La 29.11.2008 @ 10:54admin

Tänä iltana Perussa, Amsterdamissa ja Suomessa. Iikka Vehkalahti. 27.11.08

Lentokoneessa palatessani IDFAsta Suomeen luin tämän päivän Helsingin Sanomia ja huomasin miten näyttävän palstatilan lehti oli antanut tänään illalla ( 23.45) ulostulevalle dokumentille. Sitä ei esitettäisi Suomessa ilman Teeman Kolmas ulottuvuus-ohjelmapaikkaa.
 
 
Tunnustan, Kolmas ulottuvuus on rakas ohjelmapaikka, jota olemme Tarja Forsmanin kanssa pyörittäneet hyvin, hyvin pienillä rahoilla kohta 10 vuotta. Se on tukenut montaa ns. Kolmannen maailman elokuvantekijää, jotka olisivat olleet muuten aivan yksin. Jossain Bangladeshissa, Intiassa, Sambiassa 1000 euroa on paljon enemmän kuin Suomessa ja että joku muualla maailmassa on kiinnostunut tapahtumista Perussa, Intiassa, Nepalissa on äärettömän tärkeääelokuvantekijälle.
 
Otetaan esimerkkinä juuri tänä iltana Teemalla ( klo 23.45) esitettävä perulaisen Carlos Cardenasin elokuva Vanhat haavat ( Lucanamara).
 
Carlos ja toinen ohjaaja Hector Galvez kuvasivat vuonna 2002 Perun totuuskomission nimiin kertomuksia Loistava Polku liikkeen toteuttamasta massamurhasta vuonna 1983.Materiaali oli niin vahvaa, että he päättivät tehdä elokuvan ja leikkasivat ensimmäisen version. Tällä ensimmäisellä
versiolla he hakivat 10 000 euroa IDFAn yhteydessä toimvialta Jan Vrijman Fundilta.
 
Kesällä 2007 kun teimme Jan Vrijamn säätiön kokouksessa päätöstä mille projekteille noin 350 hakijasta annetaan rahaa Carlosin elokuva oli päässyt viimeiselle kierrokselle.
 
Rehellisesti sanottuna dokumentti ei ollut mitenkään erinomainen, melkeinpä päinvastoin, mutta materiaalissa kaikki näimme potentiaalin. Elokuvasta voisi saada hyvin mielenkiintoisen dokumentti haavoista, jotka ovat auki vielä tänä päivänä ja tapahtuneen kompleksisuudesta. Materiaalin pääosassa – Loistavan polun ja armeijan sekä poliisin väliin kiilaantuneina – olivat tavalliset talonpojat, jotka eivät tienneet paljonkaan politiikasta. Joillekin heille Loistavan Polun johtaja oli Perun presidentti. Tärkeä elokuva perulaisille, mutta myös koko maailmalle.
 
Mitä tehdä, myöntämällä raha Carlos ja Hector olisivat toteuttaneet dokumentin suurin piirtein sellaisena kuin se oli. Toisaalta Jan Vrijman Fund vain myöntää taloudellista tukea, ei tuota elokuvia.
 
Tässä Kolmas ulottuvuus tuli kuvaan. Sovimme, että jos Ylen pieni ennakko-osto ( 1500 euroa) käytetään tukemaan kovan tason leikkaajan työskentelyä Perussa myös Jan Vrijman Fund voi tukea tätä työskentelyä.
 
Ja kukapa muu oli leikkaaja ehdokkaani kuin Toisen Suomen Isolinnan projektissa työskennellyt Menno Boreama. Menno innostui, tapasimme Carlosin ja Mennon kanssa marraskuussa IDFAssa.
Menno leikkasi keväällä 2008 elokuvaa Perussa ja lähetti ftp- osoitteen, josta pystyin lataamaan eri raakaleikatut versiot kommentoitavaksi.
 
Marraskuussa 2008 dokumentti kilpailee maailman suurimman dokumentti elokuvafestivaalin Silver Wolf sarjassa ja saa näyttävän huomion Helsingin Sanomissa. Ja on yksi vahvimmista ehdokkaista sarjan voittajaksi ( vaikka palkinto taitaa mennä Venäjällä kuvatulle dokumentille).
 
Kolmannessa ulottuvuudessa olisi monta tarinaa kerrottavaksi. Tuskinpa esim. Why Democracy sarjaa (Steps For The Futuren jatkaja) olisi syntynyt ilman Kolmatta ulottuvuutta ja sen edeltäjää Saman auringon alla.
Mutta ohjelmapaikka on sulamassa kuten lumi ulkona Suomeen saavuttaessa.
 
Ps. mutta torstai-iltana IDFAsta tuli tieto, että dokumentti kilpailee
Burma -VJ:n kanssa Movies That Matters palkinnosta yhdessä kahden muun ehdokkaaksi nimetyn kanssa.

0 kommenttia

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu