Hidas sisääntulo. Iikka Vehkalahti 13.11.08
Olin eilen illalla japanilaisen bambuhuilumestarin konsertissa Helsingin Ritarihuoneella. Konsertti sai jälleen kerran ajattelemaan television luonnetta taiteen välittäjänä.
Tilanne oli poikkeuksellinen. Ritarihuoneen suuri sali oli lähes täynnä kuulijoita, lavalla pieni mies ja bambuhuilut. Musiikki hyvin meditatiivista ja paikoitellen äärimmäisen hiljaista, kappaleet pitkiä.
Musiikki vaati yleisöltä hiljaisuutta ja niinpä ensimmäisen kymmenen minuutin aikana eri puolelta salia kuuluneet asennon vaihdokset, tukahdetut yskähdykset ja jalkojen liikkeet kuuluivat selvästi. Mutta sitten pikkuhiljaa yleisö rauhoittui, varmasti – kuten minäkin- vaipuen välillä omiin ajatuksiin, välillä ihaillen esiintyjän ehdotonta taituruutta.
Konsertin jälkeen- vaikka meditatiivinen japanilainen bambuhuilumusiikki ei ole aivan meikäläisen suosikkimusiikkia – mietti, olisinko katsonut tätä televisiosta? Vastaus: en. Olisin varmasti vaihtanut kanavaa nopeasti. Mutta Ritarihuoneella en päässyt vaihtamaan kanavaa, enkä päässyt pois: jouduin kokemaan poikkeuksellisen elämyksen.
Ja mietin: kuinka monta kertaa kysymys on juuri tästä. Ajasta, jota vaaditaan ennen kuin nauttii hiihtämisestä, ajasta jonka näytelmään sisään meno edellyttää, ajasta joka on löydettävä ennenkuin pystyy viettämään laatuaikaa lasten kanssa. Hitaasta sisääntulosta taide-elämykseen, sisääntulosta jossa oma mieli siirtyy uuteen tilaan, tapahtumaan, elämykseen.
Machu Picchulle kävelevät oppaat pysähtyvät askelmilla istumaan hetkeksi, jotta ”sielu ehtii perässä”.
Televisio on luonteeltaan toisenlainen väline. Kaukosäädin on välittömän tyydytyksen saavuttamisen työkalu. Televisio-ohjelman on koukutettava katsoja heti, tällä minuutilla, muuten katsoja hylkää ohjelman ja kääntää kanavaa.
Televisio ei ole tällöin helppo välinen dokumenttielokuville, jotka usein pyrkivät viemään katsojaa kokonaan toiseen todellisuuteen. Siksi televisio myös asettaa omat vaatimuksensa dokumenttielokuville, asia joka ei ole välttämättä lainkaan vahingollista lopputulokselle.
Toisaalta ei ole ihme, että maailmassa on niin paljon, ja kasvava määrä, juuri dokumenttielokuvafestivaaleja, joilla katselukokemus on erilainen.
