Pe 14.10.2011 @ 08:40Iikka Vehkalahti

HARHOJA NUORISOSTA

Nuoret katsojat eivät katso YLEn laatudokumentteja. Nuoret katsovat 4 D:tä ja senkaltaisia dokumentteja. Sellaisia- vähän parempia vaan - pitää myös Ylen tarjota, jotta ei mene katsojien mukana hautaan?

Tämänkaltaiseen ajatteluun törmäsin useamman kerran, kun viime keväänä väännettiin dokumenttien tulevaisuutta.

Ja yhdellä tasolla olen aivan samaa mieltä. Perinteisen dokumenttielokuvien aihevalinta on aivan liian usein " vanhaa" ja päähenkilöt: usein keski-ikäisiä miehiä. Ja toteutus " boring".

Mutta nuorten aliarvioiminen ja väheksyminen on kyllä paljon vaarallisempi virhe kuin se, että dokumenttielokuvan traditio pitää monia tekijöitä kahleissaan, vaikka kuinka rimpuilisiauuteen.

Suuri osa nuorisosta ei halua suinkaan halpaa höttöä ("roskaa katsotaan siksi, että se on rehellisesti roskaa, Ylessä taas teeskennellään", sain kuulla yhdeltä 21-vuotiaalta viime viikolla) vaan todella hyviä juttuja.

Olen tänä syksynä tavannut useita satoja nuoria sekä Tampereen yliopistossa että ammattikorkeakouluissa. Ja on ollut aika hurjaa, kun juuri opintonsa aloittaneiden 50 ammattikorkeakoululaisen keskuudessa nousee yli puolet käsistä, kun kysyn kuka on nähnyt Miesten vuoron tai Reindeerspottingin ja 1/3 nostaa kätensä kun kysyn The Covesta.

Kyllä 4D:tä katsotaan, mutta sitä halveksitaan tai niille nauretaan.


Ylelle on todella vaarallista, jos älykkäin osa nuorisosta ryhtyy naureskelemaan tai halveksimaan Ylen tuotannosta sitä, jonka pitäisi olla laadukkaita.
Terveellistä monelle yleläisille olisi kuulla kirpeitä kommenttteja, joita olen saanut kuulla eräistä ajankohtaisohjelmista, keskusteluista, draamasarjoista - ja dokumenteista, myös Teemalla.
 

Terävät pää ovat aika teräviä kommenteissaan.


 

2 kommenttia

Tähän väliin hieman häpeilemätöntä markkinointia, alla yksi esimerkki BassoTV:n videosisällöistä:

http://www.basso.fi/televisio/3248/minidokumenttisarja-rappilapsuus-osa-1-ekow

Myös kiinnittäisin huomion tässä vaiheessa moniin taikista valmistuneisiin dokkarilinjalaisiin, jotka ei saa rahoitusta leffoilleen, kun kaikki luova pyritään käsittämättömästi laittamaan hajoavan markkinaimperiumin palvelukseen, eikä se vaan toimi. Kuka niitä dokumentteja nuorille tekee jos ei nuoret dokkarintekijät? Internet taas on täynnä dokkareita, mutta nykyisin se on vähän veteen piirretty viiva jonkun oikeasti hyvän kriittisen katsauksen ja salaliittohörhöilyn välillä, ihmiset eivät todellisuudessa osaa ilman jonkinlaista laadunvalvontatyötä sivistyä, vaan maailmankuva sirpaloituu entisestään.. Samalla moni "salaliittoteoria" myös on totta, mikä sekoittaa tätä raha-automaattia entisestään.

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu