Jäämeri-matkakuvia, osa 2/4 Venäjä
Venäjän-viikko oli matkan moni-ilmeisin, sitä rytmittivät erämaavaellukset ja kaupunkikierrokset.
Ihmiset olivat ystävällisiä mutta jäivät pääsääntöisesti etäisiksi. Venäjällä pitäisi totta vie osata venäjää enemmän kuin kymmenen sanaa, jotta pääsisi kunnolla tekemisiin ihmisten kanssa, englantiapuhuvien löytäminen oli kiven alla. Murmanskista jäi kuitenkin se kuva että mahdollisuuksia mielekkäisiin ja innostaviin kohtaamisiin olisi ollut.
Teiden kunto vaihteli Venäjällä rajusti. Noin 10 % matkasta oli tietyömaavaellusta, mutta häkellyttävintä oli havaita kuinka heikkoon kuosiin voi päällystetty tie mennä. En muista ajaneeni aikaisemmilla matkoillani missään näin huonolla asfaltilla, vaikka Intiassakin oli aika kurjia päällystepätkiä keskiylängön maanteillä. Kuvan tieosuuden asfaltti on hyvää eikä lyhyt hiekkapätkäkään ole huono.
Erämaavaellus Raja-Joosepilta Murmanskiin oli hieno katselmus pohjoista luontoa. Tällaista jäkälämaisemaa ei noin vain löydäkään Suomen puolelta.
Metsien ja tuntureiden välissä on runsaasti hienoja suoalueita. Tupasvillan puhdas kauneus teki syvän vaikutuksen. Innostuin jopa rallattelemaan yksinkertaisia laulelmansäkeitä tupasvillan kunniaksi :)
Erämaaleiripaikalla koin koko matkan pahimman hyttysillan, hyttysverkkolakilla oli käyttöä. Inisijäystävät odottivat myös aamulla teltasta tuloani, ja mm. aamukykkimisestä tuli suhteellisen haasteellinen. Tästä huolimatta paikka oli upea, ja sain nukahtaa läheisen kosken kohinaan.
Saavuin puolenyön tienoilla rankkasateessa Murmanskiin ja kaupungin kontrasti kahden päivän vaellukseen asumattomilla seuduilla selvisi kunnolla vasta seuraavana päivänä. Harmaa sää ei oikein päässyt kunnolla nostamaan oikeuksiinsa kaupungin moni-ilmeistä arkkitehtuuria, jota rytmittävät Kuolanvuonon rannoilta nousevat melko jyrkät rinteet.
Kaupunki levittäyttyy vuonoa ympäröiville tuntureille kuin iso siirtokunta vieraalle planeetalle.
Murmanskin rakennuskannasta löytyy runsaasti hienoja yksityiskohtia. Tämän bussipysäkin erikoisuus on se, että kioski puuttuu. Kioskeista saa vielä puoliltaöinkin pikkupurtavaa ja juomia joka lähtöön.
Murmanskilla oli toisen maailmansodan aikana keskeisen strateginen merkitys, ja kaupunkia valvoo yhä valtava tuntemattoman sotilaan patsas. Sen juurella on ikuinen tuli, jonka edessä kaupunkilaiset käyvät hiljentymässä. Tuleen heitellään kolikoita kuin uhrina muinaisille jumalille. Reipas tuuli tanssittaa liekkiä.
Murmanskia ympäröivä erämaa alkaa melkein heti vuonon rinteiden takaa. Vuonoa ja Tulomajokea reunustava rehevä kasvillisuus vaihettuu nopeasti karummaksi, kun tie alkaa nousta kohti tundraa. Kahden päivän kaupunkivisiitin jälkeen luonnon kauneus tuntuu entistä arvokkaammalta.
Kun lähestytään Norjan rajaa, tie laskeutuu paljaalta tundralta puurajan alapuolelle. Tästä huolimatta Petsamoa ei oikein voi kuvata silmän iloksi. Kaupunki on tiiviisti kahden ison varuskuntataajaman väliin jäänyt ankea betonilähiö.
Petsamon ortodoksinen kirkko näyttää ulkopäin vähän rapistuneelta, pieneltä puutalolta, mutta sisältä se on viihtyisä. Se on koristeltu kymmenin pienin ikonein ja taidokkain puusorvauksin. Iltajumalanpalvelukseen osallistui kuusi ihmistä, pappi mukaan lukien.
Petsamosta reilun 20 kilometrin päässä on Zapornyin kaivoskaupunki. Hautausmaan hautakiviin on kaiverrettu runsaasti keski-ikäisten ihmisten kuvia. Hautoja ympäröivät pienet aitaukset, muovikukat ovat yleisiä koristeita. Läheisestä Nikelin kaupungista löytyi vanha hautausmaa, joka oli koivikon keskellä kuin muinainen ugrilainen uhrilehto.
Zapornyin kaupungin kupeessa savupiiput puskevat valkoista hiukkaspilveä kapungin ylle. Nikkelimalmin työstäminen ei ole kovin ympäristöystävllistä puuhaa.
Kaupungin sisäänsä kietova valkoinen pilviharso tuntuu ärsykkeenä kurkussa.
Seuraavana päivänä tutustun Nikelin kaupungin ilmanlaatuun. Täälläkin valkoista savua puskevat piiput ovat heti kaupungin kupeessa. Kaivos on parin kilometrin päässä, ja maasto sen ympärillä on kovin karua, karumpaa kuin sen pitäisi olla.
Tuuli ei tänään puske valkoista pilveä Nikelin päälle kuin osittain. Suuri osa kaupunkilaisista on viettämässä sunnuntai-iltapäivää järven rantamilla. Reittini kulkee aivan rajan pinnassa sen suuntaisesti kohti pohjoista. Jäämerelle on kolmisenkymmentä kilometriä, eikä t-paita päällä tarkene enää ajaa. On elokuun 8. päivä.
