Radiodokumentin tarkoitus ei ole kaunis vaan melkeinpä epämiellyttävä.Hannu Karisto 26.11.08
Kirjoittelin vihdoinkin tänään matkaraporttia Berliinin tämänsyksyisestä Prix Europa –kilpailusta matkani kustantaneelle eli Ylelle. Kuuntelin Berliinissä kuuden päivän aikana lähes viisikymmentä radiodokumenttia. Matkaraporttia kirjoittaessani ryhdyin pohtimaan, (Berliinin aikaansaamana, en kuitenkaan matkaraporttiin), radiodokumentin eheyttä ja kauneutta.
Jälleen kerran kilpailutöiden joukossa oli niitä, jotka on selvästi tehty radiokilpailuja varten, kansainväliselle tuomaristolle, ei niinkään oman maan kuuntelijoille. Tästä heräsi keskustelua varsinkin virallisen ohjelman ulkopuolella. Tällaiset ohjelmat ovat usein kauniita, ehjiä, muodoltaan kunnossa. Mutta usein ainakin minun mielelleni ja sydämelleni tyhjiä, onttoja, kylmiä, koskettamattomia. Niin nytkin Berliinissä. Itse ajattelen ja toimin ensin sisällön kautta, sen mitä minulla on kuuntelijalle sanottavaa. Tämä toteutetaan sitten niin hyvin, radion keinoin, muodoltaan, tyyliltään yms.. kuin mihin taidot riittävät.
Radiodokumentti voi olla tietenkin kaunis ja viehättävä mutta se ei saa olla sitä ensisijaisesti. Ensisijainen tarkoitus on käsitellä tärkeitä aiheita ravisuttavalla tavalla, uusista näkökulmista. Parhaimmillaan dokumentin tulisi tuottaa kuuntelijassa hyvässä mielessä epämukava olo, joka johtaa asian pohtimisen jatkumiseen, siihen että aihe ei jätä rauhaan. Viehättävän jutun vaikutus voi loppua siihen kun ohjelma loppuu. Ohjelma sulkeutuu, ei jatka elämäänsä kuuntelijan päässä. Mitään muutosta ei ole tapahtunut, ei kuuntelijassa, ei maailmassa.
Radio-ohjelman kuuntelijalle tulisi antaa tilaa ja mahdollisuus olla muuta kuin passiivinen vastaanottaja, jonka päähän juttu kaadetaan. Tällöin tärkeätä on paitsi ohjelmantekijän tulkinnan kirkkaus ja taito välittää se monitasoisesti, myös kuuntelijan oma tila, kuuntelijan oman tulkinnan luomisen tila ja vapaus.
Lisää Prix Europasta: Prix Europa on tärkein radiotapahtuma, jossa radio-ohjelmien tekijät voivat kohdata, vaihtaa ajatuksia ja kuunnella toistensa töitä. Koulutustilaisuutena se on erittäin hyvä.. Berliinissä on radiosarjojen (dokumentti, kuunnelma) ohella myös tv-ohjelmien kilpailusarjoja: ajankohtaisohjelmat, fiktio, dokumentti, monikulttuurisuussarja. Kannattaa tutustua.
Seurasin Berliinissä radiodokumenttien sarjaa kuuden päivän ajan. Suomesta osallistuivat Dokumenttiryhmän Katse ja Radioateljeen Talo maalla. Molemmat sijoittuivat 10 parhaan joukkoon. Ohjelmien taso oli yleisellä tasolla huonompi kuin viime vuonna. Paljon puhetta, ei radion ilmaisukeinojen käyttöä. Kilpailutöiden joukosta ei selkeästi erottunut voittajaohjelmaa. Palkitut ohjelmat Mutters Schatten (Lorenz Rollhäuser, Saksa) ja 1 Minuut (Jair Stein & co, Hollanti) olivat palkintonsa ansainneet.
Saksalainen ohjelma oli tyypillinen vanhanaikainen dokumentti, ei kovin saksalaisen kuuloinen. Aiheeltaan sellainen että siihen on helppo samastua (varsinkin suurten ikäluokkien). Aihe on pieni mutta puhuttelee siis myös laajempia kuuntelijakuntia. Hollantilaisten minuutinmittaiset dokumentit olivat ehjiä, kokonaisia teoksia. Sävyltään ja aiheelta kirjavia, hauskoja ja traagisia. (Tulee mieleen 1980-luvun Ylen Päivän ääniviesti ja Dokumenttiryhmän 1990-luvun puolivälin Minuutin dokumentti.)
