Polkupyörällä Andalusiassa: reilu viikko lähtöön

Lähtövalmistelujen loppukiri on hektistä siirtymäaikaa eri todellisuuksien välissä. Loikka arjesta tien päälle alkaa saada konkreettisia muotoja yleensä aivan liian myöhään. ”Onhan tässä aikaa” -hymistely kuuluu itsensä harhauttelun kestoklassikoihin. Varsinkin kun aina ponnahtaa esiin jotain pientä outoa, jota ei ole ollenkaan osannut ajatella.

Tällä kertaa loppuhetkien muuttujia on ollut ongelma sopeutua uusiin monitehosilmälaseihin. Kuvittelin, että soitto silmälääkärin ajanvaraukseen kahdeksan viikkoa ennen lähtöä olisi ollut riittävän aikaisin, jotta ehdin jonottaa vastaanotolle, hankkia ensimmäiset moniteholasit sekä vielä tottua niihin. En ottanut huomioon, että hajataittoisuus ja jo pidempään vaivannut lasiaisen osittainen irtoaminen lisäävät operaation vaikeuskerrointa. Ja lopputuloksena on askel taaksepäin: uudet yksiteholasit odottavat optikolla.

Kiusallisempi ja aivan tuore pulma on kesäflunssan iskeminen puun takaa. Olen onnistunut välttämään kaikki kevättalven infektiot ilman suurempaa tuskaa, vaikka niitä on vieraillut toimituksessamme. Loppukevään kroonista univelkaa ja eriasteista stressikertymää on kasaantunut kuitenkin juuri sen verran, että psykofyysinen suojaus antaa rahtusen periksi, ja tsakk! Nenä vuotaa ja kurkku on kipeä. Nyt täytyy osata arvioida oikein levon ja rasituksen suhde, ettei pitkä ja raastava ylämäki ala jo ennen kuin pääsen edes Malagaan.

Onneksi ehdin kohtuullisen mukavasti rakentaa peruskuntoa jo toukokuussa ja kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Ohjelmaan kuului mm. polkaisu Lekan pariskunnan kanssa Helsingistä Porvooseen. Sinnittelin heidän vauhdissaan tarinan kerronnan ohessa. Seurassa tulee kuin huomaamatta ajettua vähän kovempaa. Helsingin kriittisten pyöräilymielenosoitusten lisäksi yhteisajoa kertyy vuosittain niin vähän, että suhtaudun siihen aina hieman eksoottisen innostavana kokemuksena.

Valmistelujen myönteisiin asioihin kuuluu myös matkareitin perusajatuksen kiteytyminen. Ystäväni kertoi ottaneensa lautan Andalusian Almeriasta Melillaan Afrikkaan, ja silmissäni välähti kartalle kaunis symmetrinen iso ympyrä. Malagasta vuorille Granadan kautta tai läheltä, sitten Sierra Nevadan rinteitä ja laaksoja ylös alas viikon verran. Ja vuoriston länsipään juurella on spagettiwesternien ”pyhä maa” ja sen lähellä Almerian satama. 5-6 tunnin lauttamatka Espanjan siirtomaa-ajan jäänteeseen Melillaan, ja olenkin jo käytännössä Marokossa. Noin 700 kilometrin lenkki Fesin upean vanhankaupungin kautta Gibraltarinsalmelle, ja sitten voisin arvioida aikataulua, pitääkö polkea suorinta reittiä takaisin Malagaan vai ehtisinkö vielä koukata Sevillaan ja Cordobaan.

Aikataulustressin välttämiseksi viimeisten päivien mahdolliset rönsyt olisivat oiva puskuri, jonka voisi tarvittaessa karsia pois. Tosin kaikki tämä edellyttää, että onnistun pääsemään matkaan kuta kuinkin terveenä, muutoin tilanne pitää arvioida aivan uudestaan, mikä sekin tietysti kuuluu elämän normaaliin kiertokulkuun. Tilanteisiin sopeutuminen. Kreikkalaisen filosofin Herakleitosin sanoin: ”Kaikki virtaa, mikään ei ole pysyvää”.