Pe 26.02.2010 @ 13:00Iikka Vehkalahti

Mikko Niskanen

Katsoimme porukalla Peter von Baghin ohjaaman Mikko Niskanen dokumentin raakaleikatun version.  Kolmiosaisen dokumentin kesto on 3 tuntia. Ei yhtään liian lyhyt.


On hyvä jossain vaiheessa ottaa ohjaaja ja leikkaaja ulos leikkaushuoneesta ja laittaa heidät katselemaan elokuvan raakaleikattua versiota aivan toisessa tilassa, toisessa ympäristössä.Elokuvateatteriympäristö ( kuten Ylen Ison Pajan auditorio) paljastaa vääjäämättä elokuvan heikkoudet.

Tai kertoo myös sen, tuleeko elokuva vangitsemaan katsojan.

Kolmiosainen dokumentti Mikko Niskasesta tulee olemaan tapaus. Miksi ?

Koska Niskasen ohjaamat elokuvat ( Pojat, Sissit, Käpy selän alla,Kahdeksan surmanluotia, Syksyllä kaikki on toisin, Mona, Ajolähtö) ovat käsittämättömän hyviä ja heijastavat erinomaisesti Suomen suuria murroshetkiä.

Koska Niskasen oma elämänkaari on värikäs, dramaattinen,koskettava, traaginen, ylipateettinen ja ristiriitainen. Ja koska Nisaksen elokuvat heijastavat kaikki myös hänen omaa elämäänsä Asfalttilampaista Suomen teollisuudesta kertoviin tilausdokumentteihin tai Päätalo-filmatisointeihin.

Koska Niskasen tapa työskennellä näyttelijöiden kanssa, sitoa yhteen fiktiota jta todellisuutta ( kuvaavaa on, kuinka konginkankaalainen kutsuu Petterin dokumentissa Kahdeksaa surmanluotia dokumentiksi, ei elokuvaksi) on opiksi ja ojennukseksi niin monelle, joiden elokuvia katsellessa näyttelijätyö aiheuttaa lähinnä myötähäpeää. ( Niskasen omat roolityöt joissakin elokuvissa kaikessa ylipateettisuudessaan välittävät lähinnä traagisuutta).

Koska Petteri on onnistunut ( yhdessä leikkaaja Petteri Evilammen kanssa) kietomaan hyvin erilaiset ja ristiriitaiset tekijät yhdeksi köynnökseksi, jossa kolme tuntia ei tunnu pitkältä ajalta seurata yhden ihmisen ja hänen työnsä sekä Suomen elämänkaarta, Suomen maaseudun murrrosta, vanhan Suomen elämää ja häviämistä, luovan ihmisen tekemisen paloa, putoamista elämän ja itsensä asettamiin ansoihin ja uudelleen itsensä, ihmisen etsimistä.

( Ei, ei kolmeosainen dokumentti ole vielä valmis. Edessä on, kuten lähes kaikkien hienojen töiden kanssa, n työtä ja hiomista, mutta suuri tarina on nähtävissä. Sarja tulee olemaan varmasti tapaus, kun se esitetäänv udoenvaihteessa 2010-2011 Dokumenttiprojektissa.)

Petteri, joka Niskasen toivomuksesta vastasi myös Mikko Niskasen muistotilaisuudesta, haluaa antaa dokumentilleen nimen Ohjaajan matka ihmiseksi. Katseltuaan kolme tuntia dokumenttia nimen ymmärtää täysin, Ennen katselemista ei.

0 kommenttia

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu