Su 23.11.2008 @ 12:19admin

Kansainvälistä rahaa esimässä. IDFA I. Iikka Vehkalahti 23.11.08

Dokumenttielokuva on poikkeuksellisen kansainvälinen taiteen muoto. Se on sitä hyvin usein aiheiltaan, mutta myös rahoitukseltaan. Ja raha muuttaa paljon.
 
Aloittaessani kymmenen vuotta sitten Tv 2:n Dokumenttiprojektin tuottajana dokumenttielokuvan kansainvälinen rahoitus oli melko alkutekijöissään. Maailmalla oli kyllä jo huomattu, että vaativia ja suuria dokumentteja ei tehdä vain yhden maan rahoitukselle, mutta silti ns. rahoitusfoorumeita
oli maailmassa vain muutamia.
 
Nyt rahoitusta etsitään kaikkialla, niin koulutusohjelmien kautta kuin foorumeillakin, julkisissa pitchaustilaisuuksissa. Ja niinpä muutama vuosi sitten Dokumenttiprojektin tuotannossa olevat dokumentit saivat enemmän kv-rahaa kuin mitä oli koko Dokumenttiprojektin kotimainen vuosibudjetti.
 
Merkittävää kansainvälistä rahoitusta ovat saaneet mm.Honkasalon Melancholian 3 huonetta, Websterin Katastrofin aineksia, Halosen Pyhän kirjan varjo, Balmesin Säädyllinen tehdas ja Hiltusen BAM.
 
Rahoitusta näille ja monille muille dokumenteille on haettu eri tavoilla. Esittelemällä hankkeet suoraan kahdenkeskisissä tapaamisissa eri tv-yhtiöiden commissioning editoreille, kansainvälisille yhteistuottajille, pohjoismaiden elokuvasäätiöiden edustajille tai pitchaamalla tuotantoja julkisissa rahoitusfoorumeissa.
 
Näiden lisäksi mm. Eurodoc, Twelwe For The Future tai Discovery Campus ovat tarjonneet koulutusohjelman kautta rahoituskanavia; prosessissa on löytynyt yhteistuottajia, commissioning editorit ovat tutustuneet tuotantoihin ja pitchaus tapahtuma on hyvin valmisteltu. Erityisesti nuoremmille tuottajille nämä kuten myös pienemmät rahoitusfoorumit ovat kätevin kanava kansainvälisyyteen.
 
Näkyvintä on juuri julkinen pitchaus, joka noudattaa useimmiten Amsterdamin ( IDFA) mallia.Eli siinä tuottaja, ohjaaja ja tuotantoa tukeva comm editor esittelevät 7 minuutissa elokuvahankkeen parhaassa tapauksessa sadoille kuulijoille, joiden joukossa on kymmeniä rahoituspäätöksiä tekeviä. Seitsemään minuuttiin on mahduttava myös elokuvan traileri. Esittelyn jälkeen rahoittajat esittävät kahdeksan minuutin ajan kommentteja tai kysymyksiä. Joskus he myös ilmoittavat halukkuutensa projektin rahoittamiseen, useimmiten valmiutensa kahdenkeskiseen tapaamiseen.
 
Näitä julkisia pitchauksia on arvosteltu lujastikin, viimeksi Kane Cedeström jokin aika sitten tässä blogissa.
 
Ja arvostelulle on perusteensa. Kommentit ja keskustelu on usein nopeata, kevyttä ja pinnallista, Taito pitchata korostuu itse elokuvan kustannuksella ja kommentoijat ovat hyvin sekalaista porukkaa, osa toivoo dokumenttielokuvia, osa helposti sulavia televisiotuotantoja.
 
Ja kaikkein pahinta: rahoituksen toiveessa myös ohjaajat ryhtyvät myymään sieluaan, heistä tulee kauppamiehiä taiteilijoiden sijasta. Tehtävä joka kuuluu ennen kaikkea tuottajalle.
 
Mutta toisaalta ja vahvasti toisaalta.
 
Mikäli tuottaja ja ohjaaja haluavat kansainvälistä rahoitusta, on sitä myös jollain keinolla haettava ja julkinen pitchaaminen on yksi väline. Kenenkään ei ole pakko myydä sieluaan, kun mm. Chantal Ackerman, Viktor Kossakovsky tai Markku Lehmuskallio ovat esitelleet projektejaan IDFAn foorumilla on kyse ollut kulttuuritapahtumista. Jopa Peter Watkinsin La Commune  pitchattiin aikoinaan IDFAssa.
 
Eikä kenenkä kanssa tahansa pidä lähteä yhteistyöhön. On hyvin eri asia haluaako teoksensa julkaistavan kirjana, Suomen Kuvalehdessä, Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa tai Seiskassa.
Samoin on televisiokanavien ja niiden eri ohjelmapaikkojen laita. Edes ARTE ei ole mikään monoliittinen kulttuurikanava vaan sen dokumenttiohjelmat vaihtelevat informatiivisista asiaohjelmista ns. luoviin dokumenttielokuviin. Eli myös kansainvälisessä rahoituksessa kannattaa etsiä oikeita rahoituskumppaneita.
 
Mutta hyvä on tietää, että luovien dokumenttielokuvien paikkoja ei maailman televisioyhtiöissä kovin paljoa ole. Suurin osa dokumenttiohjelmien esityspaikoista televisiossa on tarkoitettu televisiodokumenteille, millepä muulle kun televisiosta on kyse.
 
Mutta toisaalta: yksikin vierailu esimerkiksi televisiotapahtuma MIPss.ä tai Cannesin ja Venetsian elokuvajuhlilla saa dokumenttien rahoitusfoorumit tuntumaan paikkoina, joissa puhutaan sisällöstä eikä tähteydestä, luovuudesta eikä myymisestä, merkityksellisyydestä eikä viihdyttämisestä.
 
Dokumenttien rahoitusfoorumien äiti IDFA Forum alkaa maanantaina 24.11 Amsterdamissa.
 

2 kommenttia

vai ohjaajan sielun? vai mitä tarkoittaa lause "rahoituksen toiveessa myös ohjaajat ryhtyvät myymään sieluaan, heistä tulee kauppamiehiä taiteilijoiden sijasta. Tehtävä joka kuuluu ennen kaikkea tuottajalle."

Toivottavasti tuo oli lapsus, etkä vakavasti tarkoita sitä, että tuottajan rooli tuotannon hyväksi ja sen valmistamiseksi on jotain outoa epäeettistä puuhaa, jossa taide naamioidaan purkkapaketiksi. Tuottajan ja ohjaajan yhteistyöhön kuuluu luottamus, ja siihen taas ei kuulu mikään joka on tekijän työtä vastaan.

Mutta Kanenkin kirjoituksen tästä aiheesta lukeneena, luuelen ettet tarkoittanut sentään tätä. Muistaakseni arvostat myös tuottajan työtä sen taiteilijan rinnalla.
Tuottajan pitäisi olla pitsauspaneelissa se, joka suuntaa viestin niille oikeille kumppaneille, ettei sielua tarvitse myydä. Eikä kaikkia hankkeita voi viedä minnekään paneeleihin (oli tekijä sitten suuri tai pieni taitelija) tai pitsata julkisesti, mutta jos niille rahoitusta halutaan saada muualta kuin sukan varresta, niin onhan niistä kerrottava muillekin. Idfan forum, on monille tuotannoille varmasti hyvä paikka, mutta koska se on suuri, se vaatii myös suuruutta tuotannoilta. Suuruutta suhteessa budjettiin, aiheeseen, tekijöihin, egoihin. Monille varsinkin meikäläisille hankkeille nuo muut forumit ovat juuri siitä syystä paljon toimivampia. Alaa vaihtanut tuottaja vertasi tuottajan työtä siihen kun aamusella tappelee jätteistä lokkien ja pultsareiden kanssa Hakaniemen torilla, siihen verrattuna idfa on aivan taivas.

Rohkeutta kaikille pitsaajille idfaan ja muille toreille,

Ulla Simonen

kieltämättä hieman nopean näppräästi muotoiltu lause, mutta toisaalta myös koen niin, että
tuottajan tehtävänä on varjella ohjaajan "sielun koskemattomututa" kun taas tuottajan rooliin kuuluu myös toimia myös kauppamiehenä

ja juuriu näiden kahen tehtävänä: luoda elokuva
ja tuottaa elokuva ero on merkittävä ja tämä ero pitäisi pystyä jollain tapaa pitämään myös pitchauksessa

eli ohjaajan on ajateltva pitcahauksessa enennkaikkea elokvuaa jonka hän haluaa tehdä ( vallitsevissa olosutheissa ietysti) ja tutotajan sitä miten tämä elokuva tulee parhaalla taalla toteutumaan ja miten se tulee saamaan myös rahoituksen

auttoiko ?

iikke vehkalahti

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu