Ti 25.08.2009 @ 13:47Iikka Vehkalahti

Taiteiden yö

Hitaita on herrojen kiireet eikä Hesarikaan kiirehtinyt kertoessaan Taiteiden yön paniikkitilanteesta Senaatintorilla. Perjantai-illan tapahtumat uutisoitiin tiistaina. Hyvällä dokumenttiryhmällä olisi ollut Taiteiden yössä muutakin tallentamista.

Mietin Woodstockia katsellessani, että onko Suomessa ollut, tulossa mitään sellaista tapahtumaa, jonka tallentaminen näkemyksellisesti usean kuvausryhmän toimesta johtaisi historiallisesti mrkittävään dokumenttielokuvaan.

En löytänyt silloin yhtään.

Mutta nyt. Taiteiden yö. Näkemyksellisesti toteutettuna se voisi olla sellainen tapahtuma. Millaiselta näyttää Suomi kahdenkymmenen vuoden kuluttua katsottuna, jos Taiteiden yö olisi nähtävissä kaikessa
kirjossaan – ja raadollisuudessaan.

Koska polkupyörällä kaisaniemen puiston, Kiasman, Narikka-aukion, Mannerheimintien ja Esplanadin läpi ajaessani ( Senaatintorin ilmapalloja en menny t katsomaan, joten en myöskään kokenut paniikkitapahtumaa Senaatintorilla.

Mutta reagoin sen sijaan mäyräkoirien, olutpullojen ja – oluttölkkien määrään. En kaisaniemen puiston nurmikolla, jossa minusta on ihan ok nuorison viettää perjantai-iltaa oluen kanssa. Mutta joka paikassa muualla eli kaduilla, joilla myös sisälmyksensä menettäneiden mäyräkoirien määrä oli melkoinen.

Missä muualla olen nähnyt vastaavaa, jossa nuoret vaihtoehtonuoret, vanhat alkoholistit, alaikäiset jännitystä maistellen ja teekkarihenkiset muut ihmiset käyttäytyvät yhtä monoliittisesti ja alkoholiorientoituneesti ? Kyselin usealta paljon maailmaa matkustaneelta tutultakin.

Kyllä, vastaavaa ole nähnyt jalkapallo-otteluiden yhteydessä, rock-festivaaleilla, skinheadinryhmän toilailussa Lontoon Green parkin jättikonsertissa. Juhannuksena Yyterissä, Sheffieldissä perjantai-iltana.
Mutta keskellä pääkaupungin keskustaa, pääkaduilla, kulttuuritapahtumien yhteydessä??

Ja vähän tarkempi silmäys Taiteiden Yön tapahtumiin vaikkapa vain Töölönlahden rannalla ja tallentuminen kameralle voisi kertoa kahdenkymmenen vuoden kuluttua paljon suomalaisten ( alaikäisten vielä) seksuaalisesta käyttäytymisestä, alkoholista ja kulttuuristamme tänään. Vaunuinstalaattion pelksilaisia vasten tapahtunut tyttöjen hinkkaamis ja lasittunein silmin reagoineen poikajoukon reaktio olisi kuvattuna jäänyt historiaan.

Dokumenttiryhmää tarvittaisiin lähinnä siksi, että tätä puolta Taiteiden Yöstä ei esim. kriittinen päälehtemme, yksi Taiteiden yön päätukijoista, ole sivuilleen tallentanut. Smash-mielenosoitus ja sen jälkitapahtumat kyllä kerrottiin moneen, monene kertaan.

Minä olen paljon enemmän huolissani maamme nuorisosta Taiteiden yön kuin SMASH mielenosoituksen jälkeen.
 

1 kommentti

Samaa mietin. Tosin Kiasman kulmalla ja Töölönlahden rannoilla olo oli liki pelokas alkoholin ja muiden aineiden vaikutuksessa vellovassa massassa. Kamera varmasti nostattaisi lisää aggressioita.

Mutta totta tosiaankin Smash Asemin jälkeen voi ajatella, että nuorilla on mielipiteitä ja tulevaisuus on ajattelevien ja toimivien ihmisten käsissä - Taiteiden yön jälkeen asiasta ei ole niinkään varma.

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu