JOS MYY AIVONSA ETUKÄTEEN. Iikka Vehkalahti 02.10.08
Vuosittain järjestettävä Nordisk Panorama ja sen yhteydessä pidettävä rahoitustapahtuma Nordisk Forum ovat yksi ikkuna katsoa, mihin suuntaan dokumenttielokuva on menossa.
No mihin suuntaan? Aika paljon samaan mitä muuallakin maailmassa.
Eli: dokumenttielokuva on joutunut televisiossa lähes kaikkialla yhä ahtaammalle: dokumenttielokuvat on sijoitettu myöhäisyöhön tai muihin ghettopaikkoihin. Ja silti niitä rahoittaville, tuottaville ja ostaville commissioning editoreille asetetaan kasvavia vaatimuksia yleisön tavoittamisesta.
Niinpä useimmat tv-yhtiöiden edustajat vaativat rahoitusfoorumeissa (joita nykyisin on pilvin pimein ympäri maailmaa) dokumenteilta selkeyttä, yleisöystävällisyyttä, viihdyttävyyttä ja aiheiltaan koskettavuutta Sinänsä aivan oikeita vaatimuksia, mutta todellisuudeksi käännettynä ja konkretisoituna vaatimukset tarkoittavat useimmiten yksinkertaisuutta, yksitasoisuutta, helposti sulavuutta, koukuttavuutta.
Samaan aikaan useimmat dokumenttielokuvantekijät ovat alalla muuttaakseen maailmaa ja/tai tehdäkseen ainutlaatuisia taideteoksia, dokumenttielokuvia. Elokuvia, liikuttavat ihmisiä syvästi ja jäävät historiaan, keräävät palkintoja ja antavat arvostusta ammatille, jossa ei koskaan rikastu.
Nämä kaksi tavoitetta ovat usein ristiriidassa keskenään.
Niinpä viimeisten vuosien aikana moni dokumentintekijä on tajunnut maailman realiteetit ja kääntänyt aivonsa asentoon, joka tuottaa parhaimmillaan mukaansatempaavia, viihdyttäviä,hyvin tehtyjä jopa festivaaleilla menestyviä tuotteita tärkeistä aiheista television jatkuvasti uutta materiaalia tarvitsevaan koneistoon. Tuotantoja, jotka kuitenkin tulevat ja menevät sen suurempia jälkiä jättämättä.
Ja ne, jotka pyrkivät tekemään ainutlaatuista taideteosta – parhaassa tapauksessa hyvin tärkeästä aiheesta – kokevat olevansa yhä ahtaammalla. Näin osittain myös siksi, että mitä korkeammalle tekijä tähtää sitä kauempana lopputulos on useimmiten tavoitteesta. Maailma on täynnä epäonnistuneita merkittäviksi teoksiksi tähdänneitä dokumentteja.
Mutta ilman pyrkimystä luoda ainutlaatuisuutta ei ainutlaatuisia teoksia synny – muuta kuin sattumalta. Tai silloin, kun tekijä tekee sen ”tavallisen tv-dokumenttinsa” niin syvällä ymmärryksellä ja niin hyvin, että lopputulos onkin ainutlaatuinen.
Ongelma ei olekaan siinä, että pyrittäisiin tekemään mahdollisimman hyvin televisioon istuvia ja yleisöä tavoittavia tuotantoja tärkeistä aiheista (kuten Nordisk Forumissa oli esitys elokuvasta, joka seuraa Euroopan Unionin Presidentin valintaa. Hyvän tekijän käsissä erinomainen tv-dokumentti).
Eikä ongelma ole välttämättä edes siinä, jos halutaan tuottaa dokumentteja yhtenä muotona televisioviihdettä. Sitähän monet ns. historia- tai tiededokumentitkin ovat, miksi samaa tehtävää ei voisi toteuttaa cinema verite´dokumenteillakin ?
Ongelma on siinä, mikäli tekijän halu olisi tehdä taideteosta, mutta oma pää on jo tehnyt liikkeelle lähtiessä niin paljon kompromisseja olosuhteiden pakosta, että pyrkimys on lähtökohdiltaan menetetty.
Ja tällaisia tuotantoja Nordisk Forumissa oli liian monta.. Niistä ei koskaan tule suuria dokumenttielokuvia eivätkä ne televisiotuotantoina tule keräämään suuria yleisöjä, herättämään debatteja tai liikuttamaan ihmisten tunteita tai ajatuksia.
