Meidän 7-vuotiaalla on ollut paha tapa pyyhkiä räkää hieman mihin sattuu. (Isä sentään piilotti kaiken sängyn karmiin samanikäisenä.) Paperilla ei lähtenyt, mutta avot: makuuhuoneessa oli peppupyyhkeitä. Hajustamattomia.
Aivan mieletön keksintö.
"Mitenkäs vauva on nukkunut?", tähän kysymykseen tuore isä saa vastata kyllästymiseen asti. Tuore äiti joutuu puolestamaan vastaamaan toistuvasti myös bonuskysymykseen: "Oletko itse saanut nukuttua?"
Nuorena miehenä kaikki vauvat näyttivät minusta aivan samannäköisiltä. Yritin esittää kohteliaan kiinnostunutta, kun tuore isä tai äiti pakotti minut pällistelemään lastenvaunujen uumenissa uinuvaa ryppyistä naamaa. Jotainhan siinä oli pakko sanoa, joten minäkin hoin noita kahta kysymystä. Toistelin kuin papukaija: "oletko nukkunut, oletko nukkunut?".
Kun vaimoni odotti lastamme, niin ajattelin, että enköhän sitten vauvan tuoman kokemuksen kautta keksi jotain vähän omaperäisempää kysyttävää kuin nukkumatin vierailut. Nyt osaan siis jo jutella sujuvasti turvaistuimista, lastenvaunuista, äidinmaidon korvikkeista, pukluista ja trendikkäistä kestovaipoista.
Mistä siis puhun tuoreiden vanhempien kanssa, kun minullakin on nyt yksi kääryle lastenvaunuissa? Kyselenkö äideiltä, että ovatko heidän rintansa hellinä imetyksestä? Utelenko isiltä, että kumpi vaihtaa vaipat?
Tosiasia on se, että olen edelleen papukaija: "Mitenkäs vauva nukkuu, mitenkäs äiti nukkuu?" Jos ei nuku, niin polla pehmenee hyvin äkkiä. Turha siinä on jauhaa syvällistä filosofiaa tai keksiä omaperäisiä kysymyksiä, jos toinen näyttää zombie-elokuvasta karanneelta. Se, mikä tuntui ennen tyhmältä jankutukseltä, onkin nyt hyvin todellista.
Rakkaat kotiäidit ja rakas vaimoni. En kadehdi hommaanne. Vauvanhoito käy työstä. Tämä viesti on kirjoitettu sunnuntai-iltana, kun kotona on hiirenhiljaista. Kaikkialta kuuluu vain tuhinaa.
Meidän vauvamme on ihana. Hän hymyilee ja nauraa, kun hänelle nauretaan. Hän nauraa varsinkin silloin, kun sitä puhaltelee vatsaan.
Tuntuu joskus siltä, että vauvaa vain pitäisi naurattaa koko ajan. Muuten se kyllästyy. Tältä ainakin tuntuu, kun hoidan vauvaa ja äiti on pois.
* * *
Vauvamme pystyy nukkumaan metelissä. Oikeastaan hiljaisuudessa se ei oikein osaa nukkua. Isotveljet pitävät metelistä huolen. Toisaalta ääntä ei saa korottaa, eikä kolahduksia kuulu.
Meidän keskimmäinen poika on muutaman kerran rakkaudenpuuskassaan mennyt herättämään vauvan (se todellakin pitää vauvasta paljon ja haluaa pusutella sitä) ja annoin mielestäni oivan rangaistuksen: "Saat nyt viihdyttää vauvaa, kun menit herättämään sen". Siinähän viisivuotias sanoo kukkelikukkelikuu ja leikittää.
* * *
Isällä on vitsit vähissä, kun vauvan pistää sitteriin tai sängylle hetkeksi: byäää.... Taitavat olla vauvanhoitotaitoni ruosteessa. Tai sitten pitäisi vain nauttia niistä pienistä hetkistä, kun vauva on hiljaa. Tai sitten pitäisi vain tehdä enemmän töitä vauvan päiväunien eteen.
Onneksi pääsee välillä töihin. Minusta ei olisi kokopäiväiseksi vauvanhoitajaksi.
Yli tuhat vauvaa joutuu ensimmäisen elinvuotensa aikana pahoinpidellyiksi. Meidän maassamme, joka vuosi. Kallonmurtumia, reisienmurtumia, kylkiluunmurtumia. Lapsiin kohdistuneen väkivallan suomalaiset luvut ovat Euroopan korkeimpia. Se, että Suomi on yksi maailman 16 maasta, jossa ruumiillinen kuritus on kokonaan kielletty, tuntuu näiden faktojen valossa pelkältä silmänlumeelta.
Suurin osa lapsiin kohdistuneista pahoinpitelyistä kohdistuu alle kaksivuotiaisiin lapsiin. On arvioitu, että jopa neljäsosa alle kolmevuotiaiden lasten murtumista olisi tahallaan aiheutettuja. Raukkamaisuudella ei ole rajaa, kun pahoinpidellään niitä, jotka eivät pysty puolustautumaan. Samaan hengenvetoon: en puolusta ketään, arkajalkojen hommaa toisen lyöminen on joka tapauksessa. Koulukiusattujen, omien vanhempien pahoinpitelemien, elämässään epäonnistuneiden, surullisten ihmisten hommaa.
Parikuukautisen vauvan isänä ihmettelen, kuka lyö vauvaa. Eikä ihmetystä helpota yhtään se, että vastaus löytyy helposti täältä ihanasta internetistämme.
Vauvalehden keskustelupalstalla nainen ihmettelee sitä kun ”mies suuttui kännipäissään ihan tyhjästä”. Mies suuttui, kun oli krapulassaan joutunut heräämään iltapäiväuniltaan pesukoneen ääneen. Samassa kirjoituksessa kävi ilmi, että tämä kaikkien löysäpöksyjen kruunaamaton kuningas oli innostunut aiemmin ”ihan vaan huvikseen” vääntelemään naisen leikattua ja titaanilevyllä paikattua nilkkaa.
Ja tässä kirjoituksessa nainen sitten pohti, että "oliko tämä suhde tässä"! Kaiken huippuna kirjoitukseen oli kommentoitu: pitääkö sitä nyt sillälailla pestä pyykkiä ja metelöidä!
Tätäkö tämä on? Tuhannet äidit ja isät pienten vauvojen kodeissa miettivät tänäkin lauantaiaamuna milloin se toinen taas itsensä kopterikänniin vetänyt herää. Ja ettei se nyt sitä vauvaa sentään pieksisi, pieksisi mielummin minut.
361/1983 1§, 3. momentti: Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Lapsen itsenäistymistä sekä kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää.
Blogissani 9. huhtikuuta typeryyttäni mollasin tahattomasti meitä isiä. Blogissani kehuin äitejä siitä, miten he tuntuvat ihmeenomaisesti aistivan, jos lapsi on sairas. Kiteytin ajatukseni blogin lopussa : Kyllä isäkin osaa, mutta äiti tietää. Mitä roskaa kirjoitinkaan!
Oikein hävettää, miten minäkin olen nielaissut karvoineen päivineen ajatuksen ylivertaisesta äidinvaistosta. Havahduin harhoistani lukiessani Ursula K. LeGuinin science fiction -kirjaa Pimeyden vasen käsi. Kirjan seikkailu sijoittuu kaukaiselle planeetalle, jonka kaikki asukkaat ovat kaksineuvoisia eli jokainen planeetan asukas voi synnyttää lapsen.
Kirjan päähenkilön pohdinnat planeetan asukkaista havahduttivat minut: "Minusta tuntuu että eron tekeminen äidin- ja isänvaiston välillä on jokseenkin turhaa; hoivaamisvaisto, halu suojella ja auttaa, ei ole mikään sukupuoleen kytkeytyvä ominaisuus."
Kyllä isänkin vaistot olisivat yhtä herkät kuin äidin, jos me isitkin viettäisimme enemmän aikaa vauvan kanssa. Kun isänä tiedän, että äiti herää ruokkimaan lasta, niin kyllähän siinä on helppo vetää unta pollaan vaikka muksu vähän kitisee.
Kun äidinmaito on neuvolamafian mukaan ainoa oikea ravinto vauvalle, niin tottakai äiti jää isän sijasta kotiin kehittämään äidinvaistoaan.
Varmasti myös me miehet vaalimme mielellämme ajatusta äidinvaistosta, joka voittaa isänvaiston kuusi nolla. Kun me miehet alleviivaamme äidinvaiston erinomaisuutta, niin me samalla kätevästi siirrämme vastuun lapsesta äidille. Yliluonnollisen äidinvaistonsa ohjaamana äiti suoriutuu vaipanvaihdosta niin paljon paremmin kuin me äijät.
Nyt on tulossa triplajuhlaviikonloppu ja juhlan tuntua on vahvasti ilmassa. Lomakin on alkamassa!!!
Triplajuhla =
a) E syntyi jo helmikuun lopulla, mutta erilaisten kommervenkkien takia ristiäiset ovat vasta ensi lauantaina kotosalla.
b) Vaimon synttärit ovat jo edellisenä päivänä perjantaina.
c) Samaan konkurssiin laitettiin myös J:n synttärijuhlat sunnuntaiksi. Syksyllä kouluun menevä poika on syntynyt heinäkuussa. Juhliminen lomaaikaan olisi hankalaa, kun kukaan ei ole kotona.
Juhlista kuitenkin selvitään, sillä onneksi meillä on tuttavarouva, joka on luvannut vääntää kakkua kaksin käsin. J sai valita valmiista katalogista hienon merirosvoaiheisen kakun. E on saamassa ilmeisesti jotain sinistä.
Meikäläinen muuuten pääsee toteuttamaan isällisiä vaistoja jo viikon aikana, sillä ruohonleikkuri on nyt tankattu ja viime syksynä -80% (niin varmaan) -alennuksella ostetut uudet puutarhakalusteet on koottu.
Mutta nyt on tosi vaikea kysymys: mitä kesäisiin ristiäisiin puetaan päälle?
Vaikka pahin helle on väistymässä, ainakin meillä on jo täysi kesä. Pistin juuri tekstiviestin vieraille, että mustissa puvuissa ei ole asiaa. Vastaväitteitä tuli vain yksi: oma isäni kertoi, että hänellä on vain mustia pukuja. No, sallittakoon se.
Vauvalla ei liene vaateongelmia, ellei minun 34 vuotta vanha kastemekko ole kadonnut. Mekko on ollut meidän jokaisella pojalla. Mummo etsiköön sen lauantaiksi, tai sitten pistetään tyynyliina vauvan päälle.
Perheeseemme hommattiin talvella ilmalämpöpumppu. Vehje on toiminut hyvin ja lämpö on jakautunut talossa tasaisemmin kuin ennen. Talvisin jaloissa on ollut viileätä, kun lämpö nousee. Sähkölaskukin pienenee, kun meillä on pahamainen suora sähkölämpö.
Tenkkapoo tuli, kun nämä helteet alkoivat. Olemme vaimon kanssa neuvotelleet muutaman päivän ajan useampaan otteeseen ilmalämpöpumpun käytöstä. Vaimon mielestä hurrutin joutaisi olla kesän kiinni, mutta minun mielestäni pieni viileys +27 asteisessa omakotitalossa voisi olla paikallaan.
Teki mieli laittaa vehje salaa päälle, kun rouva oli ulkosalla, mutta... homma ratkesi, kun vauva ei meinannut nukkua. Ei muuta kuin pumppu päälle ja inhimillinen lämpö tuli.
Nyt keskustelemme enää lähinnä siitä, onko vehje myös päivisin päällä ja mikä on optimaalinen lämpötila. Se on näemmä nyt +21. Talvella lämpö on noin +19 astetta. Pieni kompromissi siis saatiin aikaan.
Vauvalehdet yrittävät olla niin opettavaisia ja turvallisia, että niitä lukiessani vaivun koomaan. Vauvalehtien otsikot "kirkuvat": Soseita maku kerrallaan, äiti ja isä pussaavat..... kiesus, kuka noita lehtiä oikein lukee?
Mikseivät vauvalehdet voisi olla samanlaisia kuin juorulehdet? Kohurakkaat antaisivat vinkkejä siitä, miten imettäminen onnistuu silikonirintojen kanssa. Raskaana olevat BB-julkkikset esittelisivät ostamiaan vauvanvaatteita ja miettisivät, kuka mahtaa olla isä.
Juorupalstalla kerrottaisiin julkkisisästä, jonka joku lukija oli nähnyt lähikaupassa lastaamassa kaljaa lastenvaunujen alle. Kenties joku olisi nähnyt äidiksi tulleen missin verkkaireissa kävelyllä, oho!
Vauvojen äidit voisiva tilittää:"Kääk, farkkujen ylänappi ei mene kiinni". Isät avautuisivat: "En pettänyt vaimoani Thaimaan lomalla". Iskelmälaulaujat kertoivat kokemuksistaan: " Mies ei vaihtamalla parane".
Lukijat voisivat lähettää hauskoja kuvia julkaistavaksi tyyliin: vauva nukkuu kossupullo sylissään tai lastenvaunut seisovat pubin edustalla.
Vauvalehtien maailmassa jokaisesta vanhemmasta kuoriutuu lapsen myötä esiin pyhimys, joka liitelee hyvästä teosta toiseen onnellinen hymynkare huulillaan. Kun taas minä hölmö kuvittelin, että vauvojen vanhemmat elävät tässä samassa maailmassa kuin me muutkin.
Vauva kitisee. Se on väsynyt. Tässä kohtaa minun ja vaimoni nukutuskeinot eroavat. Äidillä on taikakalu: maidontuottamiskoneisto. Minulla ei.
Vaimo ja vauva makoilevat aikansa pedissä ja molemmat nukahtavat. Kun minä olen kahden vauvan kanssa, niin kummatkaan eivät nukahda - paitsi nyt: kun vauva on syötetty ja röyhy on tullut, annan sen kitistä aikansa ja avot - vauva nukahtaa!
Aiemmin yritin kuljetella vauvaa sylissä ja leperrellä sun muuta. Vauva ei ollut tyytyväinen.
Harmi vain, että minun uusi menetelmäni ei näytä oleva niin tehokas kuin äidin. Vauva yleensä herää jonkin ajan kuluttua, mutta saapahan isä hetken levätä, ja toivottavasti vauva.
Toisaalta... valittaa ei saisi, kun vauva ei todellakaan ole mikään koliikkitapaus. Kaukana siitä.
* * *
Nukkumisesta tuli mieleen, että perheessämme huomaa, että lapsia on jo kolme. Vanhemmat pojat heräävät mm. viikonloppuisin kahdeksalta. Se tarkoittaa sitä, että vanhemmatkin heräävät.
Muistan, kun isot olivat vauvoja, niin minä ja vaimo kukuttiin vielä yöyhdeltä ja niin kukkui vauvatkin. Nyt moinen ei toimi. Ei toimi, vaikka työaikani aika useasti antaisi myöden pidempään valvomisen.
Nimimerkki "lukija, hymyssäsuin" pisti aiemmassa postauksessa hyvää ja rehellistä palautetta, kun blogimerkintämme ovat näköjään menneet hieman hymistelyksi.
Koukutitte ensimmäisillä blogiteksteillänne minut ahkeraksi lukijaksi. Ensimmäiset juttunne olivat mielenkiintoista ja erilaista luettavaa, kun sai kuulla asioita miehen näkökulmasta. Mutta minne on nyt kadonnut miehinen ote vauva-arkeen? Muutamat lauseet kertovat, että kriittisyyttä ja pilkettä silmäkulmassa löytyy edelleen, mutta ne lauseet jäävät yksinäiseksi. Missä ovat ihmettelyt äidin ja isän hoitotyylien eroista, lätkävertaukset synnytyksestä ja etenkin uskalias pohdinta arjen tavallisista asioista?
Toivon uskallusta avautua, hyvässä ja pahassa. Erilaisuus piristää/piristäisi.
Tässä sinulle omakohtainen ja rehellinen vastaus: enpä ole lasta kovinkaan paljon viime viikkoina nähnyt, pari tuntia päivässä. On sen verran ollut muuta työhommaa.
Oma roolini kasvattajana onkin ollut lähinnä antaa äidille lepotauko, jotta hän pääsee koirien kanssa ulos. Muutaman kerran hän on päässyt myös kokoukseen.
* * *
Isänä olen viime aikoina ollut lähinnä syöttökone:
1) Nannya nassuun
2) Olkapäälle ja röyh
3) "Koitas nyt levätä... älä nyt itke..."
4) Isot pojat, menkääs nyt nukkumaan.
Ehkäpä tämä on syynä siihen, että muutamat erikoiset hetket korostuvat mielessä. Tarkoitan sellaisia hetkiä, kun näkee vauvan nauravan tai reagoivan kontaktiin. No... kesäloma tulee ja pitämättömät isyyslomapäivät.
BLOGI ON PÄÄTTYNYT. KIITOS MIELENKIINNOSTA.
T. TEKIJÄT.
Simo Kymäläinen, yksi vauva
Kaverini, kahden pienen lapsen isä, katsoi minua kymmenen vuotta sitten silmiin ja sanoi: "Hanki lapsia vasta sitten, kun olet varma, ehdottoman varma, että haluat niitä". Kymmenen vuotta myöhemmin keittelin maitopulloja keittiössä ja katselin nukkuvaa poikaani, joka oli kotiutunut laitokselta pari tuntia aikaisemmin. Oltiin siinä vaan kahdestaan ja oli ehdottoman varmasti hyvä olo.
Ari Welling, kaksi lasta, joista yksi on vauva
Olen nelikymppinen YLE-isä, joka on hankkinut kokemusta lapsenhoidon jalossa taidossa jo vuodesta 2006 alkaen yhden lapsen kanssa. Brittiläinen insinööri-toimittaja Thomas P. Jones kirjoitti jo parisataa vuotta sitten, että "lapset opettavat meille monia asioita, mm. kärsivällisyytemme rajat". Viime vuosina olen oppinut ymmärtämään tätä Jonesin salakieltä huomattavasti paremmin.
Joona Haarala, kolme lasta, joista yksi vauva
Perheessämme kaikki muut paitsi minä puhuvat ruotsia äidinkielenään. Eräs tuttumme sanoi kerran, että suomenruotsalaisessa perheessä on yksi poika, yksi tyttö ja yksi bonuslapsi suomenruotsalaisten määrän lisäämiseksi. Meillä on nyt kaksi poikaa, joista toinen on syntynyt suomenruotsalaisuuden päivän aattona. Kolmas lapsi syntyi helmikuussa 2010.
