Ke 22.09.2010 @ 15:06Jari Sedergren

Ei tavallinen dokkaripäivä

Tämä päivä, keskiviikko, ei ole tavallinen dokumenttielokuvapäivä Helsingissä. Mutta ei se harvinaista ole, ettei elokuvan tutkija repeä kaikkialle. Vaikka mieli tekisi sanoa kyllä, on sanottava toisinaan myös ei.

Aamupalaveri, josta emme edes tulosvastuun aikoina pidä pöytäkirjaa, oli kuten joka aamu Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa eli KAVAssa tutkijakollega Ilkka Kippolan kanssa. Meillä on paljon yhteistä. Höyläämme raameja dokumenttielokuvan sodanjälkeisiä vuosia käsitteleviin historiateoksiin. Ensimmäiset neljäkymmentä vuotta
tulivat esitellyksi vuosi sitten ilmestyneessä järkäleessä, uudet vuosikymmenet näillä näkymin 2012 ja loput seuraavana vuonna.

Haastattelemme uutta kirjaa varten dokumentaristeja. Huomenna vuorossa on Lasse Naukkarinen. Digitaalinauhuriin on otettava varapatterit, kun hänellä on niin pitkä ja menestyksekäs ura. Lassen töitä on ehdolla myös Docpointin äänestyksessä, jonka perusteella rakennetaan ensi tammikuuksi esityssarjaa. Esivalitulta äänestyslistalta puuttuu vaikka mitä klassikkoja. Sen verran olen jutussa mukana, että niistä voi valittaa vaikka tämän jutun kommentteihin – DP:n sivuilla kommenttimahdollisuutta ei ole.

Mutta teemme Ilkan kanssa myös sarjaa arkiston aarteista Kavan teatteriin Orioniin. Tämän päivän näytöksessä valkokankaalta puhutellaan erityisesti korvaa, sillä syksyn ensimmäinen esitys keskittyy erityisesti urheilusta tuttuihin selostajiin lyhytelokuvassa.

Koska illan show oli jo aamulla kunnossa, päivittelimme päivän monia tapahtumia. Totesimme lautaselta kahvia ryystäessä hieman pettyneenä, että Helsingin Sanomat oli ohittanut Orionin esityksen tänään maininnatta. Elokuva oli kyllä muuten esillä. Elokuvafestivaali Rakkautta ja anarkiaa (R&A) oli saanut sijaa, ja päivän menoissa
mainittiin Sakari Toiviaisen ja Kari Uusitalon toimittama teos Mika Waltarista elokuvien käsikirjoittajina.

HS:n televisiosivuilla esiteltiin oikein perusteellisesti päivän mehevä dokkari, Jouko Aaltosen Kongon Akseli.Yksi kiintoisa ulottuvuus muuten mukavasta kirjoituksesta puuttui. Elokuvasta käy hyvin ilmi, kuinka paikalliset asukkaat eivät suinkaan ole innostuneita, vaan jopa vihamielisiä kohdatessaan vaalean kuvausryhmän mustan Afrikan keskellä. Näin sen viime vuonna DocLoungen näytöksessä ja jouduin kommentoimaankin sitä sadan katselijan eteen aivan yllättäen, vanhaa poliittista termiä käyttäen "laskuvarjomiehenä".

R&A:n dokkaritapaus on tänään esitettävä Janus Metzin Armadillo, josta Iikka Vehkalahti kirjoitti Dokblogiin jo Cannesin festivaalin yhteydessä toukokuussa. Koska olen ajan hermolla, tiedän että Dokumenttiprojekti näyttäisi esittävän sen lähinnä facebook-ryhmäläisistä koostuvalle yleisölle tänään Elokuvasäätiössä.
Sivusilmällä katsoin eilen, että ohjaaja Janus Metz oli aiheesta televisiohaastattelussa, mutta Ylen Areenan haku ei sitä äsken yrittäessäni tavoittanut – mikä lienee ollut kanava päällä. Metz ei varmaankaan ole paikalla paneelissa, jossa elokuvasta keskustellaan. Mutta nyt on niin, että sinne en mene. Kun en ehdi vaikka haluaisinkin.

Omassa talossakin tapahtuu: Teuvo Puron mykkäelokuva Meren kasvojen edessä (1926) on restauroitu ja esitetään iltapäivällä Kavan teatterissa, kaupungin uusimmassa esitysteatterissa Kino Tuliossa henkilökunnalle. Tietysti tänään. Mutta ähäkutti, näin tämän varhaisen "kauhuelokuvan" jo keväällä Turun Suomalaisen elokuvan festivaaleilla.

Ennen kuin lähden tästä Orioniin, kerrottakoon, että näinä päivinä järjestelimme Sauli Pesosen kanssa matkaa Oulun elokuvakeskuksen dokkaritapahtumaan lokakuussa, Tieteen ystävien seuraan täällä Helsingissä on pyydetty lokakuun alussa ja ensi viikolla on yliopistolla elokuva- ja televisiotutkimuksen dosentuurihakemukseni julkinen osio, opetusnäyte, jonka pidän sodan katsauksista.

Dokumenttielokuva ei siis elämästä lopu tekemällä sitä mitä teen. Kirjoittelen näistä kokemuksista ja ajatuksista jatkossa tänne Dokblogiin. On aivan erityisen toivottavaa, että lukijat kommentoisivat.
 

4 kommenttia

Hei Jari.
Armadillo-ohjaaja Janus Metzin haastattelu oli eilen Ajankohtaisessa kakkosessa. YLE Areenan teksteihin on luultavasti mennyt vain lehtiotsikkomme, joka tämän jutun osalta oli: "Tanskalaissotilaiden julma komennus Afganistanissa" . Etsi siis 21.9. A2, juttuni on lähetyksen hännässä. Dokkariterveisin toimittaja Paajanen

Salla Paajanen kirjoitti:

Hei Jari.
Armadillo-ohjaaja Janus Metzin haastattelu oli eilen Ajankohtaisessa kakkosessa. YLE Areenan teksteihin on luultavasti mennyt vain lehtiotsikkomme, joka tämän jutun osalta oli: "Tanskalaissotilaiden julma komennus Afganistanissa" . Etsi siis 21.9. A2, juttuni on lähetyksen hännässä. Dokkariterveisin toimittaja Paajanen

Näinhän tämä toimii nopeasti. Hakutoimintoon kannattaisi siis selvästi lisätä myös asiasanoja.

Sali täynnä Elokuvasäätiössä ja mikä harvinaisinta poliittisilla kommentoijilla (Korkeaoja, Koskinen, Sasi, Haavisto) oli erilaiset puheet. Sasi oli oikein isänmaan mies, demokratiaa sinne ollaan Afganistaniin viemässä.
Kabulissa kulkeneet kyllä yhteen rintaääneen kertoivat, että
Karzain hallitus on niin korruptoitunut, että demokratian nimissä sitä ei pitäisi tukea niin kuin on tuettu. Kovasti Sasikin korosti, että suomalaiset ovat pohjoisessa eikä etelässä, missä soditaan. Suomalainen rauhanturvaaja puolestaan totesi, että tilanne pohjoisessa on pahentunut dramaattisesti kahden vuoden aikana.

Nelosen Uutisissa oli illalla pätkä Armadillosta ohjaajan haastattelun kera. 4 toki seuraa elokuvaa kiitettävän tiiviisti Finnkino-perheyhteyden takia, mutta joka tapauksessa.

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu