Ma 22.02.2010 @ 07:00Iikka Vehkalahti

Muistatko Lauri Kivisen?

Kalle Aho soitteli muissa asioissa ja kysyi samalla, että muistatko tapaamisen Lauri Kivisen – Yleisradion tulevan pääjohtajan -kanssa. Totesin, että en.

Sen sijaan muistan hyvin puhelinkeskustelun, jossa Kaupunginmuseon keväisen kauniissa puutarhassa kerroin kännykkääni ideasta, jossa Uuden Guinean Papualla alkuasukasheimoista elokuvia tehnyt ranskalainen elokuvaohjaaja tulisi tekemään dokumenttielokuvaa Nokiasta.

Kerroin, että minulla ei ollut aavistustakaan millainene lokuva tulisi olemaan, mutta että kun vuosia olin etsinyt tekijää elokuvalle Nokiasta, minusta antropologinen , Nokia-triben tutkiminen, olisi mielenkiintoinen lähestymistapa.

Syystä tai toisesta Nokian silloista viestintäjohtajaa ilmeisesti kiehtoi ajatus elokuvaohjaajsta, joka ei tuhansien muiden toimittajien tavoint ulisi kyselemään osakkeiden hinnannoususta tai uudesta teknologiasta.

Niinpä sovimme, että lähetämme Thomas Balmesin aiemmat elokuvat ( Gosepel Papualaisittain, Bosnia Hotel ja Maharasthra Burger) nähtäviksi ja lopputuloksen dokumenttielokuvia seuraavat tietävätkin ( tuottajana juuri Kaarle Aho).

Kesti pari - kolme vuotta ja Balmesilta valmistui Säädyllinen Tehdas ( A Decent Factory), maailmaa paljon kiertänyt elokuva Nokian alihankkijatehtaasta Kiinassa ja Nokian eettisen toiminnan johtajan Hanna Keskisen vierailusta tehtaaseen. Elokuva, joka ei kerännyt pelkästään karvaisia kättentaputuksia Nokiassa

Balmesin suurin ongelma elokuvan tekemisessä oli muuten suomalaisten ja nokialaisten värittömyys ( Nokian neuvonantaja Esa Saarisenkin värikkyys haaleni parin kuuakduen kuvausjakson jälkeen niin, ettei elokuvan kulmaa löytynyt sieltäkään). Siksi en varmaan muista Lauri Kivisen tapaamistakaan.

Eka tapaamisen Mikael Jungerin kanssa muistan aika hyvin ; mies osoittautui paljon paremmaksi mitä tapaamisen perusteella silloin ounastelin. Joten voi olla, että vain rakkaudessa ensikohtaamisista voi jotain luotettavasti lukea. No, mediamaksun suuruudessa kai nähdään.

PS. Thomas Balmesin viimeinen dokumentti Babies saa ensi-iltansa toukokuun alussa Focuksen tuottamana USA:ssa muutaman sadan elokuvateatterikopion voimalla. Aikoinaan varmasti esillä Suomessakin.

 


 

0 kommenttia

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu