Ti 06.10.2009 @ 18:00Iikka Vehkalahti

Läpinäkyvyyttä, kiitos

 

Vielä muutama vuosi sitten dokumentintekijät halusivat pitää aiheensa ja projektinsa salassa. ”Ettei vain kukaan niitä varastaisi”. Ajat ovat muuttuneet ja rajusti. Dokumenttiprojektin kotisivut pyrkivät läpinäkyvyyteen ja nyt voi kuka tahansa katsastaa millaisiksi mm. elokuvat Matti Nykäsestä ja Alpo Rusista ovat muodostumassa.


Hännisen Antti ja Yli-Kyynyn Helena ovat päivittäneet ja rakentaneet Dokumenttiprojektin kotisivuja aikapaineessa ja nälkäpalkalla.

Mutta sivustolla kannattaa vierailla. Eikä vain katsoakseen tulevaa ohjelmistoa ( ja hyvässä lykyssä elokuvaan liittyvää traileria, ohjaajan haastattelua tai linkkiä muille sivustoille). Vaan:

Tuotannossa osiossa pyrimme kertomaan kaikista niistä dokumenttielokuvista, jotka ovat vasta tuotantovaiheessa tai joille on annettu pienikin summa ennakkovalmistelua varten. Jälleen parhaassa tapauksessa synopsiksen lisäksi on luettavissa ohjaajan sana ja näkyvissä on näyte kuvatusta materiaalista . Sama toiminta koskee myös kansainvälisiä hankintoja ja ennakko-ostoja.

Osio tarjoaa myös mahdollisuuden kommentoida heti alkuvaiheessakin olevaa elokuvaa, sen konseptia tai kuvattua materiaalia kenen tahansa toimesta.

Etusivulta pääsee myös Dokblogiin, joka vaihtaa myös kirjoittajia. Uutena aloittaa Aija Salovaara, joka on tällä hetkellä Dokumenttiprojekti Goes Cinema-projektin vetäjä.

DPGC( Dokumenttiprojetki Goes Cinema) on myös yksi etusivun ovista. Perussivusto kertoo sarjaan kuuluvista elokuvista, niiden esityksistä eri paikkakunnilla sekä tarjoaa kuvia ja logoja ladattavaksi uusiokäyttöön.

Lonnrot2017.fi on toinen etusivun isoista ovista. Ennen kuin ensi vuoden alkupuolella projekti siirtyy kokosivun omalle nettisivustolleen projektin alullepanija on myös hullun projektin isäntä. Tavoitteena on mm. avoin koko prosessin sähköpostikirjeenvaihdon sijoittaminen sivustolle kenen tahansa nähtäväksi. ( hmm. Mitenhäns e toimii, puhutaan nopeasti satoihintuhansiinkasvavista viesteistä?)

Ja edelleen: Etusivulta pääsee myös parhaillaan TV2:ssa pyörivän Tarinateltan omaan blogiin, jossa voi katsella myös Tarinateltan tarinoita.

Arkisto puolestaan tarjoaa mahdollisuuden katsoa,millaisia elokuvia menneinä vuosina Dokumenttiprojektissa on esitetty ja joissain tapauksessa paluttaa elokvua mieleen esim. ohjaajan haastattelun avulla.

Ja edelleen: etusivu tarjoaa myös linkit muille keskeisille Yleisradion dokumenttipaikoille, kuten Ykkösdokumentti, Ulkolinja ja Teema.

 



 

0 kommenttia

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu