuri tarvittavan verenvaihdon.

Timo Harakka kirjoitti sattuvasti siitä, kuinka juuri perussuomalaisten nousu on saanut vallassa olevat politiikot turvautumaan vahvimmaksi kokemaansa aseeseen: eli asiaan,sisältöön. On koettu, että siellä Soini on heikoimmillaan.

Ja toisaalta jos oikein hyvin käy, niin perussuomalaisten äänestäjien kaikkoaminen muista puolueista perussuomalaisiin voi aiheuttaa mitä myönteisimmän ketjureaktion. Eli jos hyvin käy,niin eri puolueista nousee esiin juuri avarakatseisia, uusia, ajattelevia ja tulevaisuuteen ja maailmaan tähtääviä voimia.

Jos näin käy, kuten ennustan. Niin: kiitos perussuomalaiset.


Dokumenttien saralla on käynnissä ihan samanlaista prosessia. Kirjoitin joku aika sitten blogin Alakulon maisemissa, joka on saanut toimittajat liikkeelle. Eli puhelin on soinut aika usein parin viime viikon aikana joko Kolmannen ulottuvuuden tai ”dokumenttielokuvaa uhkaavan takatalven takia.”

Kyllä ja aaivan oikein. Kun Yleisradio aivan oikein laittaa omaa koneistoaan kuntoon ja kun se joutuu leikkaamaan menojaan, niin kyllä dokumenttielokuvana sijoitettava rahamäärä vähenee Yleltä tuntuvasti. Ja kun siihen lisätään synkät näkymät kansainvälisesti ( josta Dprojektin tuotannot ovat saanet aika kivasti rahaa) sekä AVEK:n tuntuvasti putoava rahoitus, niin: mitä sitä kiertelemään; ei niin hyvältä näytä uusien tuotantojen osalta.

Mutta: mitä onkaan tapahtunut. Prosessi, jossa on oikeasti ryhdytty kysymään, millaista dokumenttia televisio tarvitsee ( journalistinen, piinkova asiadokumentti, kiitos !) ja millaisia dokumentteja pitäisi tehdä alle 45-vuotiaille, jotka eivät pilvin pimein Ylen dokkareita katsele.

Ja tässä prosessissa on moni vanha kanto käännetty ja ryhdytty ajattelemaan radikaalimmin kuin vuosi sitten.

Niinpä, jos lopputuloksena on irtipääseminen konventionaalisesta, taaksepäin nojaavasta, ennakoitavasta ja anteeksi vain tylsästä osuudesta dokumenttitraditiota, niin hienoa.

Toisin sanoen, kunnian kukkuloilla ( kiitos Miesten vuoron, Veskun, Reindeerspottingin, Auf Wiedersehen Finlandin, Taistelun Turusta, Arandan,Tuntemattoman emännän jne.. jne..) ei pidä jäädä lepäämään. Tuotannossa olevista on vaadittava, että juuri nykyisessä tilanteessa ne ovat vielä parempia kuin ajateltu. Ja jokaisen uuden tuotannon tekijän on lähdettävä siitä, että jos jumalauta saa niin paljon yhteiskunnalta rahaa, niin lopputuloksen pitää olla jotain ehdottomasti erityistä.
 

Ja nykyisin päätän jokaisen puheenvuoroni sanoihin: muuten olen sitä mieltä,että Kolmas ulottuvuus on hieno hanke. ( Olen ollut oikeasti hämmentynyt palautteen määrästä ja luonteesta.Oudot nuoret ( ok alle 30-kymmentä) ovat laittaneet pitkiä viestejä. Kun nuori kaveri kirjoittaa " parasta mitä ohjelmatarjonnassa on tapahtunut pitkään aikaan", niin jotain se kertoo tai jos Media Munduksen johtaja arvioi Brysselistä hanketta sanoilla " fantastinen, uskomaton", niin ihan väärää puuta ei koe haukkuneensa.)

 

2 kommenttia

Iikka

Mari Kiviniemi lainasi eilen yllä olevan blogisi otsikkoa. En silti ihan osta ajatuksiasi.

Minusta kuulostaa, että puhut nyt uusliberalistisin sanoin luovasta tuhosta.

Ensimmäisenä modernina kasvuteoreetikkona pidetty itävaltalainen Joseph Schumpeter loi käsitteen ”luova tuho” 1900-luvun alussa.

Schumpeterin mukaan ”luova tuho” on selitys kapitalismin elinvoimaisuuteen. Tämän ajattelun mukaan markkinatalous on jatkuvassa muutoksessa tarjoten jatkuvasti uusia mahdollisuuksia yrityksille. Yritykset reagoivat tähän etsimällä uusia panosten yhdistelmiä tavoitteena sellaiset tuoteominaisuudet, jotka varmistavat menestyksen yritykselle. Vastaavasti kilpailukykynsä menettäneet tuotteet ja tuotantoyksiköt karsiutuvat markkinoilta. Yrityksiä saneerataan, toiset menevät konkurssiin, toiset menestyvät.

Schumpeter korosti yrittäjyyden laadun merkitystä kasvua selittävänä tekijänä. Hänen mukaansa yrittäjyyden laadusta riippuu kuinka yritys onnistuu kehittämään uusia tuotteita ja tuotantotekniikoita, jotka ovat yrityksen menestyksen määrääviä tekijöitä.

En kuitenkaan usko nykyisen luovan tuhon tuottavan parempia elokuvia. Vaarana on, että se karsii kokeellisuutta ja uuden etsintää ja johtaa kokeneiden elokuvantekijöiden vahvistumiseen. Toivottavasti olen väärässä.
Timo Korhonen

Hyvinpä oikeassa taidat olla veli Timo.

terv Iikka Vehkalahti

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu