Ma 04.10.2010 @ 10:15Iikka Vehkalahti

VAIKEAT NÄKYMÄT


Monelle on ilmeisen vaikea ymmärtää, että nykyinen tilanne Yleisradiossa tarkoittaa todella sitä, että uusien dokumenttielokuvien tuotantosopimusten tekeminen on sekä tänä vuonna että ensi vuonna Ylessä hyvin vähäistä verrattuna parin vuoden takaiseen aikaan.


Usein nelikantarahoituksella ( SES,AVEK,Yle,kv-raha) tuotetut kunnianhimoiset dokumenttielokuvat ovat yksi Yleisradion ominaisinta ohjelmatuotantoa. Kaupalliset kanavat eivät ole olleet rahoittamassa suomalaisia , maailmalla menestyneitä dokumentteja. Ja elokuvateattereissakin tänä vuonna melkoisesti yleisöä keränneet tuotannot ovat juuri Ylen Yhteistuotantoihin kuuluvan Dokumenttiprojektin yhteistuotantoja.

Miesten vuoro, Freetime Machos, Reindeerspotting, ITO, Miehen kuva, Vesku, Maan muisti, Magnettimies, Pyhän kirjan varjo jne.. jne... kaikki ovat syntyneet Ylen yhteistuotantosopimuksilla independent- tuotantoyhtiöiden kanssa.

Osasyynä eteenpäinmenoon on ollut myös Elokuvasäätiön selkeästi kasvanut ja tuloksia tuottanut panostus. Yleisradiolle mittavankin budjetin omaavat dokumenttielokuvat eivät maksa enempää kuin ns. tavallinen tv-dokumentti.

Missä tilanteessa ollaan nyt Yleisradiossa yhtiön leikatessa menojaan.

TV 2:ssa esitettävällä Dokumenttiprojektilla on tuotannossa ja kehittelyssä ennätysmäärä suomalaisia dokumenttielokuvia. Vaikka budjettia ei olla TV 2:n taholta leikkaamassa, niin tilaa on tänä vuonna enää 4-6:lle uudelle sopimukselle lähinnä vuosien 2012-13 ohjelmiston turvaamiseksi. ( Dokumenttielokuvan tuotantoprosessi on 2-5 vuotta) Vuonna 2011 uusia sopimuksia tehdään olemassaolevan tuotantovaraston takia 8-10 kpl.( Normaalisti 12-14).

Tilanne TV 1:ssä ja Teemalla on paljon tiukempi.

On mahdollista että Yhteistuotannot ei tule tekemään yhtään uutta TV 1:ssä esitettäväksi suunnitellun dokumenttielokuvan tuotantosopimusta tänä vuonna ja että on myös ensi vuonna on hyvin tiukkaa. Tämä johtuu toisaalta ykkösen määrärahojen suuntaamisesta ja toisaalta varastojen purkamisesta.

Lisäksi Ylen sisällä on joitakin mielipiteitä, että vielä enemmänkin pitäisi leikata dokumenttielokuviin suunnatuista varoista.

Tässä tilanteessa ollaan nyt. Toivottavasti ja mahdollisesti paremmassa vuoden 2011 lopussa.
Ensimmäisen kerran Suomessa valittiin dokumenttielokuva edustamaan suomalaista elokuvaa Oscar-kisassa . Tason pitäminen tulevaisuudessa voi olla vaikeaa, jollei muualla lisätä rahoitusta. Koska laatua ei synny ilman määrää.
 

5 kommenttia

Hei Iikka

Muutamaa bloggausta aiemmin spekuloit mahdollisuudella yhdistää YLE:n journalistinen osaaminen itsenäisten tuotantoyhtiöiden tuotantoihin joissa YLE on mukana. Vastaavasti YLE Draaman päällikkö Pekka Ruohoranta kirjoittaa Tornin juurella blogissa seuraavasti:

”Sparraus ja kone käytettävissä. No miten se avoimuus tätä helpottaa? Omatuotantoisen suhteen YLE Draama on erinomaisen avoin erilaisten sekatuotantojen suhteen. Emme usko, että kaikki sisältöosaamisen viisaus on meillä ja siksi olemme innostuneita kaikista hyvistä projekteista, jotka voidaan toteuttaa jonkinasteisena sekatuotantona.”

