Ke 02.02.2011 @ 09:30Iikka Vehkalahti

Ihmisen tasolta ja me mubarakit.

Mikä on meidän mediassa työskentelevien suhtautuminen kanssaihmisiimme ? Katsommeko heitä alhaalta ylöspäin ( vallankäyttäjien osalta) tai ylhäältä alaspäin ( ns. tavallisten ihmisten osalta) ? Keskustellessamme AVEK:n Timo Korhosen kanssa asiasta, emme löytäneet montaa tekijää, jotka tekevät työtään ihmisen silmien korkeudelta.

Kun dokumenttielokuvien rahoittajia on Suomessa hyvin vähän jakamassa huutolaispojalla tarkoitettuja varoja olemme Yleisradiossa, Elokuvasäätiössä ja AVEK:ssa pyrkineet säädyllisen etäisyyden pitämiseen.
Se tarkoittaa, että jokainen tuotantopäätöksiä tekevä määrittelee kantansa itsenäisesti ja vasta sittentarvittaessa keskustellaan projektista.

Sen sijaan yleiskriteereistä: minne ollaan menossa, mitä pitää ottaa huomioon, mitä on jäänyt huomioon ottamatta? Näistä pitäisi keskustella enemmänkin.

Jatkuvasti koen olevani mies miesten hallitsemassa maailmassa. Dokumenttiprojektin aiheet ja tekijät ovat miehisiä. Asia, johon pitäisi tarttua kovin kourin.

Eettisistä ja arvokysymyksistä aina kiinnostuneen AVEK:n Timo Korhosen kanssa kävimme puhelinkeskustelun siitä, kuinka monta sellaista tuotantoa on olemassa, jossa ihmistä katsotaan hänen omala korkeudeltaan.Ihmisen omalta tasolta.

Voi olla, että moni dokumentaristi ei ole samaa mieltä, mutta hyvin montaa emme löytäneet. Ja ehkä tämä oli Toinen Suomi-projektin tärkeimpiä opetuksia. Jotenkin pääkaupunngin ulkopuolella asenne kanssaihmisiin on toisenlainen: läheisempi, tasa-arvoisempi.

Mitä tarkoitan ihmisen tasolla: Pasi Riialin Rakentajat, Noora Männistön Katso lapseen pienehen, miksei Kone 17 ja Vaalitaistokin. Koko Tarinateltta.fi:n lähtökohta.Ilkka Ilkareen työ.

Miettiessäni tänä aamuna Kairon tapahtumia ajttelin, kuinka tärkeää on, että dokumentti – ja media ylipäätänsä –pystyisi olemaan ihmisen tasolla. Kuinka tärkeää on tällaisten tuotantojen tukeminen.

Miksi perussuomalaisten kannatus nousee? Kuinka kauas ihmisten elämästä maailman mubarakit ovatkaan jääneet? Miten keskiluokkaisia ja sivistyselitistejä me mediaihmiset ja dokumentaristit olemmekaan?
 

0 kommenttia

Dokblog

Iikka Vehkalahti, Tue Steen Müller, Erja Dammert, Jari Sedergren ja Timo Korhonen kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla

Iikka Vehkalahti Iikka Vehkalahti
on tällä hetkellä vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa.
Tue Steen Müller Tue Steen Müller
"everybody knows him"
Filmkommentaren
Erja Dammert

Erja Dammert on dokumentaristi ja tällä hetkellä docpoint-festivaalin taiteellinen johtaja.
DocPoint

Jari Sedergren on dokkareita diggaava Kansallisen audiovisuaalisen arkiston tutkija.
sedis.blogspot.com

Timo Korhonen AVEKin
tuotantoneuvoja

AVEK

steps.co.za
whydemocracy.net
dokumenttikilta.fi

Blogiarkisto

2012
2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2008

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu