Synkkää ja pimeää? Iikka Vehkalahti 23.12.08
Joulun tullessa kaikilla on hyvä tahto ja iloinen mieli. Miksihän sitten todellisuudesta kertovat dokumenttielokuvat ovat niin usein raskaita, synkkiä ja masentaviakin? Vai ovatko?
Olen joskus kuvannut Dokumenttiprojektin tehtävää ristinkantamiseksi. Kun valtaosa televisio-ohjelmista – sen myöntänevät niitä tekevätkin – on suhteellisen tai täysin tarpeetonta ja turhaa, niin siinä ohjelmistossa dokumenttielokuvat ovat kuin Jeesus raahaamassa ristiä Getsemaneen.
Niin usein dokumentit kertovat ihmisen hädästä, tuskasta, epäoikeudenmukaisuudesta, vääryydestä ja epätietoisuudesta.
Kuinka moni dokumenttielokuva jättää katsojalle hilpeän mielen, kuplivan riemukkaan olon? Kuinka moni dokumenttielokuva saa katsojan nauramaan hersyvästi ja iloisesti kipaisemaan television ääreen pitämään hauskaa?
Montako hauskaa dokumenttielokuvaa tulee mieleen? Websterin Pölynimurikauppiaassa oli monta herkullista hetkeä, Oskari Pastilan Täynnä tarmoa on ehkä enemmänkin tragikoominen, Michel Mooren Roger and Me hirtehinen, Valentino- the Last Emperor sai minut nauramaan ääneen, Kossakovskyn Tish! Oli ajoittain nautinnollinen, entä muita? Etsimällä varmaan mieleen tulisi enemmänkin, mutta ei helposti.
Syvimmän vaikutuksen ainakin allekirjoittaneeseen tehneet dokumenttielokuvat ovat toista maata: Yö ja Usva, Lachende Man, Strange Vicgtory, Cry From the Grave, Melancholian 4 huonetta, Darwins Nightmare jne….ei niitä katsellessa paljon naurata.
Mutta ja vielä kerran mutta. Onko niin, että kaiken pitää viihdyttää, kaiken pitää olla helppoa ja meitä huvittavaa? Onko maailma ja todellisuus huvittava. Onko jotain hauskaa siinä, että ystävämme Florence ei saa Hararessa nostettua edes Western Unionista hänelle lähetettyä rahasummaa, koska Western Unionissa ei ole maassa dollareita. Ja Florencella kysymys on selviytymisestä, ruuasta, kun me taas ähkimme joulua yltäkylläisyydessämme.
Eivätkö parhaat dokumenttielokuvat ole juuri auttaneet meitä näkemään laajempaa todellisuutta kuin omamme ? Eivätkö juuri monet dokumenttielokuvat ole muistuttaneet meitä siitä, että meidän omilla teoillamme on merkitystä?
Mitä minä Jouluna 2008 toivon? Että Suomen ja maailman parhaat dokumenttielokuvantekijät edelleen jaksaisivat tehdä elokuvia, jotka saisivat meidät ajattelemaan ja jotka parhaimmillaan eivät masentaisi meitä, vaan olisivat ylentäviä. Että ihminen omilla teoillaan voi saada aikaan pahaa tai hyvää ja että hyvä on arvokkaampaa kuin paha.
Hyvää Joulua.