Sekatuotannot edellytyksenä tv-rahoitukselle on myös se viesti jonka olen kuullut YLE:stä niin sanotun hevosmiesten tietotoimiston kautta. (Ei en halua spesifioida tarkemmin, mutta hevonen oli luotettava.)

Haluaisin kuitenkin muistuttaa siitä Yleisradio on luopunut 90 –luvulla vaatimuksista talon tuotantopalvelujen käytöstä ja jos oikein tulkitsen mm. Kilpailuvirasto moitti päätöksessään (Dno 623/61/94, 11.3.1997) sellaista käytäntöä:

http://www.kilpailuvirasto.fi/cgi-bin/suomi.cgi?sivu=ratk/r-1994-61-0623

”Oy Yleisradio Ab:n mahdollisesti asettamat sitovat ehdot, esimerkiksi yhtiön tuotantopalvelujen käyttämisen edellyttäminen elokuvatuottajalta Oy Yleisradio Ab:n rahoituksen saamiseksi elokuvalle, saattavat sen sijaan olla kilpailunrajoituslain 9 §:n vastaisiksi katsottavia vahingollisia kilpailunrajoituksia.”

Sikäli toivon että YLE:stä kantautuvat viestit ovat vain ilmaan heitettyjä ajatuksia ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Pientä panikointia "YLE:n pelastamiseksi"

Lisäksi kun YLE ilmeisesti suunnittelee kuitenkin kiristävänsä vyötä ja hankkivansa vähemmän ulkopuolisia tuotantoja kuten tekstistäsi ymmärrän haluaisin muistuttaa Euroopan Neuvoston ”Televisio ilman rajoja” –direktiivistä joka toteaa seuraavasti:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava mahdollisuuksien mukaan ja aiheellisin keinoin, että televisiolähetystoiminnan harjoittajat varaavat vähintään 10 prosenttia lähetysajastaan, johon ei lueta uutisille, urheilutapahtumille, kilpailunomaisille viihdeohjelmille, mainoksille ja tekstitelevisiopalveluille varattua aikaa, tai vaihtoehtoisesti, jäsenvaltion harkinnan mukaan, vähintään 10 prosenttia ohjelmistobudjetistaan eurooppalaisille, televisiolähetystoiminnan harjoittajista riippumattomien tuottajien valmistamille teoksille. Tämä osuus olisi saavutettava asteittain noudattaen tarkoituksenmukaisia perusteita ottaen huomioon televisiolähetystoiminnan harjoittajien tiedonvälityksellisen, kasvatuksellisen, kulttuurisen ja viihteen välitykseen liittyvän vastuun katsojia kohtaan; se on saavutettava varaamalla asianmukainen osuus uusille ohjelmille eli ohjelmille, jotka lähetetään viiden vuoden kuluessa niiden valmistumisesta lukien.”

Ymmärtääkseni Suomen tavoite on tätäkin korkeampi. Vaikka direktiivi on hyvin väljä ja tulkinnanvarainen – onhan 10 % ohjelma-ajasta huomattavasti eri asia kuin 10 % rahasta - toivon Yleisradion olevan siihen sitoutunut.

Toisaalta on helppo täyttää direktiivin ehto ostamalla halpoja Eurooppalaisia ohjelmia jälkiostoina.

Saatan olla väärässä – mutta mielestäni Yleisradio ei ole ollut kovin halukas julkistamaan tarkkaa summaa kuinka paljon se käyttää ohjelmahankintoihin itsenäisiltä tuotantoyhtiöiltä kokonaisuudessaan vaan mieluummin puhutaan prosenttiosuuksista ohjelmavirrasta.

Direktiivi antaa tähän ehkä mahdollisuuden mutta en tiedä kuinka rakentavaa se on yhteistyölle pitemmän päälle.

Muutoinkin tuntuu että YLE –keskustelu on ajautunut sivuraiteelle ja että ei tuotantoyhtiöiden eikä Yleisradion puolella ole oikein ymmärretty sitä toimintaympäristön muutosta jonka kohteeksi TV-ala on Internetin aikakaudella joutunut ja sen seurauksena kansalaisten halukkuutta maksaa tv-maksua.

[quote=Anonyymi]Hei Iikka
Moi
Kyllä minun pohdiskelujeni taustalla on ensisijaisesti kysymys sitiä, millä pirun ilveellä saataisiin
sellasita nopeastireagoivaa televisioon sopivaa dokumenttia, jota tehdään mm. Belgiassa ja Hollannissa.
Mistä osaamista löytyy, millä kombinaatiolla tahansa.
Siitä on puhuttu niin pitkään kuin olen Ylessä ollut, mutta paljon mitään ei ole tapahtunut.
Meikäläisen tontti on kyllä enemmän dokumenttielokuvan puolella, jossa peruskysymys on että Yle pystyy
ja haluaa vastaamaan omalta osaltaan nidien tuotannosta eritysiesti , kun perutellusti voidaan sanoa, että
ne ovat korkeatasoisia.

Näiden kanssa tässä painiskelee ja yrittää soppaa hämmentää.

terv

Iikka

[quote=Anonyymi]

Kyllä minun pohdiskelujeni taustalla on ensisijaisesti kysymys sitiä, millä pirun ilveellä saataisiin
sellasita nopeastireagoivaa televisioon sopivaa dokumenttia, jota tehdään mm. Belgiassa ja Hollannissa.
Mistä osaamista löytyy, millä kombinaatiolla tahansa.
Siitä on puhuttu niin pitkään kuin olen Ylessä ollut, mutta paljon mitään ei ole tapahtunut.

Onko tosiaan totta että kyseessä on osaamiseen liittyvä asia? Onko olemassa systeemiä, jolla ulkopuoliset tuotantoyhtiöt tai yksittäiset tekijät voisivat tarjota ideaa ja saada ostopäätöksen / rahoituksen nopeasti? Tai esim. voisiko ohjaaja saada kuvaajan ja äänittäjän käyttöönsä yleltä, ja kenties jälkituotantotilat. Tietääkseni moni dokkaristi elelee vähän väliä työttömyyskorvauksilla tai tekee muuta työtä ja sitten kerran 2-5 vuodessa dokumentin, kun siinä välissä voisi tehdä pienimuotoisempia juttuja.

Jos halutaan nopeaa reagointia ja osaavia tekijöitä pitää antaa dokumenttien tekijöille mahdollisuus nopeaan reagointiin ja ns. kevyiden dokkareiden ketterään tekemiseen. Ylen sisällä on kait turha moisen perään huudella, kyllä ne aikaansa reagoivat tekijät löytyvät jostain muualta kuin siisteistä vakkariduuneista. Dokkarin tekeminen kevyesti ei loppuen lopuksi kustanna paljoa ja maailma on täynnä esimerkkejä mies ja kamera -tyyliin tehdyistä dokkareista jotka ovat jopa nousseet joskus Teosten tasolle, dokumenttielokuviksi. Ja ajankuvaa ja ihmisten arkea tavoittamassa ne olisivat joka tapauksessa arvokkaita. Katsoisin televisiosta niin paljon mieluummin rosoista kuvausta Kalliolaisesta kebabyrittäjästä hyvän dokumenteristin tekemänä kuin iänikuista "ajankohtais"ohjelmaa!

Surullista jos ylen dokumenttitarjonta supistuu entisestään... silloin koen ettei minulle (30-vuotiaalle) ole Ylen kanavilla juuri mitään annettavaa.

Dokumenttielokuvateatteri?

"Neuvotteluja tilan uuskäytöstä esimerkiksi ravintolana tai tavaratalona on käyty Mäkelän mukaan useiden tahojen kanssa."

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Legendaarinen+elokuvateatteri+Bristol+lopettaa+toimintansa/1135260619999

Anonyymi kirjoitti:

Dokumenttielokuvateatteri?

"Neuvotteluja tilan uuskäytöstä esimerkiksi ravintolana tai tavaratalona on käyty Mäkelän mukaan useiden tahojen kanssa."

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Legendaarinen+elokuvateatteri+Bristol+lopettaa+toimintansa/1135260619999

VAu... Bristol.Siinä olisi tyyliä. Ja uskallusta. Lainaa oikein kunnon dokkari 10 katsojalle Bristolin
salissa. Orion voisi aloittaa dokumenttielokuvaillan. Kerran viikossa. Sama aika, sama paikka. Klassikoita 1970-luvulta tähän päivään.

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu