Ma 17.05.2010 @ 08:41Iikka Vehkalahti

Miesten vuoro voitti jälleen

Miesten vuoro voitti jälleen. Nyt Varsovassa, jossa mukana olivat lähes kaikki parhaat dokumentit maailmassa ( kuten The Cove). Miksi ihmeessä saunamiehet korjasivat potin?

 

Varsovan DocPlanete on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi maailman merkittävimmäksi dokumenttielokuvafestivaaliksi, josta monet dokumentit jatkavat myös matkaansa Puolan elokuvateattereihin.

Tänä vuonna kilpailusarjassa mukana olivat mm. Oscar-voittaja The Cove. IDFA:n pääpalkinnon saanut Last Train Home. Sundancessa palkittu The Oath. Nordisk Panoraman voittanut The Red Chapel. HotDocsin pääpalkinnon juuri saanut A Unfinished Film ja Sheffield voittaja Videocracy.

Pääpalkinnon ( ja 8000 euroa) korjasi Miesten vuoro.

No nyt täytyy jo kysyä miksi ?

Jury. Millainen jury Varsovassa oli ? Ei ainakaan tuttuja, jollei suomalaisiin ihastunutta Pamela Cohnia oteta lukuun, mutta puheenjohtaja oli iranilainen ja nehän yleensä arvostavat visuaalisuutta toteutuksessa.

Jo palkittu. No, juryilla on taipumuksena välttää samojen elokuvien palkitsemista festivaalilta toiseen, joten kun The Cove on saanut Oscarin se riittää kyllä sille, Videocracy tuntuu jo hiukan vanhalta ja The Red Chapel on elokuva, josta varmasti kaikki eivät myös pidä...

Noste. Eivät elokuvafestivaalit ole suinkaan neitseellisiä, puhtaan parhammuuden mittaamisen tapahtumia. Toiset elokuvat ovat nosteessa ja toiset eivät. Noste syntyy puheista, kommenteista, huhuista, arvostettujen ihmisten mielipiteistä. Niin Tribecassa kuin HotDocsissakin suomalaiset
(mies)elokuvat olivat nosteessa, niihin syntyi ns. hohdetta. ( Aivan kuin joihinkin elokuviin syntyy ennenkuin niitä on paljon kukaan nähnyt, vrt. Armadillo).

Laatu. Ja loppujen lopuksi, kuitenkin kyse on siitä, mihin elokuvaan jury - jonka toiminta jäsenten välillä on tarina erikseen - syttyy. Eli mitä se pitää niin arvokkaana, että antaa pääpalkinnon. Ja niin monen elokuvan - jotka kompastuvat liikaan yrittämiseen tai toisaalta teknisen osaamisen puuttumiseen - rinnalla Miesten vuoron yksinkertaisuus ja samalla pioikkeuksellisuus läsnäolossa on "fresh"  ilmestys.

Miesten vuoro on palkintonsa ansainnut.

Kriittisin tuntemani jury: oma laajennett vain naisista koostuva kotiraatikin piti elokuvaa hyvänä, vaikkakin totesi, että paljon suomalaiset miehet kitisevät ja vitisevät. Erityisesti se nuorin kaveri.

1 kommentti

All right! Great! Deviant harvest the pot.

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu