Ti 10.11.2009 @ 10:04Iikka Vehkalahti

Toisinajattelua ja toisinajattelua

Ilman toisinajattelua lukematon määrä keksintöjä olisi jäänyt keksimättä ja paikkoja löytämättä.
Ehkä maapallo olisi edelleen litteä.

Sana toisinajattelu jo pitää sisällään, mitä sillä tarkoitetaan. Kysymys ei ole vain siitä, etä ajatellaan toisin kuin joku toinen vaan että ajatelleen toisin kuin useimmat muut. Yksinkertaistaen ollaan toista mieltä kuin valtaa ( mediassa, kulttuurissa, politiikassa) hallitsevat.

Näin toimivat DDR:n toisinajattelijat historiallisin seurauksin kuten olemme nähneet useissa viime aikoina Yleisradiossa esitetyissä dokumenteissa.

Mutta toisinajattelijoita olivat myös prseidentti Mkebi ja ryhmä ( lähinnä australialaisia) tiedemiehiä, jotka väittivät että HIV ei aiheuta AIDSa. Väite joka aiheutti ehkä satojentuhanshien ihmisten kuoleman eteläisessä Afrikassa.

Mikä on toisinajattelua ilmastomuutoksen osalta, kun ylivoimainen tiedemiesten valtaenemmistö pitää ilmastonmuutosta ehdottomana uhkana ja pieni määrä vähättelee koko asiaa. Ovatko nämä tiedemiehet HIV/AIDS vai DDR toisinajattelijoita? Entä jos katsotaan kysymystä suomalaisten politiikkojen ja päätöksentekijöiden vinkkelistä ? Kun Suomi ei olemitenkään ensimmäisenä maailmaa pelastamassa. Ovatko ympäristönsuojelijat Pasi Toiviainen ja Risto Isomäki toisinajattelijoita enemmän toisinajattelijoita kuin esimerkiksi MOT?.

Niin MOT, joka on jo vuosia kertonut, että koko ilmastonmuutos on huuhaata. Onko MOT totuudenpuhuja vai toisinajattelija vai HIV porukkaa ?

Mitä olisi ilmastonmuutoskysymyksessä toisinajattelua? Millainen elokuva veisi kysymystä eteenpäin.Ei keskitysleirejä ole ollut olemassa toisinajattelu vai sellainen, joka asettaisi kysymyksenalaiseksi suomalaisen median, päätöksentekijöiden ja eliitin kykyä reagoida globaaliin uhkaan.


Tai sellainen joka asettaisi kysymyksenalaiseksi kansallisen itsekkyyden politiikan? Tai sellainen, joka vertaisi suomalaisten innovatiivisuuspolitiikkaa vaikka läntiseen naapuriin? Tai sellainen, joka haastaisi meidän keskiluokassa tekemään jotakin omalla esimerkillään. Ai, niin Websterhän tekikin jo Katastrofin ainekset.


 

1 kommentti

Hei Iikka. Godwinin lain mukaisesti tuomitset itsesi hävinneeksi tässä keskustelussa jo ennen kuin se on alkanutkaan. "Ei keskitysleirejä ollut olemassakaan".

Tuota noin. Mitä jos seuraavan kerran kirjoittaisit MOT:stä keskittyen siihen mitä ohjelmassa on todella sanottu.

Kollegiaalisin terveisin,

Matti Virtanen
tuottaja, MOT

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu