Ma 15.09.2008 @ 01:58admin

Mitä ne jenkeissä tekevät? Iikka Vehkalahti 14.09.08

 Mistä aiheista muussa maailmassa tehdään dokumentteja? Olen New Yorkissa ja edessä on 80 eri dokumenttihanketta, suurin osa niistä jo kuvattuna etsimässä rahoitusta ja levitystä.
 
 
New Yorkissa kutsuttuna vieraana. On sunnuntai ja koko aamu on mennyt kirjoittaessani jetlag- tilassa jo paljon myöhässä ollut artikkelia opetusministeriön kirjaan mediasta ja globaalisuudesta. Nyt iltapäivällä ensimmäiset tapaamiset amerikkalaisten dokumentaristien kanssa. Yksi toisensa jälkeen, puolen tunnin välein.
 
IFP:n ( www.ifp.org) järjestämä Independent Film Week on yksi harvoista mahdollisuuksista saada näkemystä siitä, mitä maailman mahtavimman maan dokumenttielokuvarintamalla tapahtuu.Kaikkien suurimpien nimien, kuten Alex Gibney ja Errol Morris, ei tarvitse esitellä täällä projektejaan, mutta muuten joka vuosi esillä on tuotantoja, joista tulee hittejä. Ja mukana on vahvoja tekijöitä.
 
Tilanne on Ne Yorkissa toisenlainen kuin Suomessa, jossa tuottaja ja ohjaaja lähestyvät rahoittajaa jo aivan alkuvaiheessa anoen rahoitusta käsikirjoitukseen tai tuotannon valmisteluun. Täällä useat ovat jo kuvanneet suurimman osan dokumentista ilman rahoitusta, jota nyt etsitään tukena parhaassa tapauksessa puoli tuntia valmiiksi leikattua elokuvaa.
 
Mutta muuten, Aiheiltaan IFP ei tarjoa suuria yllätyksiä. Luonnollista on, että mukana on paljondokumentteja Irakin sodasta, niitä tehdään – ja hyviä – USAssa niin paljon, että moni mielenkiintoinenkaan ei mahdu esitettäväksi Yleisradiossa.
 
Muuten luettelo on samansuuntainen kuin muuallakin. Katalogin ensimmäinen projekti on AIDSsta, seuraavassa tekijä kohtaa miehen, jonka kanssa hänellä oli alaikäisensä seksisuhde. Kolmas on dokumentti USAn korkeimmasta oikeudesta, neljäs tyttären muuttamisesta pois kotona,
viides amerikkalaisesta ”islamin taistelijasta”, kuudes köyhyyden anatomiasta Tansaniassa, seitsemäs ihmisistä, joilla ei ole seksuaalista halua, kahdeksas…Vasta projekti 28 ja sitten projekti 34 ja sitten.. herättävät mielenkiinnon. Tapaamisia on etukäteen sovittuna 15.
 
Aihe ja sisältö on kuningas, mutta elokuvahankkeen arvo ratkeaa vasta sitten kun on tavannut tekijät ja nähnyt materiaalin. Ja IFP.n suuri etu on, että täällä on mahdollisuus nähdä kuvattua materiaalia videokirjastossa, joissakin tapauksissa paljonkin.
 
 

0 kommenttia

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu