To 10.09.2009 @ 10:00Ulla Simonen

Ei lapsille eikä herkille

Markku Heikkinen on ollut tänä vuonna tuottelias dokumentaristi ja saanut kaksi hyvää työtä päätökseen. YLEn Areenasta löytyy vielä loppuviikon Laskettu aika ja uusinta on 13.9. klo 13.15 YLE TV 1, kannattaa katsoa. Jos ei nälkämaan nykytodellisuus muuten kiinnosta, niin lupaan, että sieltä löytyy ainakin yksi suomalaisen dokumentin klassisiin hetkiin nouseva kohtaus. Heikkinen on kotimaastoissaan omiensa joukoissa, ja luottamus näkyy tässä dokumentissa. On ihanaa katsoa, kun ei tarvitse pelätä henkilöiden puolesta. Jos nauramme, nauramme ihan varmasti heidän kanssaan, emmekä heille.

 

Laskettu aika

 

Markulta valmistui kesän alkuun toinenkin dokumentti, jossa kyllä pelkää henkilöiden puolesta, mutta ei sitä, että ohjaaja heidät pettäisi.

Dokumentti kertoo Tsekin kommunismin jälkeisestä maailmasta, jossa naapurin pojat esiintyvät homopornoelokuvissa. Se esittelee meille pornon tekijät, esiintyjät ja kuluttajat. Päähenkilöt pettää maailman pahuus, oma sinisilmäisyys tai ylipäätään valinnan mahdollisuuksien puute. Ei ole spoilausta kertoa, että kaikille ei ole onnellista loppua Poikien bisnes-dokumentissa.

Dokumentin ehdoton vahvuus on ohjaajan ja henkilöiden välisessä luottamussuhteessa, ohjaajan kyvyssä hyväksyä kaikki nämä ihmiset sellaisina kuin ne ovat. Minun makuuni olisi kyllä sopinut tehdä jostain tahosta selvemmin roisto, mutta Markku Heikkinen on hieno mies eikä sitä tee, vaan kohtelee henkilöitään kauniisti ja kunnioittaen.

Elokuvalle räpsähti elokuvatarkastamossa K 18 ikäraja. Elokuvan maailma ei ole kaunis ja päähenkilöksi nousevan pojan tarina on ahdistava aikuisellekin, mutta K18? Alastomuutta on missä tahansa mainstream nuorisokomediassa monin kerroin enemmän, L-koodissa seksiä näytetään enemmän ennen alkutekstejä kuin Poikien bisneksessä koko elokuvan aikana.

Jos Poikien bisnestä menee katsomaan nähdäkseen kovaa pornoa, pettyy kyllä. Alastoman miehen näkee, mutta melko tynnyrissä saa olla kasvanut, jos tästä kuvastosta järkyttyy.
R&A:ssa näytetään myös Bitch Slap, jota Scanbox esitteli alalle Joensuussa elokuussa. Elokuva on sitä isojen poikien bisnestä. Sen ikäraja ainakin trailerille on 15. Siinä sitä on naista. Loppukohtauksessa heittotähti, jolla viimeinen pahis tapetaan vedetään vaginasta. Ei tähän kuulkaa herkkä dokumenttimies pysty. Mutta herkkä dokumenttimies tekee elokuvan, jolta täytyy nuorisoa suojella. Tekee, koska näyttää maailman sellaisena kuin se on.

Poikien bisnes R&A Perjantai 25.9 klo 23 Andorra
 

0 kommenttia

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu