Su 07.02.2010 @ 22:00Iikka Vehkalahti

DRAAMA VAI DOKUMENTTI

Hieno dokumenttielokuva Miesten vuoro menee elokuvatetatereihin maaliskuussa. Levittäjä Nordisk Film määrittelee elokuvan genren draamaksi. Miksi ?


Yleisradion eri tutkimsuten mukaan yleisö on kiinnostunut ennenkaikkea komediosita ja dokumenteista. Siksi jokaisella kanavalla - myös kaupallisilla- kaikenlaisia juttuja kutsutaan dokumenteiksi.

Elokuvateatterilevityksessä sanaa dokumentti puolestaan varotaan. Miksi ? Koska teattereihin menevät dokumenttielokuvat ovat niin huonoja, tylsiä, ei-pääsylippunsa arvoisia ?

Ei, siitä ei ole kysymys.  Eivät esimerkiksi Kansakunnan olohuoneen ja Magneettimiehen nähneet ole valittaneet. Päinvastoin.

Vaan siitä, että elokuvateatterit ovat päässeet pidemmälle ja pidemmälle
leimautuakseen pop cornin, hetkellisen kevytnautinnon ja " nyt haluan nähdä jotain ihan vaan viihdyttävää roskaa" näyttämöiksi.

Elokuvateatterit kaipaavat eivät lisää "draamaa" vaan lisää dokumenttielokuvia ja lisää ajatteleville ihmisille suunnattuja hyviä, syvällisiä, viihdyttäviä ja muistiin jääviä elokuvia.

3 kommenttia

Kyllä!

Dokumentti-sanan ääneen lausumista on kotimaisten dokkarien teatterilevityksessä kokeiltu jo kymmenen vuotta. Kuitenkin katsojatilastoja lukiessa näkee, että ne dokumentit, jotka ovat eniten katsojia saaneet, ovat olleet reilusti dokumentti-nimikkeellä liikkeellä.
Kiinnostavinta rajanveto on tietysti silloin, kun puhutaan esimerkiksi sellaista elokuvista kuin Pingviinien matka. Sehän on puhdasverinen fiktio, (jossa on amatöörinäyttelijät) mutta dokumenttina ihmiset sitä menevät katsomaan.
Dokumenttihan ei ole genre, vaan tapa tehdä elokuvia. Markkinoinnissa tulisi löytää kunkin elokuvan oma ainutlaatuisuus. Miesten vuorossa se voi olla draama, sillä sitähän siinä on.

Dokumentti on elokuva jossa näyttelijöille ei makseta palkkaa. Ei katsojille tartte valehdella.

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu