La 02.10.2010 @ 09:30Iikka Vehkalahti

Kung Fu Hustle ja Parittajakeisari

Viime viikolla kuuntelin, kun aivan vakavissaan sanottiin, että kolmatta maailmaa käsitteleviä ohjelmia on liikaa televisiossa. Well, well – mitä  ohjelmistosta löytyikään...

 

 

 

Maailma on suuri, Matti pieni. Maailma kiinalaistuu kovaa vauhtia, kymmenen vuoden kuluttua Kiina on numero 1. Intian talouskasvu on ollut pitkään vajaat 10 %. Yksikään Euroopan maa ei mahdu maailman kymmenen suurimman ( väkiluku tai pinta-ala) valtion joukkoon. Ja me: kaivammeko me vain omaa napanöyhtäämme? Ja pelkäämme.

Maahanmuutajareaktioiden takana on monesti pelko. Pelko vierasta, turvallisuudesta, tuntemattomasta. Ja ärtyminen oudosta, vieraasta ja erilaisuudesta.

Jotain outoa on siinä, että samanaikaisesti kun globalisoidumme – ja matkustamme entistä enemmän ympäri maailmaa – tapahtuu myös käpertyminen sisäänpäin.

BBC:n luvut ns. kansainvälisen ohjelmatarjonnan – pitää sisällään myös brittien itse ns. kolmannesta maailmasta tekemät dokumentit – suunnasta ovat hurjia. TV-tarjonnan maailma pienenee.

Sama on tapahtunut Suomessa. Ohjelmatarjonnan määrä televisiossa on kasvanut rajusti , mutta maailma ei ole suinkaan avartunut.

Hesari TV-Nyt liitteen kolmossivulla viikolle 1.-7.10 on esitelty 34 elokuvaa. Niistä kaksi on Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolelta.

Kung Fu Hustle tulee HongKongista ja Zegen- parittajakeisari Japanista. Onneksi olkoon.
Ja Eurooppa: se tarkoittaa Englantia,Ranskaa, Italiaa ja Espanjaa. Yksi unkarilainen ressu on eksynyt joukkoon.

Entä muu televisio-ohjelma pääkanavilla ? Laatukanava Teema ? Theroux näkyy olevan Lagosissa, jossapelataan kovaa peliä ennen Parittajakeisaria. Siinäpä se.Ensi viikko.

No varmaan jollain kanavalla esitellään eksoottista turistikohdetta tai seikkaillaan tosi vaikeassa ympäristössää tai syödään ihan jotain kummaa ruokaa.

Onneksi on Ulkolinja, joka pyrkii kertomaan mitä maailmassa tapahtuu. Ja Ykkösdokumentissa tulee Maria Lappalaisen Taistelu joesta sunnuntaina. Aiheena Botnian sellutehdas Urugayssa.

Mutta näin on kokenut jo ennenkin. Dokumenttielokuvan ja tv-dokumentin tehtävänä on kertoa maailmasta, jossa elämme. Ja maailma on paljon suurempi kuin Suomi, Länsi-Eurooppa ja USA.

Hyvin huonoa omaatuntoa kokisin Dokumenttiprojektin osalta ( kts. tämän ja menneiden vuosien ohjelmisto yle.fi/dokumenttiprojekti) ellemme olisi rakentamassa kolmasulottuvuus.fi nettialustaa, jossa ensi vuoden alkupuolella tulee yhteistyössä Areenan kanssa olemaan satakunta dokumenttia maailmasta.

 

 

0 kommenttia

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu